Analyysissä Veikkaus ja kulttuurin tuki

Veikkaus tuki viime vuonna taidetta ja kulttuuria 238 miljoonalla eurolla. Juuri tällä viikolla julkistettiin esimerkiksi  Taiteen valltionpalkinnot ja 16 taiteilijaa voi jatkossakin harjoittaa ammattiaan. Hurraa! Ellei peräti hallelujaa.

Suomessa rahapelimonopolia on perusteltu sen tuottamalla rahalla yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin – ja nimenomaan väitetty sen olevan tehokkain tapa. On myös esitetty monopolin takaavan rahapeleihin liittyvien kielteisten ilmiöiden parhaan hallinnan. Näitä ovat etenkin ongelmapelaaminen ja rahanpesu.

Molemmat väitteet voi kyseenalaistaa hyvin perustein. Periaatteena rahapelaamisen tuottojen käyttäminen yhteiskunnallisiin tarkoituksiin on tietenkin hyvä ja kannatettava. Monopoli ei ole kuitenkaan ainoa eikä varmasti tehokkain tapa sen toteuttamiseen.

 

Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain (Ari Pusa, 21.11.2018) artikkelin Veikkauksen asemasta. Jutussa Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski (entinen RAY:n toimitusjohtaja) ja ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Mikko Kiesiläinen keskustelivat aiheesta. Jutussa Nummikoski ottaa esiin Tanskan pelimarkkinoiden liberalisoinnin ja sen huonot seuraukset. Lainaan pätkän tekstistä:

Tanska siirtyi lisenssijärjestelmään vuonna 2012. Ruotsi muuttaa siihen ensi vuoden alusta. Tanskassa peliyhtiöt maksavat valtiolle 20 prosenttia liikevaihdosta ja Ruotsissa 18 prosenttia.

”Tanskassa tuloutus yhteiseen hyvään oli ennen muutosta 60 prosenttia, nyt se on 45. Euroissa kehitys junnaa paikoillaan. Johonkin se raha on mennyt”, Nummikoski sanoo.

Ruotsi tosiaan siirtyy Tanskan kanssa vastaavanlaiseen järjestelmään vuoden 2019 alusta. Miksi ihmeessä siellä tehdään niin, jos kokemukset Tanskasta ovat huonoja? Tanskalaisten kokemukset muutoksesta ovat itse asiassa hyvin myönteisiä. Ja Nummikoski puhuu joko tarkoituksella tai tietämättömyyttään totuuden vierestä, harhaanjohtavasti ja jopa valheellisesti. Kun Tanskassa vuonna 2012 murrettiin monopoli, sitä ei suinkaan tehty kokonaan. Valtion monopoliksi jäivät ns. onnenpelit (loton ja arpojen tyyppiset), sen sijaan vedonlyönti, pelikoneet ja kasinot vaativat lisenssin. Valtiolla on siellä edelleen noin 30 % osuus peliliikevaihdosta.

Nummikosken väite, että euroissa kehitys junnaa paikoillaan on aivan pielessä. Vuodesta 2012 vuoteen 2017 rahapelimarkkina on Tanskassa lähes kaksinkertaistunut! Kasvu on tullut nimenomaan lisensoiduissa rahapeleissä, kun Danske Spilin onnenpeleissä summat ovat pysyneet jotakuinkin samoina. Vuosittain markkina kasvaa vajaalla 10 %:lla.

Ja lisää Nummikosken totuuden jälkeisiä puheita: 20 % vero koskee vedonlyöntiä ja nettikasinoita, mutta oikeat kasinot maksavat 45 % ja pelikoneiden vero on 41 %.

Eivätkä harhaanjohtavat tulkinnat jää tähän. Koko lisenssijärjestelmän perusidea on estää lisensoimattomien yhtiöiden toiminta. Tanskassa se on tarkoittanut netissä sellaisille sivuille asetettuja estoja. Tällä on saatu tukittua hyvin tehokkaasti järjestelmän ohi virtaava peliraha. Suomessa Veikkaus arvelee vastaavan vuodon suuruudeksi 30 % koko pelimarkkinasta – eli meillä vähintään 250 miljoonaa euroa. Arviot liikkuvat välillä 100-300 miljoonaa, tosin The Economist lehti arvioi omassa selvityksessään sen määräksi jopa kaksi miljardia. Tanskassa sama kolmannes tarkoittaisi hieman suurempaa pottia, noin 300 miljoonaa euroa. Todellisuudessa summaa on hyvin vaikea arvioida. Joka tapauksessa Tanskassa nekin rahat koituvat nyt ”yhteiseen hyvään”.

Oikea johtopäätös on siis aivan toinen kuin Nummikosken väite: rahaa kertyy verrattuna vuoteen 2011 – siis viimeiseen monopolin kauteen – merkittävästi enemmän.

 

 

Tästä pääsemme kätevästi toiseen rahanjakoon liittyvään avainlukuun eli pelaajille palautuvan rahan määrään. Ja siltä osin luvut ovat Veikkauksen osalta karmeat. Käsite pelikate tarkoittaa summaa joka kertyy liikevaihdosta pelaajille palautettavien voittojen jälkeen. Meillä pelaajille palautuu 45 % pelieuroista. Verrattuna Norjaan, jossa on hyvin meikäläisen kaltainen monopoli, ollaan kaukana perässä. Siellä voittoja palautuu 77,4 %. Kilpailluilla markkinoilla Tanskan tapaan se on keskeinen kilpailukeino eli voittojen osuus koko liikevaihdosta on siellä vielä selvästi suurempi.

Norja onkin oivallinen vertailukohta Veikkaukselle. Norsk Tipping pyörittää euroissa mitattuna samansuuruista liikevaihtoa kuin Veikkaus: Norjassa se on noin 3,6 miljardia euroa, meillä 3,2 miljardia. Veikkaus tulouttaa valtiolle kyllä selvästi suuremman osuuden. Täällä tuloutus valtiolle on reilun miljardin, Norjassa ”vain” 538 miljoonaa. Tässä on kuitenkin huomioitava yhteiskunnan tekemä valinta. Kun Norjassa pelaajille palautuu 2,7 miljardia, niin täällä ainoastaan 1,45 miljardia. Jos Veikkaus palauttaisi yhtä suuren osuuden pelaajille, niin eipä jäisi yhteiseen hyvään mitään.

Vertailu Norjaan avaa myös muita mielenkiintoisia näkymiä Veikkauksen organisaatioon. Norjassa monopoli työllistää 400 henkeä. Veikkauksella on töissä 2000 henkeä, joista kokoaikaisia 1160. Palkkamenot ovat Suomessa 86,2 miljoonaa, Norjassa 29,8 miljoonaa. Veikkaus siis pyörittää lähes kolme kertaa raskaampaa organisaatiota. Tilannetta kuvaa hyvin myös johdon palkkojen suuruus. Veikkauksen toimitusjohtajalle Olli Sarekoskelle maksettiin 2017 palkkaa 440 000 euroa (32 000 €/kk), Norsk Tippingin toimitusjohtajan tilille kilahti 232 000 euroa. Veikkauksen varatoimitusjohtaja Nummikoski nauttii 24 000 euron kuukausipalkkaa. RAY:n toimitusjohtajana hän sai puolet siitä. Aika monta lanttia saavat pelaajat kauppojen auloissa tunkea koneisiin, jotta edes nämä kaksi herraa saavat vaatimattomat tienestinsä. En tosin sinänsä pidä keskustelua johdon palkoista kovin hedelmällisenä. Tunnen aiemmasta työhistoriastani johdon palkitsemisjärjestelmiä ja niiden vaativuuden määrittelyä. On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että suojatun monopolin vetäminen poikkeaa huomattavasti markkinaehtoisen organisaation johtamisesta. Päämisterin palkka on muuten 10 900 €/kk.

Veikkaus käyttää rahaa mainontaan 27 miljoonaa ja markkinointiin kaikkiaan noin 50 miljoonaa. Norjassa ollaan tässä suhteessa samoilla linjoilla eli mainoksiin menee 31 miljoonaa. Siellä arvioidaan vuodon Maltalta tai muualta operoiviin pelifirmoihin olevan vajaa 20 %, ja meillä se on siis noin 30 %. Kun huomioidaan Veikkauksen alhaiset voitto-osuudet, voi hyvinkin kysyä eikö suurempi ulkomaisten pelifirmojen käyttö ole ihan itse aiheutettua. En ole lähtenyt vertailemaan eri pelien palautusprosenttia pelaajille (RTP, return to players), koska se hämärtää kuvaa kokonaisuudesta. Todetaan nyt kuitenkin erikseen, että vedonlyöntipeleissä Veikkaus palauttaa pelaajille tyypillisesti noin 65 – 70 %, ja enintään 85 %. Enimmäismäärä on ministeriön rajaama ja Veikkaus haluaisi nostaa sen 90 %:iin. Ulkomaiset kilpailijat palauttavat vedonlyöntipeleissä tyypillisesti 93-94 %, parhaimmat jopa 98 %. Kun Veikkauksen kokonaispalautusprosentti on 45, ja vedonlyönnissä se on tätä selvästi korkeampi voi päätellä raha-automaattien palauttavan pelaajille kokonaisprosenttia pienemmän osuuden. Kuten tuonnempana totean, tämä peliryhmä on monien ongelmien lähtökohta.

Silkkojen lukujen lisäksi pohdin omia kokemuksiani. Eräs tuttuni työskenteli ennen Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistymistä RAY:n tietohallinnossa. Hän kertoi saavansa hyvää palkkaa, enemmänkin olisi toisaalla voinut kyllä saada. Työmäärä suhteessa palkkaan oli kuitenkin kevyt, jopa niin että aika kävi välillä pitkäksi. Pienten lasten isälle oli kuitenkin tärkeää, että päivät olivat lyhyitä ja ylitöitä ei tarvinnut tehdä. Muualla työtahti on hänen mukaansa huiman paljon kovempi. En pelaa itse rahapelejä, mutta monet tuttuni niin tekevät. Varsinkin urheiluvedonlyöntiä harrastavien joukossa Veikkauksen tarjoamat kertoimet ovat lähinnä vitsi. Siksi merkittävä osuus heidän pelieuroistaan virtaa maasta ulos. Kun meillä viranomainen on ollut hanakka estämään pelifirmojen mainontaa, niin ei voi olla vertaamatta jälleen Tanskan (ja pian Ruotsin) malliin. Täällä kun oikeasti verkosta on helppo löytää pelifirmat ilman mainontaakin, ei mikään estä pelaamista. Tanskan rajoitteilla vierailu on hyvin vaikeaa, eikä siihen ole juuri houkutustakaan. Korostan, että pidän arvokkaana pelirahojen kertymistä yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Euroopassa pelien sääntely vaihtelee lähes olemattomasta meikäläiseen monopoliin. Puolustan sääntelyä, en vain pidä monopolia kestävänä.

Rahapeleihin liittyy aina myös ongelmapelaamisen näkökulma. Tutkimukset kertovat siihen sortuvan reilu kolme prosenttia pelaajista. Meillä poikkeuksellisen merkittävä osuus pelipotista on kauppojen ja baarien tiloissa seisovien automaattien tuottoa. Veikkaus puolustaa tätä maksamallaan lähes 90 miljoonan maksuilla näille yrityksille. Itse en ymmärrä, mikä rooli Veikkauksella on yritystoiminnan tukemisessa. Kuka päättää sen tasapuolisuudesta ja järkevyydestä? Veikkaus itse. Pukki kaalimaalla ei ole perinteisesti ollut hyvä ratkaisu.

Ongelmapelaamista on tutkittu suhteellisen paljon. Tyypillinen elämänhallintansa peleillä sotkeva on pienituloinen ja useat heistä myös työelämän ulkopuolella (työttömät, eläkeläiset). He pelaavat usein ns. jännityspelejä, joiden osuus Veikkauksen liikevaihdosta on 38,3 %. Oikeastaan olisi parempi puhua onnenpeleistä, joista kertyy kaksi kolmannesta Veikkauksen rahoista (kts. kuva yllä).

Kuten todettua: vedonlyöntiä ja nettikasinoita pelataan todella paljon ulkomaisissa pelifirmoissa kaikesta huolimatta. Veikkauksen tuloista ne ovat vain neljännes. Veikkaus kehuu olevansa edistyksellinen peliongelmien ehkäisyssä. Sen mittaaminen on vaikeaa, mutta väitän Veikkauksen omakehua liioitteluksi. Liikkeellelähtö siinä on ollut melkoisen kankeaa, vaikka pelaajien rekisteröiminen onkin hyvä edistysaskel. Vakavien, koko yksilön talouden sotkevien peliongelmien lisäksi on kuitenkin suuri joukko ihmisiä, joiden elämää pelaaminen haittaa. Suuri syy on tarjonnan mekanismeissa, käytännössä peliautomaattien suuressa määrässä. Ne pitäisi saada kauppojen auloista pois ja pelihalleihin, kuten Norjassa.

Johtopäätös on selvä: Veikkaus kerää rahansa pienituloisilta, palauttaa heille pelirahoista todella pienen osuuden ja siirtää nuo rahat tähän suurenmoiseen ”yhteiseen hyvään”. Ja pullean organisaation pyörittämiseen.

Mainitsin alussa taiteen ja kulttuurin tukemisen. Taiteen edistämiskeskuksen uusi johtaja Paula Tuovinen esitti hiljattain vaatimuksen siitä, että kulttuurin tukeminen siirtyisi valtion budjettiin. Tämä prosentti taiteelle -periaate on huomattavasti kestävämpi kuin Veikkauksen tuloutuksen jakaminen. Veikkauksella on kyllä kätevä keino tulouttaa juuri tavoitteensa mukainen summa valtiolle – siis pelaajille palautuvien voittojen säätely. Systeemi asettaa kulttuurin kummalliseen nöyristelevään, hattu kourassa asetelmaan. Sitä paitsi tehostamalla organisaatiota, siirtymällä kilpailtuun markkinaan (josta tuloutuu valtiolle veroina määritetty osuus) ja lisensoimalla, saataisiin yhteisen hyvän käyttöön paljon enemmän euroja.

Paine Veikkausta kohtaan kasvaa koko ajan. Tilanne ei ratkea sillä, että yhtiön viestinnästä vastaava johtaja puhuu pötyä lehtihaastatteluissa. Tarvitaan poliittisia päätöksiä mutta myös terävää liikkeenjohdollista näkemystä. Kysymys on myös liiketoiminnan eettisyydestä. Veikkauksen täytyy muuttua.

 

Kommentti jutun saamasta palautteesta

Lisätty 4.12.2018

Koska kaikki lukijat eivät ole facebookissa tai eivät ole osuneet Kulttuuri ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n sivulle, tiivistän tähän hiukan siellä käytyä keskustelua.

Moitteita on tullut siitä, että teksti on kirjoitettu nimimerkin suojissa. Blogin nimen käyttö perustuu siihen, että tämä harrastuskirjoittaminen ei sekoitu näkyvyyteen varsinaisissa töissäni. Freelancerina en ole sinänsä sidottu toimeksiantajiini, käytännön kokemuksena tiedän lukijoitten usein sekoittavan nämä roolit. Nimimerkki on myös valitsemani yksityisyyden suoja. Kokemusta on myös häiritsevästä käyttäytymisestä. Oli nimimerkki tai ei, faktat juttuun on poimittu huolellisesti.

Niitä on silti kyseenalaistettu. Esimerkiksi Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä on käynyt keskustelua siitä, ettei Suomessa ole puututtu riittävästi pelifirmojen mainontaan. Nimimerkin käyttöä ja esittämiäni lukuja on kritisoinut etenkin Hannu Kareinen. Hän ei ole keskustelussa esiintynyt työtehtävänsä edustajana, eikä tietoa käy ilmi myöskään facebookprofiilista. Veikkauksen edunvalvontajohtajana hänellä on tietysti intressi torpata kritiikkiä ja eittämättä myös tietoa alasta. Tarjosin Veikkaukselle mahdollisuutta vastineen kirjoittamiseen ihan virallisesti, ja lupasin julkaista se tässä. Siihen ei ole reagoitu, lupaus on yhä voimassa.

Kareinen kirjoittaa kuitenkin facebookissa näin:

Lainaus: ”Hesarin artikkelin selvin virhe oli väite rahamäärän pysymisestä vakiona, kun markkina on kasvanut joka vuosi (ulkomuistista esim. viime vuonna 7 %, ainakin luku on lähellä oikeaa).”
Puhutko tässä a) kokonaisliikevaihdosta b) pelikatteesta vai c) yhteiseen hyvään tuloutetusta summasta. Kaksi ensimmäistä ovat kiistatta ja selkeästi kasvaneet Tanskassa 2011 jälkeen. Tuo viimeisin muodostuu käsitykseni mukaan kolmesta eri osasta: arpajaisveroista, Danske Spilin tuloksesta ja ns. statavgifter-osuudesta. Olemme tähän saakka samaa mieltä?
Mm. skat.dk:n kautta saatujen tietojen perusteella noista kertyvä tuloutus yhteiseen hyvään oli vuonna 2011 (ennen lisenssimalliin siirtymistä) euroiksi muunnettuna (1 kr = 0,1343€) yhteensä 546M€. Tuloutus laski ensimmäisinä lisenssivuosina ollen 2014 noin 486M€. Siitä tuloutus on noussut uudelleen ja oli 2017 palannut vuoden 2011 lähtötasolle. Millaiseen dataan sinun/teidän tuo teidän tietonne perustuu, jos puhut/tte nimenomaan yhteiskunnalle tuloutettavan tuoton kasvusta? Edunsaajien ja yhteiskunnan kannalta kun pelikatteella tai kokonaisliikevaihdolla ei vielä pidetä yhtään teatteria tai nuorisotilaa auki.
Kuten mainitsetkin kommentissasi, suurin syy tuohon tuottojen kehitykseen on ns. tehokkuusluvun (pelikatteen ja yhteiskunnalle tuloutettujen tuottojen suhde) laskussa. Veikkauksen tehokkuusluku on n. 70 eli jokaisesta pelikate-eurosta tuloutuu yhteiskunnalle 70 eurosenttiä. Tanskassa luku oli ennen lisenssimalliin siirtymistä n. 60 ja nyt se on alle 45. Ja luonnollisesti puhumme koko ajan säännellystä markkinasta.
Onko sinulla/teillä tästä eri luvut? Näissähän väität Veikkauksen edustajan antaneen väärää tietoa HS:n haastattelussa.
Ja vielä ps. On hyvä, että näistäkin asioista keskustellaan. Vielä parempi olisi, että se tehtäisiin reilusti omilla nimillä.

ja vielä toisessa kommentissa:

”Tanskassa tuloutus yhteiseen hyvään oli ennen muutosta 60 prosenttia, nyt se on 45. Euroissa kehitys junnaa paikoillaan. Johonkin se raha on mennyt”, Nummikoski sanoo.
”…Nummikoski puhuu joko tarkoituksella tai tietämättömyyttään totuuden vierestä, harhaanjohtavasti ja jopa valheellisesti.”
Ja vielä: ”Tilanne ei ratkea sillä, että yhtiön viestinnästä vastaava johtaja puhuu pötyä lehtihaastatteluissa.”
Nyt käytännössä toteat, että molemmat noista haastattelussa mainituista luvuista pitävät paikkansa. Et ainakaan vastannut kysymykseeni, mihin lähteeseen perustat väitteesi, että yhteiskunnalle tuloutetut eurot olisivat jotain muuta kuin tuo ”paikoillaan junnaus”, jossa tuloutus on vuonna 2017 samalla tasolla kuin 2011. Tuolla kommentissasi vielä kirjoitat seuraavaa: ”Prosentuaalinen osuus pienenee mutta absoluuttinen kruunujen määrä kasvaa.” Viittaat käsitykseni mukaan itsekin nimenomaan tuloutettuihin euroihin. Et myöskään kiistänyt tuota tehokkuusluvun muutosta. Olisiko reilua tulla nimimerkin takaa esiin ja nostaa käsi ylös?
Ja kyllä. Veikkauksen vertailukelpoinen tehokkuusluku on 70. Vai eikö mielestäsi vertailuun pidäkään ottaa tuon edunsaajille tuloutetun reilun miljardin lisäksi arpajaisveroa (12% pelikatteesta) ja arvonlisäveroa, jota Veikkaus ei voi vähentää?
Kuten Lahesmaa tuossa aiemmassa kommentissa totesi, kirjoituksesi sisältää niin paljon epätarkkuuksia ja puolitotuuksia, että en niitä lähde nimimerkin suojiin oikomaan. Tule joko omalla nimellä esiin tai ota yhteyttä yv:llä, jos haluat keskustella kasvokkain. Itse siirryn kannustamaan Susijengiä, ei raposelta näytä alku Bosnia-Hertzegovinaa vastaan.

Lyhyesti: Tanskassa siis ollaan euroissa ”yhteiseen hyvään” kertyneessä potissa nyt samassa tilanteessa kuin viimeisenä monopolivuotena. Jos verrataan vain korvamerkittyä osuutta vuonna 2011 ja pelikatteesta maksettua veroa 2017, niin näin varmasti onkin. Pelit ovat kuitenkin luoneet runsaasti työpaikkoja, peliyhtiöt ovat käyttäneet esimerkiksi mainontaan paljon rahaa ja verkostossa toimivat yrittäjät (kioskit) ovat saaneet oman siivunsa. Kokonaistuottoa on arvoitava laajemmin. Korkeamman pelaajille palautettavan osuuden vuoksi raha on edelleen kansantaloudessa. Ja vuoto lisensoimattomiin peliyhtiöihin on ehtynyt.

Kareinen on närkästynyt siitä, että olen sanonut Nummikosken puhuneen totuuden vierestä. En ole. Nummikoski väittää lukujen junnaavan paikallaan. Katsotaanpa.

Tästä pelikatteesta maksetaan siis veroa 20, 41 tai 45 % (ja itseasiassa summien noustessa vielä hiukan enemmän). Ajatus junnaamisesta on erikoinen, kun katsoo trendiä. Jos vuonna 2017 oltiin samalla tasolla kuin 2011, niin tänä vuonna lisenssijärjestelmä tuottaa pelkästään veroina enemmän. Vuositasolla kasvu ei ole toki kokonaissummiin suhteutettuna valtavaa, 2016-2017 esimerkiksi noin 40 milj. euroa. Se on silti viidennes meikäläisestä kulttuurin tuesta. Laskelmassa on syytä huomioida myös nuo em. kerrannaisvaikutukset. Ja Nummikoski väitti veron olevan aina 20 %, mikä ei siis pidä paikkaansa.

Hesarin jutussa Nummikoski toteaa myös: ”Mikon mallissa pelaajat häviäisivät rahansa sinne Maltalle. Se on kaikista käänteisin Robin Hood -malli – ihmiset pelaisivat rahansa jonkun toisen taskuun sen sijaan, että häviäisivät tähän systeemiin, jossa raha menee hyvää tarkoitukseen”, Nummikoski sanoo.

Tämä on juuri sitä harhaanjohtamista. Rahapelaaminen on volyymibisnestä, jossa toimitaan suhteellisen ohuilla katteilla. Lisenssijärjestelmässä itse asiassa rahaa palautuu takaisin pelaajille huimasti enemmän kuin monopolissa. Kun Veikkaus palauttaa pelaajille 45 % ja lisenssijärjestelmässä sama luku on noin 90 %, niin siivu jonkun toisen taskuun on hyvin erilainen. Raha ei katoa lisenssijärjestelmässä, se on edelleen pelaajan lompakossa. Kun kaupan aulassa pelaa meillä peliautomaattia kympillä, niin kotiin lähtee neljä euroa taskussa. Lisensoiduissa vedonlyöntipeleissä jännityksen saa vähemmällä menestyksellä: 10 € pelistä saa takaisin 9 €.

Veikkauksen perusongelma on siinä, että peliyhtiön pyörittäminen pienellä markkinalla on vaikeaa. Kuten totesin edellä se on volyymibisnestä. Siksi euroopplaiset peliyhtiöt pystyvät palauttamaan isomman osuuden ja niiden omat kustannukset suhteessa pelikatteeseen ovat pienemmät. Pohjoismaiset peliyhtiöt ovat yrittäneet ratkaista tätä pulmaa organisoimalla yhteisiä lottoja (Vikinglotto ym.). Tämä pelityyppi on kuitenkin menettänyt suosiotaan tai parhaimmillaankin vain säilyttänyt volyyminsä. Yksi syy on siis se, että pelaajille palautuva raha on kovin pieni.

Olen kirjoituksessani tietoisesti polemisoinut asioita ja poiminut tiettyjä lukuja. Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta. En anna yhtään periksi siitä, että Nummikoski on luonut harhaanjohtavaa kieltä. Lukija voi itse päätellä, miltä puheet kuulostavat.

Ja lopuksi vielä yksi detalji. Mietin pitkään, otanko laajemminkin esille alkuperäisessä kirjoituksessani Seura-lehden aineiston peliautomaattien sijoittelusta. Jätin sen pois, mutta siellä on kuitenkin viittaus. Seuran jutun voi lukea täältä. Veikkaus on kiistänyt sijoittelevansa automaatteja varallisuustason mukaan. Oma havaintoni on kyllä toinen. minkä tosiaan tuo tiedonkeruu todistaa.