Mietteitä Guggenheim Helsingistä

En ole halunnut täällä blogissa käsitellä kulttuuripolitiikan kysymyksiä, vaan keskittyä sisältöihin. Guggenheim Helsinki on kuitenkin pohdituttanut sen verran, että jäsentelen hieman omia näkemyksiäni.

Kun ajatus Guggenheimista Helsinkiin esitettiin ensi kerran, suhtauduin siihen periaatteessa myönteisesti. Uskon vahvasti, että tarjonta lisää kysyntää. Kaikki alan toimijat hyötyvät kuvataiteen näkyvyydestä. Guggenheim-kävijä vierailisi myös muissa museoissa ja gallerioissa. Ja kaiken lisäksi minusta oli ja on hienoa usko kuvataiteen vetovoimaan! Tämä oli siis ensimmäinen ajatus. Alkuperäinen toteutusehdotus rahoitusmalleineen oli kuitenkin niin härski, että sen esittäjät olisi pitänyt – vanhan kansan sanontaa lainatakseni – nakata niska-perseotteella kaupungintalosta Espan jalkakäytävälle. Se osoitti myös hankkeen puuhaajilta paitsi ylimielisyyttä niin huonoa bisnesvainua. Jos silloin olisi tuotu nyt julkisuudessa ollut esitys, niin projekti olisi jo vyörymässä eteenpäin. Jos erehtyy pitämään muita neuvottelupöydässä istuvia pölkkypäinä, niin yleensä hankkeet tuppaavat menemään poskelleen.

Nykyinen ehdotus on sellainen, että voidaan edes järkevällä tavalla keskustella hankkeen toteutusmahdollisuuksista. Peruselementit ovat siis sellaiset, että kaupunki sijoittaisi 80 miljoonaa euroa rakennukseen. Loput 50 miljoonaa tulisi yksityisiltä rahoittajilta ja kaupungin takaamalla lainalla.
Tukisäätiön keräämä yksityinen raha vastaisi lisenssimaksusta, 18,4 miljoonaa euroa 20 vuodessa. Toiminnan pyörittämisen hoitaisi säätiö, mihin rahaa tarvittaisiin 11,6 miljoonaa vuodessa. Kaupunki kuitenkin huolehtisi kiinteistöstä eli tuo on seinien sisäpuolen kattavaa toimintaa.

Tuottoja arvioidaan kertyvän 11,2 miljoonaa. Se sisältää valtion tukiosuuden. Uuden ehdotuksen mukaan museo kasvattaisi verotuloja vuosittain seitsemällä miljoonalla eurolla. Sen vaikutus tuotantoon olisi 23,5 miljoonaa euroa vuodessa ja se loisi vuosittain 400 henkilötyövuoden edestä uusia työpaikkoja. Lisäksi rakennusvaiheessa museolla olisi 24 miljoonan euron vaikutus verotuloihin, 100 miljoonan euron vaikutus tuotantoon ja 1 220 henkilötyövuoden vaikutus työllisyyteen.

Tuotot jakaantuvat näin (miljoonaa euroa):
– pääsyliput 6,5
– yksityinen raha (mm. sponsorointi) 1,9
– museokauppa 0,8
– tilojen vuokraus ja muut tulot 0,7
– valtiolta 1,3

Ja menot:
– henkilöstö 3,9
– näyttelykustannukset 3,2 (väittäisin tätä lukua alakanttiin arvioiduksi, kun pelkästään logistiikka maksaa pirusti)
– vuokra 1,7
– hallintomaksu (joka on siis eri kuin lisenssimaksu, 0,9 milj. per vuosi)
– viestintä- ja markkinointi 0,9
– hallinto ja muut kustannukset 0,9

Kaupungilta menee arvion mukaan 6,5 miljoonaa vuodessa kiinteistön ylläpitoon. Vuokratuottoa tulisi 1,7 miljoonaa.

Katsotaan esitystä muutamasta muustakin näkökulmasta. Kävijämääräarvio on 550 000 vuodessa. jos sitä vertaa Kansallisgallerian saavuttamin lukuihin, niin Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoff keräsivät yhdessä hiukan vähemmän 2015. Kiasma vertailukohtana nykytaidemuseona on parin sadan tuhannen luokkaa. Pitkällä aikajaksolla katsottuna HAM pääsee luokkaan satatuhatta, tosin huippunäyttelyt keräävät enemmän. Ai Weiwei veti pelkästään jo osapuilleen nuo luvut. Nyt Kusama vetää väkeä ja vuyoden saldo lienee parissa sadassa tuhannessa. Suunnitteilla olevan Amos Rexin tavoite on satatuhatta. Guggenheimin arvio näyttää siis melkoisen optimistiselta mutta ei mahdottomalta. Kaikkihan riippuu viime kädessä näyttelyjen kiinnostavuudesta.

Mitä sitten mahdollisesti olisi tarjolla? Tässä Bilbaon Guggenheimin näyttelyt 2015-2016:

ALBERT OEHLEN: BEHIND THE IMAGE
FRANCIS BACON: FROM PICASSO TO VELÁZQUEZ
SAM TAYLOR-JOHNSON: SIGH
MASTERPIECES FROM THE GUGGENHEIM MUSEUM BILBAO COLLECTION
ANDY WARHOL. SHADOWS
LOUISE BOURGEOIS. STRUCTURES OF EXISTENCE: THE CELLS
WINDOWS ON THE CITY: THE SCHOOL OF PARIS, 1900-1945
EIJA-LIISA AHTILA: THE ANNUNCIATION
MAKING AFRICA – A CONTINENT OF CONTEMPORARY DESIGN
ALEX KATZ, THIS IS NOW
SHAHZIA SIKANDER, PARALLAX
JEAN-MICHEL BASQUIAT: NOW’S THE TIME
LEARNING THROUGH ART 2015
JEFF KOONS: A RETROSPECTIVE
KIMSOOJA: THREAD ROUTES
NIKI DE SAINT PHALLE
RICHARD SERRA. THE MATTER OF TIME

Kahden vuoden aikana on siis ollut runsas tarjonta, joka sisältää myös paljon muuta kuin suuren yleisön tuntemia klassikoita. Hienoa on se, että tarjonta ei ole vain kulunutta poimintaa vetonauloista. Sieltä löytyy paljon monenlaista kiinnostavaa taidetta. Toisaalta voi kysyä edustaako se parasta euroopplaista museotarjontaa, tai jotain aivan ainutlaatuista? Minusta ei, mutta en lähtisi myöskään moittimaan. Silti aiheellista on minusta kysyä, onko sisältö itsessään riittävän houkuttelevaa tuodakseen turisteja Helsinkiin. Kun katsoo lumisateista kaupunkia, niin ehkä Bilbaolla on kuitenkin myös muita etuja. Kävijämäärät ovat siellä vakiintuneet vajaaseen miljoonaan vuodessa, eli alkuaikojen tasosta on taantumaa tullut. Pientä vuosivaihtelua siellä on, mutta ei suuria heittoja suuntaan tai toiseen.

Lisenssimaksu Guggenheimille olisi 18,4 miljoonaa 20 vuodessa. Eli noin miljoona vuodessa, vaikka se tuosta pudotettiinkin hiukan alaspäin. Käytännössä sillä ostetaan G:n julkisuusarvoa. Toki käytettävissä on suhteita ja heidän oma kokoelmansa (https://www.guggenheim.org/artwork/site/solomon-r-guggenheim-museum). Papereissa lukee ”oikeus käyttää kokoelmia, tutkimusta ja henkilökuntaa”, mutta ei sitä miten niiden käytöstä koituu kustannuksia. Ne eivät tietenkään voi kuulua lisenssimaksuun.
Minua hämmästyttää se, että lisenssimaksu on kiinteä summa. Se ei siis ole sidottu kävijämääriin eikä mihinkään muuhunkaan mittariin. Kun hanke on Guggenheimille kuitenkin nimenomaan bisnesinvestointi, niin ovat osanneet myydä sen hyvin. Tuotot ovat varmoja vailla riskiä. Tai on heillä yksi riski: maineriski. Jos homma ei vedäkään, niin lokaahan se brändiä. Berliinissä näin kävi osittain, ja projekti ajettiin hiljakseen alas. Lentoon eivät lähteneet myöskään projektit Las Vegasissa. Abu Dhabiin nouseva museo on herättänyt paljon keskustelua myös kielteisessä sävyssä kulttuuri-imperialistisuudesta ja museota rakenavien työläisten oikeuksien polkemisesta. Se asettunee myös Guggenheimin sisällä etusijalle. Tosin rakennustyöt ovat olleet keskeytyksissä jop viisi vuotta. Ehkä se johtuu siitä, että Louvren nimeä kantava museo on sinne avautumassa – kilpailu voi pelottaa… Guggenheimin pyrkimys on myydä lisenssejä brändiinsä monelle taholle. Sehän olisi Helsingin kaltaisella käytännöllä aivan lyömätön rahakone. Muualla keskustelut eivät ole otaneet tuulta juurikin siitä syystä, että päättäjät eivät ole arvottaneet G:n brändiarvoa lisenssimaksun suuruiseksi. Halutaan myös jakaa liiketoimintariskiä. Sinänsä ns. Bilbao-efekti on käynnistänyt museoprojekteja kaikkialla maailmassa. Osa on ehtinyt jo pyllähtääkin. Tiesitkö muuten, että Liverpooliin suunnitellaan Taten sivuhanketta?

Kun G:n hanketta on ollut puuhaamassa joukko liikkeenjohdon hahmoja, niin en lakkaa ihmettelemästä juuri heikkoa bisnesälylä. Ensinnäkin hanke myytiin alunperin perse edellä (anteeksi jälleen perinneilmaus). Toiseksi ollaan maksamassa kiinteää lisenssimaksua. Sellainen käytäntö on olemassa lähinnä sellaisessa liiketoiminnassa, jossa esimerkiksi tunnettu urheiluseura myy lisenssin jollekin valmistaa fanituotteita. Siellä on laadunvarmistus eli huonoa ei saa myydä, mutta kynnysmaksun jälkeen voi toimia. Franchisebisnes sen sijaan on aina yhdistelmä kiinteää maksua ja liikkuvaa erää.

Lisäksi hommassa on yksi paha särö: halutaan käyttää rahaa jonkun toisen omistaman brändin rakentamiseen. Se on bisnesmielessä aivan tolkuton ajatus. Pikemminkin homman pitäisi toimia niin, että G sitoutuu sijoittamaan rahaa brändinsä laajentamiseen täällä. Jos G olisi valmis panemaan rahaa kiinni muutaman kymmenen miljoonaa hankkeeseen, niin tilanne olisi toinen. Nyt Suomessa ollaan laittamassa omaa rahaa toisen omistaman brändin kehittämiseen. Ja edelleen liiketoiminnallista problematiikkaa: jokainen investointeja suunnitellut tietää, että hyötyarvioita tehdään kolme. Niin sanottu selviytymisskenaario siltä varalta, että homma menee pieleen. Realistinen arvio. Ja kolmanneksi suunnitelma sille, miten mahdollisia lisäarvohyötyjä käytetään parhaassa mahdollisessa tapauksessa. Nyt ainakin julkisuudessa puhutaan vain hieman ylioptimisesta arviosta. Ja kun nostetaan esiin mahdollisuus siitä, että kaupunki joutuu vastaamaan 30 miljoonan lainatakuustaan, ohitetaan koko kysymys. Eikä moitteet tähän lopu. Sellainen käsite kuin vaihtoehtoishyöty (tai kustannus) tarkoittaa sitä, että rahan käytölle on muitakin mahdollisuuksia. Ne voivat tarjota samalle investoinnlle paremman tuoton. Onko kaupungin 80 miljoonaa tässä kohteessa tuottoisin sijoitus? Esitetyn laskelman mukaan G toisi vuositasolla yhteensä 7 miljoonaa verotuloina (ja rakennusvaiheen kautta sinä aikana vielä enemmän). Helsingin kaupungin osuus olisi 1,3 miljoonaa, suurin osuus menisi valtion kirstuun. Tällä tavalla ajateltuna sijoitetun pääoman tuotto olisi Helsingiltä 1,6 %. Vaikka en sijoitusalan ammattilainen olekaan, niin se ei taida olla kovin hyvä lukema. Laittamalla rahat esimerkiksi osakkeisiin, niin tuotto olisi 5-6 % (vertailukohteena esim. työeläkeyhtiöiden salkut). Tosin huolehtimalla kiinteistöstä kaupunkin menettää osan tuosta ja tontin luovuttaminen täytyy laskea miinuspuolelle. Kiinteistönhoitoon kaupungilta menisi 6,5 miljoonaa vuodessa (melkoinen summa sekin) ja vuokratuloa kiinteistöyhtiö saisi 1,7 miljoonaa. Siis siinä on kaupungin piilotukea 5 miljoonaa. Tontin myynti tai vuokraaminen museon vaihtoehtona toisi kassaan kuitenkin aika kivan summan.
Ja entäs sitten yksityiset sijoittajat, millainen siivu sinne tulisi? Arvion mukaan saadaan 23,5 miljoonaa vuodessa ”tuotantoarvoa”. Jätetään rakennusaikaiset hyödyt yksinkertaisuuden vuoksi pois. Siis sijoittamalla 50 miljoonaa yksityistä rahaa, saataisiin kaupunkiin, siis pääkaupunkiseudulle, puolet siitä takaisin. Se on kova luku, jos toteutuu. Hankalaa on vain se, että nämä laskelmat on vaikea todentaa. Turismin mittaamisessa käytetyn rahan arvio perustuu kyselytutkimuksiin ja yksittäisen nähtävyyden vetovaikutusta on vaikea arvioida muilla kuin kävijämäärillä.

Arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus ei ole mikään varsinainen wau-rakennus. Se on siedettävä kuitenkin, tosin en itse oikein ole viehättynyt sen ratkaisuista. Toisaalta pelkän ulkokuoren perusteella on oikeastaan mahdoton arvioida sen hyvyyttä tai huonoutta. Se istuu kaupunkikuvaan, joten en ryhdy hankalaksi tässä kohtaa. Olisin itse valinnut ehdotuksista erään toisen.

Vedetään asioita vähän yhteen.

Hyvää hankkeessa on
– tarjonta lisää kysyntää ja kiinnostusta, hyötyjiä olisivat muutkin museot
– nähtäväksi tulisi paljon erilaista kuvataidetta
– hanke toisi kaupunkiin turisteja ja bisnestä
– hankkeella olisi laajemminkin innostusta luova vaikutus, uusia ideoita tarvitaan
– helsinkiläinen galleriakenttäkin voisi hyödyntää maksukykyisiä kävijöitä
– kaupungin kannalta nykyinen esitys ei ole suuri taloudellinen riski (jos ei myöskään mikää ylivertainen tuotoiltaan)

Huonoa
– liiketaloudellisesti suunnitelma on edelleen hutera
– sitoutuminen amerikkalaisen brändin rahoittamiseen on syytä kyseenalaistaa
– käyttämällä sama määrä rahaa (tai vaikka vähemmänkin) nykyiseen tarjontaan saataisiin varmasti samoja hyötyjä
– näyttelytoiminnasta ei ole tietoa, tarjonta ei ole kuitenkaan mitään poikkeuksellista
– isoja museohankkeita on käynnissä muuallakin, mikä heikentää Bilbao-efektiä
– poliittisen tuen osalta ollaan huteralla pinnalla, esitetyt valtionosuusrahat eivät ole takuuvarmoja (ja ne rahat olisi perusteltua suunnata olemassa olevien museoiden toimintaan)
– kaupunki saisi samalla rahalla muualta parempi tuottoja, ja nykysuhdanne vaatii myös kohdentamista sosiaalisesti tärkeisin hankkeisiin

Summa summarum: En näillä premisseillä ole itse G:n kannattaja. Toisaalta en ole myöskään änkyrä asian suhteen. Nykyisessä ehdotuksessa on paljon hyviäkin piirteitä ja kuvataiteen parissa aikaansa viettävälle siinä on paljon houkuttelevaa. En lähde barrikadeille, jos projekti menee eteenpäin. Paljon mieluummin kuitenkin panisin sekä julkiset että yksityiset rahat kiinni omaperäisempään ja rohkeampaan hankkeeseen. G on kuitenkin vime kädessä perässä hiihtämistä, ei uuden luomista.