Hienoja maalauksia gallerioissa
Maalaustaiteen ystävän karkkipäiviin kuuluvat myös lukuisat muut kiinnostavat näyttelyt. Poimitaan sieltä lyhyesti muutama.
Forsblomilla on Chantal Joffen (s.1969) uusia töitä, ja samalla myös taiteilijalle uudella tekniikalla eli pastelliliidulla tehtyjä töitä. Joffehan tunnetaan paremmin isoista naisia ja lapsia esittävistä maalauksistaan, joissa on arkielämän tapahtumia ja usein myös korostuneen ruumiillisia, elämän kuluttamia hahmoja. Joffe on käyttänyt itseään usein mallina, eikä todellakaan tee sitä imartelevasti. Itse asiassa jäin miettimään, miksi juuri Briteissä on useita groteskeista ihmishahmoistaan tunnettuja maalareita (Joffekin on brittiläinen, vaikka syntyisin Jenkeistä ja ttaiteilijaperheestä). Mainitaan nyt vaikka Francis Bacon, Lucian Freud ja Jenny Saville. Valokuvaaja Diane Arbusin yhdeksi esikuvistaan nostanut Joffe on siis usein ollut eräänlainen inhorealisti, joka etsii arjesta vinoja, poikkeavia näkökulmia. Ja jokainen Alice Neelin Ateneumissa katsastanut ei voi välttyä vertailemiselta. Nyt esillä olevat pastellit vaikuttavat hyvin nopeasti, spontaanisti syntyneltä ja muodostavat sarjoja. Joffe tavoittaa hiukan modiglianimaisellakin viivalla hahmojen olemuksesta tärkeitä piirteitä. Käyn itse tavallisesti katsomassa samaa näyttelyä useitakin kertoja, mikä tuottaa joskus uusia näkökulmia. Ensmmäisellä kerralla pastellien snapshotmainen olemus ja kepeys viehätti, toisella kerralla ne eivät luoneet kuitenkaan uusia elämyksiä. Maalaukset sen sijaan tuntuivat vielä vahvemmilta.
Yläkuvan maalaukset ovat siis seinän täyttäviä isoja töitä (liki 2,5 metrisiä), ryhmäkuva on pienien pastellienkokonaisuus ja maalaus jälleen isompaa sorttia.
Forsblomilla on myös Toni R Toivosen töitä, joista löytyy kommentti alempaa.
Helsinki Contemporaryllä on Ville Löppösen (s.1980) Rukouksia -näyttely, joka syventyy ortodoksisen uskonnon kautta pohtimaan syntyjä syviä. Villehän muistetaan kookkaista, äärimmäisen taidokkaista maalauksistaan, joissa on ollut synkkääkin ihmisyyden luotaamista. Minuun on aina tehnyt suuren vaikutuksen hänen kykynsä käyttää nykyisin aika harvoin vastaan tulevaa perinteisen maalauksen tekniikkaa. Nyt hän on siitä tosin siirtynyt pieniin teoksiin, akvarelleihin ja nopeampaan työskentelyrytmiin. Pienet teokset ovat intiimejä ja pelaavat erilaisella katsojasuhteella. Ortodoksisen ikonikuvaston kanssa keskustelevat työt vievät uskonnollisuuden äärelle, joka kaltaiselleni ateistille ei ole erityisen koskettavaa – vaikka toki teemoja voi peilailla muutenkin kuin uskon kautta. Olin ehkä hiukan pettynytkin siihen, ettei tuttuja kookkaita töitä ollut kuin joitakin showroomissa (niistä myös kuva, kannattaa kysyä mahdollisuutta vilkaista niitä). Ville pystyy kuitenkin tuottamaan pienilläkin töillä vahvoja tunnelmia. Hänet palkittiin aikoinaan Henry Wuorila-Stenbergin, siis taiteilijakollegan ja saman gallerian artistin, muotokuvasta. Nyt näyttelyn tunnuskuvaksi on valittu muotokuva Jukka Korkeilasta, jonka näyttely oli samoilla seinillä vastikään. Myös Elina Merenmies on mukana, ortodoksisen uskonnon yhdistämänä.
Kahden ylimmän rivin teokset ovat pieniä uudesta näyttelystä ja alin vanhempaa tuotantoa, kookas teos on nähtävissä showroomissa.
AMA esittelee Sirpa Särkijärven (s. 1974) uusia maalauksia. Muistan hänen näyttelynsä AMAlta kolmen vuoden takaa ja siitä tuo akryylillä maalattujen ihmishahmojen tyyli on saanut lisää vaikuttavuutta. Minua kiehtoo hänelle aiemminkin tyypillinen kerroksellinen, liikkuva sivellinjälki. Sirpan tyyliin on tullut tavallaan abstraktimpia sävyjä, mutta esittävyys on aina pohjalla. Uransa alkuaikoina hänen töissään oli arkisen valokuvan olemusta, joka oli upotettu maalauksen kieleen. Näissä teoksissa on aina uudella katsomisella löydettävissä erilaisia, tuoreita vivahteita.
Anhavalla on Karoliina Hellbergin (s. 1987) näyttelyllä ytimekäs nimi: E. Nuori maalari on ponnahtanut melkoiseksi tähdeksi. Taannoinen HAM Gallerian näyttely myytiin loppuun ja täältäkin iso osa oli mennyt jo näyttelyn vasta avauduttua. Tosin teosten hinnat ovat vielä maltillisia. Se madaltaa ostokynnystä ja antaa mahdollisuuden aloittaa tekijän keräämisen juuri nyt. Karoliinan työt ovat isoja maalauksia – ja nyt tosiaan kokoa on tullut – sekä piirroksia. Nämä erilaiset ilmaisutavat kuitenkin tukevat hyvin toisiaan. Värikylläiset työt henkivät edelleen taidehistorian vaikutteita, mutta nyt ne ovat dialogissa Karoliinan oman jäljen kanssa. Aiemmin vaikutteet dominoivat minusta hiukan liikaa. Eteläranskalaiset maisemat ja interiöörit puhuttelevat tietysti myös elokuvamaisella (tai valokuvasta lainatulla) fiiliksellään. Kun uran alussa saa näin paljon huomiota (haastattelu uudessa Gloriassakin) ja menestystä, niin toivottavasti paineet eivät kasva liian suuriksi vaan kepeys tekemisessä säilyy. Anhavalla hän jättäää kyllä jotenkin varjoonsa Josep Jamesin sinänsä upeat kollaasit.
TM Galleriassa on Kaarlo Staufferin (s.1988) kiinnostava näyttely, In the Light of the Miracle. Siinä missä Karoliina Hellbergin töissä ihmiset loistavat poissaolollaan, niin Kaarlon töiden perusta on juuri sosiaalisissa tilanteissa. Yhteistä on eräänlainen toisesta mediasta lainattu tunnelma, Kaarlolla näpsäytyksestä pokkarilla tai kännykällä, miksei yhtä hyvin kohtaus romaanista. Hän on taitava piirtäjä, mikä näkyy monissa teoksista. Toisaalta hän ei tunnu haluavan kikkailla taidolla liian tarkoituksellisesti. Se tekee töistä samalla yllättäviä, eikä se kuitenkaan maalauksissa aina toimi. Taidolla saa briljeerata. Kaarlo ja Karoliina, nämä kaksi samanikäistä maalaria, eivät kumpikaan jättäydy raskasmielisen, totisen pinnistämisen uhriksi ja kummallakin on herkkyyttä yksityioskohdille.
Täytyy vielä maalareista mainita SIC:ssä nähtävillä oleva Markus Heikkerön näyttely Nocturna Tempora. Niille, jotka muistavat hänen taannoisen retrospektiivinsä Kiasmasta, ovat nämä tummasävyiset isot maalaukset kiinnostava uudenlainen vaihe.
Ja lopuksi liuútaan maalauksen ja kuvanveiston rajoille. Toni R Toivosen (s. 1987) työskentelymetodi on omalaatuinen: hän mädättää elänten ruhoja tai osia metallilevyllä, johon kemiallinen prosessi jättää jälkensä. Kookkaat työt ovat säilyttäneet tunnistettavia muotoja mutta myös luoneet abstrakteja väreitä. Mukana on myös pari mehiläisvahasta tehtyä veistosta ja paikka siis Forsblom.
Kemialliseen ilmiöön perustuvat myös kokeneen kuvanveistäjän Pekka Pitkäsen (s.1950) työt. Nahan patinoinnilla ja masuunin ruostetta työstämällä syntyy isoja teoksia, jotka ovat kuin muinaisia merkkejä ja jänteitä. Jylhä kokonaisuus toimii Forum boxissa loistavasti. Varsinkin kun yleisöä on vähän tulee erikoinen tunne kuin olisi jonkin muinaisen kulttuurin pyhäkössä.
Maalauksen ja kuvanveiston harmaalla rajalla liikkuu myös Paavo Paunu (s.1966).
