-
Francesca Woodman Valokuvataiteen museossa
Francesca Woodmanin (1958-1981) tarinassa on kaikki nykyaikaisen taiteilijalegendan ainekset. Nuori taiteilija keskittyy valtavalla intohimolla taiteeseensa, taloudelliset huolet painavat eikä julkista hyväksyntää irtoa. Taiteilija uhraa itsensä taiteelleen – Woodmanin tapauksessa sekä vertauskuvallisesti että traagisen konkreettisesti. Masennuksesta kärsinyt nuori nainen syöksyy manhattanilaisen pilvenpiirtäjän korkeuksista kuolemaan vain 22-vuotiaana. Myöhemmin kuvat ”löydetään” ja taiteilijasta tulee myyttinen tähti. Woodman on inspiroinut myös monia nykyisiä valokuvaajia. Juttelin näyttelyn lehdistötilaisuudessa esimerkiksi Elina Brotheruksen kanssa, ja hän kertoi teosten tehneen vuonna 1993 suuren vaikutuksen. Woodmanin töitä oli silloin esillä ja nuori valokuvauksen opiskelija eläytyi niiden maailmaan syvästi, eikä hän suinkaan ollut ainoa. Woodman on vedonnut etenkin naisten mielikuvitukseen. En itse muista kovin tarkkaan tuota näyttelyä, mutta olin kyllä…
-
Manifesto
Taidehallin yhteistyö Juhlaviikkojen jatkuu jälleen kiinnostavissa merkeissä. Julian Rosefeldtin (s. 1965) Manifesto on kerännyt haltioituneita arvioita ympäri maailmaa. Se on tosiaan kiertänyt useassa paikassa; moni suomalainen on nähnyt sen jo aiemmin Berliinissä ja se on nyt samaan aikaan esillä myös Buenos Airesissa. On jopa hiukan sääli, että niin suuren osan ylistyksestä on kaapannut lukuisissa hahmoissa esiintyvä australiaissyntyinen Cate Blanchett. Hän on toki suuri elokuvatähti, jonka meriitteihin kuuluu merkittäviä Hollywood-tuotantoja, mutta listalta löytyy myös kunnianhimoisia pienemmän budjetin töitä. Rosefeldt luonnehti näitä Blanchettin 12 roolia Manifestossa tarkoituksellisen karikatyyrimaisiksi. Ja tosiaan hahmot syntyvät tietoisen liioittelun kautta – silti Blanchett pystyy sisällyttämään niihin myös hyvin hienovireisiä nyansseja. Olen itse käynyt katsomassa Manifestoa nyt kolmasti ja näyttelijäntyöstäkin löytyy jatkuvasti…
-
Vilpitön mieli
Rakkaat lukijani, ihan ensimmäiseksi täytyy pyytää anteeksi – teiltä molemmilta. Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo hiukan turhan pitkä tovi. Näyttelyissä on kyllä tullut käytyä, mutta niistä raportointi on jäänyt. Kesänäyttelyissä kävin sen verran myöhään, että niistä ei ollut enää mielekästä kirjoittaa. Hiljattain avautuneista näyttelyistä tulossa on joitakin huomioita. Kesänäyttelyrintamalla haikeat jäähyväiset jätettiin Villa Roosan tapahtumalle. Kymmenen kesää siellä on ollut esillä mainiosti valittua ja entisen huopatossutehtaan tiloissa mukavasti esille ripustettua taidetta. Eerika Malkki ja Jari Granholm jatkavat kuitenkin työtään, ensi kesänä näemme Purnussa. Kiitokset heille mainioista näyttelyistä Orimattilassa! Alkuvuodesta ilmestyi muistelmakirja Vilpitön mieli – miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta. Se kertoo Jouni Rannan tarinan taidehuijarina; kirjurina on toiminut kokenut kirjoittaja…
-
Erno Enkenberg Galleria Heinolla
Enää viikko jäljellä Erno Enkenbergin (s.1975) näyttelyä Galleria Heinolla , joten on korkea aika katsella sen antia. Erno Enkenberg on ollut muutamia vuosia esillä ahkerasti näyttelyissä ja teoksia on päätynyt useammankin museon kokoelmiin. Hänen työnsä ovat siis jo tuttuja kuvataidealaa seuraaville, ja ehkä seuraavaksi nimi tulee tutuksi vielä laajemmin. Uusimman näyttelyn teema on maailma ilman aikuisia ja heidän luomiaan rakenteita; lapset ovat oudossa mielikuvitusmaailmassa, jossa uhkat ja houkutukset kulkevat rinnalla. Meistä luvattiin pitää huolta -näyttely onkin temaattisesti yhtenäinen kokonaisuus, vaikka teokset puhuttelevat kyllä yksittäinkin. Lasten näkökulma ei ole ollut teoksissa aiemminkaan kaukana, nyt siihen on ehkä tullut myös henkilökohtaista syvyyttä oman isyyden vuosina. Minulle tämä unenomainen maailma näyttäytyy visuaalisuutensa ohella myös…
-
Jarmo Mäkilän retrospektiivi Sara Hildénillä
Sara Hildénin taidemuseo jatkaa ansiokasta kotimaisten maalareitten retrospektiivisarjaansa. Nyt vuorossa on Jarmo Mäkilä (s. 1952). Näyttely on avautunut jo helmikuussa ja päättyy toukokuun lopussa, eli hyvin ehtii vielä katsomaan. Itse ehdin käymään vasta pari viikkoa sitten ja olen sen jälkeen lueskellut myös hienoa näyttelykirjaa. Nyt sitten vihdoin oli tuokio myös kirjoittaa tunnelmia blogiin. Mäkilä on retrospektiivin kannalta siinä mielessä kätevä taiteilija, että hänellä on hyvin selkeitä tiettyihin aiheisiin ja ilmaisuun keskittyviä jaksoja. Näyttelyssä lähdetään liikkeelle 70-luvun jykevistä työläiskuvista ja kubistisista pastisseista, mutta varsinaisesti kattavammin tuotantoon päästään kiinni 80-luvun töiden kautta. Mäkilää on sanottu yhdeksi keskeisistä postmodernisteista, eli korkeakulttuurinen sisältö sekoittuu populääreihin aiheisiin. Mäkilällä vaihe alkaa kyllä jo edellisen vuosikymmenen puolelta, mutta siinä…
Katsauksia kulttuuriin
