Uutiset
-
Narsistin päiväkirja
Taisteluni, niin voisi kuvata lukukokemusta Karl Ove Knausgårdin uudesta romaanista Yökoulu (Like, 2026). Sarjaa nimeltä Taisteluni en päässyt ensimmäistä osaa pidemmälle, koska en innostunut tyylistä enkä sisällöstä. Nyt luin Yökoulusta kiittävän arvion, joten päätin perehtyä kiinnostavalta kuulostavaan teokseen. Sen aihe kumpuaa vanhasta Faust-legendasta, jota on tietysti käsitelty lukuisia kertoja aiemminkin. Faust tekee diilin Paholaisen kanssa saavuttaakseen ylivertaisia kykyjä mutta maksaa siitä kovan hinnan: läheisen ihmisen kuoleman. Knausgårdin versiossa suuruudenhullun Faustin tilalla on nuori valokuvauksen opiskelija Kristian. Parikymppinen kloppi pääsee Lontooseen pieneen opinahjoon ja kuvittelee kykynsä taiteilijana ainutlaatuisiksi. Itserakas nuori mies halveksii muita ihmisiä, joita pitää keskinkertaisina, rumina ja kaikkiaan vähäpätöisinä. Hän kuitenkin loukkaantuu herkästi kuvitelluistakin vivahteista toisten puheissa, eikä edes…
-
Ikuisen kesän saari – arvio elokuvasta Myrskyluodon Maija
Ohjaaja Tiina Lymi on haastatteluissa moittinut katsojien hinkua realistiseen kerrontaan. Kommentti koski lähinnä hänen Myrskyluodon Maijan jälkeen ohjaamaansa Queen of Fuckin Everything -sarjaa, mutta kyllä se hyvin pätee elokuvaankin. Hän ei tosiaankaan ole lähtenyt tekemään naturalistista kokemusta, vaan eräänlaisen fantasian. Tv-sarjan epärealistisuudet olivat tyyppiä deus ex machina eli tapahtumakulkuun kuin taivaasta tipahtavia juonenkäänteitä, kun tarina muuten on alkanut ajautua jo umpikujaan. Elokuvassa irtautuminen todellisuudesta sen sijaan tapahtuu työntämällä sen raadollisuus monelta osin jonnekin kauas: ulkosaariston luodolla paistaa aina aurinko, meri on tyyni kuin buddhalainen rukous, vaatteet kauniita ja puhtaita. Tiina Lymi on noussut elokuvan ja tv-sarjan myötä menestyneimpien ohjaajien kaartiin: elokuvalla on ollut lähes puoli miljoonaa katsojaa. Suomessa se sai…
-
Turvaton tila – agonistisia esseitä
Nopeuttava yllyke kirjan lukemiseen tuli yllättävällä tavalla. Herman Raivio käytti Hesariin kirjoittamassaan arvostelussa Miranda Julyn romaanista Nelinkontin termiä ”seksiä kuvataan graafisesti”. Naureskelin tätä Facebookissa. Suomen kielessä graafinen tarkoittaa nimittäin piirroksellista. Raivio oli sortunut englannin sanan graphic merkitykseen: havainnollinen, kursailematon, paljas. Tuo anglismi on lipunut esimerkiksi elokuva-arvosteluihin graafiseksi väkivallaksi, graphic violence. Kaltaistani kielipoliisia on huvittanut tämä piirrosten ilmestyminen romaaneihin ja leffoihin. No, joka tapauksessa postaukseni kommenteissa Raivion kirjaa suositeltiin. Olin pannut sen kyllä jo lukulistalleni, koska siinä käsitellään paria minua erityisesti kiinnostavaa aihetta eli kritiikin olemusta ja betonibrutalismia arkkitehtuurissa. Ja eivät toki muutkaan aiheet, kuten puhe seksuaalisen vapautumisen teemasta henkisessä kasvussa tai identiteettipolitiikan logiikka, huonoja ole. Päinvastoin. Kun jo kirjan nimessä…
-
Operaatio Fake
Eläköitynyt keskusrikospoliisin tutkija Kimmo Nokkonen on kirjoittanut napakan kirjan vuosistaan taiderikosten parissa. Virallisesti Operaatio Fake kesti vuodet 2013-2021, mutta kirja laventaa tarkastelua myös sen ulkopuolelle. Keskeisiä hahmoja ovat kuuluisa väärentäjä Veli Seppä ja jo omilla muistelmillaan kohua herättänyt Jouni Ranta. Näiden lisäksi tulee käsitellyksi osa muistakin tunnetuimmista ja joitakin vähemmänkin tunnettuja rikostapauksia. Taidekauppias Jarmo Lepistön ja M.O.R.E -rikolliskoplan tekemiset ovat näkyneet aikoinaan lehtien palstoillakin. Galerie Vision eli Reijo Pollarin ja Kati Kärkkäisen putiikki yhteistyökumppaneineen on ollut Nokkosen tutkinnan tärkeä siivu. Rapiat pari sataa sivua on asiapitoista tekstiä vailla erityisiä proosallisia pyrkimyksiä. Se toimii mainiosti näinkin, vaikka lukukokemusta olisi voinut ryydittää hiukan journalistisemmalla tyylillä. Kustantaja eli Docendo on toki avustanut, mutta…
-
Suomen taiteen multakausi
Kolme Aalto-yliopiston tutkijaa – Riikka Haapalainen, Tiina Pusa ja Helena Sederholm – ovat kirjoittaneet muhkean teoksen, jossa tarkastellaan niin sanottua Suomen taiteen kultakautta. Sehän tyypillisesti luokitellaan ajanjaksoksi 1880-1910, ja taiteen rooli kansallisen identiteetin rakentaja on sen keskeistä sisältöä. Kirjoittajat ovat pohtineet sen mukana tulleita ja yhä nykypäivänä vaikuttavia seikkoja: kuten kansallisuuteen, maisemaan, sukupuoleen ja yhteiskuntaan liittyviä arvoja. Tarinoissa ja myyteissä on siis arvostuksen taustalla syrjinnän, kolonialismin, luonnon häikäilemättömän hyödyntämisen ja elitismin varjoja. Tämä on tietenkin kiinnostava, provosoivakin, joskaan ei suinkaan uusi näkökulma. Riikka Haapalainen pohtii kultakauden käsitettä ansiokkaasti monesta vinkkelistä. Oleellista kirjassa on kuitenkin tarkastella sitä nykypäivän käsittein, arvostuksin ja tieteellisen laaja-alaisuuden avulla. Siinä otetaan tietoista riskiä: anakronismi, historiattomuuden aiheuttama…
