Modigliani Ateneumissa

Yksi hartaimmin odotetuista taidenäyttelyistä on vihdoin nähtävissä Ateneumissa: Amedeo Modigliani (1884-1920). Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa nähdään näin laaja katsaus tämän klassikon teoksiin. Vaikka näyttelystä on paljon juttuja lehdissä ja traaginen elämäntarina on monelle muutenkin tuttu, niin otetaan tähän silti hiukan elämänkertatietoakin. Amedeo oli perheensä nuorin lapsi, joka sairasti jo lapsena paljon. Se teki hänestä ahkeran lukutoukan, mikä näkyi läpi hänen lyhyen elämänsä. Hän aloitti taideopinnot nuorena ja hankki osaamista useammassakin opinahjossa. On hyvä huomata, että hän oli paitsi taiteilija, myös varsin perehtynyt taidehistorian tuntija. Hän muutti 1906 Pariisiin, joka oli tietenkin kaikkien hyvin tuntema taiteen kehityslaboratorio. Yksi hänen suurista esikuvistaan oli Henri Toulouse-Lautrec, samoin Cézanne ja Gaugain. Tuolloin haetttiin vaikutteita mös primitiivitaiteesta Afrikasta ja muualtakin. Modigliani oli näistä hyvin perillä ja omaksui niiden muotokieltä etenkin ryhdyttyään kuvanveistäjäksi. Hän teki kalkkivestä päitä, joiden piirteet siirtyivät myöhemmin maalausten ilmaisuun. Kuvanveistossahan on periaatteessa kaksi tapaa työskennellä: tehdä veistos esimerkiksi savesta ja valaa teos siitä tehdystä muotista, tai taiteilija voi ottaa palan materiaalia ja työstää sitä. Jälkimmäinen on tavallaan alkuperäisempi, ja siinä on yksi erityisen haastava piirre: virhettä ei voi korjata. Amedeo sai oppia ystävältään Constantin Brâncușilta ja taidot karttuivat. Hän ei kuitenkaan saavuttanut töillään menestystä, eikä oikeastaan sillä saralla noussut teknisestikään pidempään alalla vaikuttaneiden ystäviensä tasolle. Jatkuvassa niukkuudessa elänyt taiteilija löysi itselleen onneksi tukijoita, jotka mahdollistivat taiteellisen työskentelyn. Ilmeisesti ennen kaikkea taloudellisista syistä hän siirtyi – tai palasi – maalaustaiteen pariin. Muotokuvat tutuista ihmisistä ja alastonkuvat olivat alusta lähtien hänen ominta alaansa, eivät maiseita tai asetelmat. Kun Modigliani viihtyi kapakoissa ja kahviloissa ajan tavan mukaan (asunnot ja ateljeet olivat niin ankeita ja kylmiä, että oli pakkokin), niin hän teki jatkuvasti luonnoksia ihmisistä. Karikatyyripiirtäjän tavoin hän oppi löytämään muutamalla viivalla oleellisen henkilön olemuksesta. Kapakoissa tietysti puhuttiin loputtomasti taiteesta – ja juopoteltiin. Amedeo veti myös pilveä ahkeasti, osittain hashis liittyi ehkä myös sairauden tuomien kipujen lievittämiseen. Beatrice Hastings, hänen naisystävänsä, sanoi, ettei Amedeo koskaan saanut mitään järkevää aikaan pilvessä. Kymmenessä vuodessa syntyi kuitenkin varsin laaja tuotanto eli alvariinsa ei Modigliani voinut olla kovin sekaisin. Hän oli itse asiassa varsin maaninen työskentelijä. Kun katsoo hänen töitään, niin huomaa etteivät ne ne vaivattomuutta henkivästä olemuksestaan huolimatta ole syntyneet pikavauhtia. Tekniikka useine kerroksineen ja päällekkäisine vernissoineen vaatii aikaa. Siveltimen jälkeä täydentävät myös monet raaputukset. 

Modigliania katsoessa onkin vaikea mieltää, miten uudenlaista hänen tyylinsä oli omana aikanaan. Hänen vaikutteensa ovat niin laajasti näkyvissä nykymaalauksessa, että niitä pitää jo itsestään selvyytenä. Toisaalta työt tuntuvat yhä niin tuoreilta, että ne voisivat olla miltä ajalta hyvänsä. Sen lisäksi, että hän löysi malliensa persoonallisuuden, hän osasi liittää töihinsä tuttuja klassisia vaikutteita ilman jäljittelyn tuntua. Veistoksista tutut muodot olivat eräänlainen tavaramerkki. Ilmaisu kehittyi koko ajan kohti pelkistetympää, jossa jäljelle jäi vain tärkein. Henkilön piirteet alistuivat yleisen kauneuden tieltä. Erityisesti se näkyy alastonmaalauksissa. Talvet Etelä-Ranskassa kevensivät värejä, kun muuten työt ovat usein melko tummia.
Kun Modigliani alkoi saada töitään näyttelyihin, hänen persoonallinen jälkensä toki noteerattiin. Muut taiteilijat arvostivat, kuten muitakin uudistajia. Ensimmäinen yksityisnäyttely päättyi lyhyeen, kun gallerian ikkunassa ollut teos oli liian rohkea. Traaginen kuolema keuhkotautiin vain 35-vuotiaana oli omiaan tekemään hänestä myyttisen hahmon, kun siihen vielä yhdistyi rakkaustarina Jeanne Hébuternen kanssa. Modigliania huomattavasti nuorempi vaimo ehti synnyttää tyttären, mutta hyppäsi ikkunasta Modiglianin kuolemaa seuranneena päivän ollen tuolloin raskaana parin toiselle lapselle.

Ateneumin näyttelyssä on noin sata teosta, mukana myös Modiglianin ystävien töitä. Tärkeänä johtolankana kuraattorit korostivat sitä, että katsotaan teoksia ohi Modiglianin myytin ja elämäntarinan. Silti teosten ohella on esillä paljon Pariisiin liittyvää kuvamateriaalia ja muuta tausta-aineistoa ajankuvasta. Ne on tehty tyylikkäästi ja näyttävästi, mikä lisää näyttelyn mahtipontista vaikutelmaa. Kun mukana on useita veistoksia, piirroksia ja luonnoksia, niin katse tosiaan tarkentuu taiteilijan kehitykseen lyhyen uransa aikana. Valtaosa maalauksista on muotokuvia ja käytännössä ne ovat kaikki klassikkoja. Aivan tunnetuimpia töitä ei mukana silti ole. Alastonkuvia on vain vähän. Täytyy silti antaa tunnustusta kokonaisuudelle, sillä Modigliani on yksi maailman kysytyimpiä museoäyttelyiden taiteilijoita. Teoksien saaminen lainaksi on äärimmäisen vaikeaa. Ateneum kuuluu niihin harvoihin museoihin, jonka kokoelmasta löytyy Modiglianin teos: Léopold Survagen muotokuva vuodelta 1918 (ylin kuva). Survage oli Chaim Sutinen ohella Amedeon läheisin ystävä, josta syntyi useitakin muotokuvia. Tämä on maalattu Nizzassa ja sinä näkyy aurinkoisen kaupungin vaikutus väreihin. Ateneum hankki teoksen vuonna 1955, jolloin se irtosi jokseenkin pilkkahinnalla, ainakin nykyhintoihin suhteutettuna. Modiglianin teokset kuuluvat kalleimpiin huutokaupassa myytyihin, ennätys on yli 170 miljoonaa dollaria.

Ainahan maalaukset ovat paikan päällä jotain muuta kuin kirjojen kuvissa. Tämä pätee kuitenkin erityisen hyvin Modiglianiin. Maalaukset ovat yleensä keskikokoisia tai pieniä, mikä korostaa niiden detaljeja. Sävyt ja sivellintyö ei vät pääse valokuvissa esille juurikaan. Maalauksissa on siis nautittavaa paikan päällä useammankin käyntikerran antimiksi. Kaikkiaan tämän mittaluokan näyttely on tapaus, joka tuo varmasti turistejakin Helsinkiin. Suuri pelko ainakin itsellä onkin se, miten ruuhkat jättävät tilaa teoksiin keskittymiselle. Modiglianista ei ole suomenkielistä kirjallisuutta ollut saatavissa, mikä korjautuu nyt näyttelyjulkaisulla. Se ei pärjää ulkoasullaan isoille taidekirjoille, mutta toteutus on huolellinen kuvia myöten. Käytän tässä kuvituksena Ateneumin kuvapankin kuvia, koska itse siellä käydessäni näyttelyn viimeistely oli vielä hiukan kesken.