-
Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata
Lukaisin mediataiteen historiaa käsittelevän uutuuden, ja herättihän se ajatuksia. Paljon on kiinnostavaa asiaa, mutta myös puutteita, joita olisi topakammalla toimittamisella saanut karsittua. Olin elokuun lopussa myös teoksen julkistamistamistilaisuudessa Kiasman teatterissa, joka oli melkeinpä viimeistä tuolia myöten täynnä. Kiinnostusta aiheeseen siis tuntui riittävän. Kirjan taustalta löytyy monia eri tahoja yhdistävä MEHI-projekti eli madiataiteen historian kartoitus. Heti alkuun täytyy tietysti kysyä: mikä mediataiteen määritelmä on? Esipuheessaan kirjan toimittajat Heidi Tikka, Petri Kuljuntausta, Tytti Rantanen ja Minna Tarkka eivät lähde tarkkaan erittelyyn. Se on näin monimutkaisessa aiheessa ihan oikea ratkaisu, mutta aiheuttaa myöhemmin lukijalle melkoisia haasteita. ”Mediataide on mediaa käsittelevää ja sen välineitä käyttävää taidetta.” Ja perässä todetaan sen liittyvän tekniikan kehittymiseen. Määritelmä…
-
1950 – tulevaisuutta takomassa
Sodan jälkeen nousi tulevaisuuden usko ja ilo vaikeiden vuosien paineen hellitettyä. Uhraukset olivat vielä mielessä, mutta mieli janosi viihdettä ja talous puhkui täysillä eteenpäin. Helsinki oli jo 370 000 asukkaan suurkaupunki, mutta monella tavoin sen asukkaiden juuret olivat muualla. Vaihe oli eräänlaista entisestä murtautumisen aikaa, joka huipentui olympilaisten tuomaan kansainvälisyyteen ja vuosikymmenen lopulla alkaneeseen television vallankumoukseen. Mutta vielä 1950 kuunneltiin radiota, ei ollut töllötintä. Autoja koko maassa oli 1950 vain 27 000, kun vuosikymmen myöhemmin lähes 185 000. Tässä filmissä on aikakoneen scifi-alku, noir-tunnelmia ja vaikka mitä. Hissimusiikilla ryyditettynä.
-
Museokatu
Tämä höpsötys lähti siitä, että eräässä elokuvassa näkyi kotirappuni. Oli kyllä ollut jo aiemmin mielessä katsoa, millaisen koosteen saisi Töölöstä väsättyä. Materiaalia olisi sellaiseen ollut jopa liikaa, joten se ei mielessäni muodostunut ehjäksi kokonaisuudeksi. Ja aineiston keruu testaamista varten tuntui liian työläältä. Joten kapeampi rajaus vaikutti hyvältä: Museokatu ainostaan, ja muutama sen sivukatu sekä hiukan yleiskuvaa kaupungista. Kokonaisuuteen oli sitten hiukan editoitava myös tyylillistä yhtenäisyyttä, ja elämä Töölössä on kuin sarjakuvaa…
-
VANITY
Vaihteluksi tuli tehtyä muutakin kuin Helsinki-aiheista filmiä. Tämän lähtökohta on kiinnostukseni 50-luvun visuaaliseen maailmaan, jossa näkyvät myös ajan sukupuoliroolit ja ihanteet jopa koomisella tai naiivilla tavalla. Samalla ajan kauhuelokuvissa kauneus oli myös petollista ja vaarallista. Tässä tuli samalla opeteltua itselleni uuden editointiohjelman käyttöä, joten efektejä on ripoteltu pitkin matkaa. Yritys on ollut kyllä saada ne kaikki palvelemaan tarinaa tai oikeastaan tunnelmaa.
-
Espoon teatteri eli et – kielipoliisin ja harrastajagraafikon kommentit
En malta olla kommentoimatta tätä uutta ”nimeä”. Ihan kielipoliisina ensimmäiseksi tulee miettineeksi sen taivuttamista sijamuodoissa. &:n ensi-ilta? &:issä on aikaa puuhailuun? Vai pitäisikö se kuitenkin käyttää ihan suomeksi: sehän merkitsee kuitenkin sanaa ja – se mielellään esimerkiksi yritysnimissä sanotaankin suomeksi Lakitoimisto Kanenen & Lintunen on siis Kananen ja Lintunen. Joka tapauksessa Espoon teatteri väittää olevansa nyt nimeltään &. Se tietysti lausutaan latinan et mukaan. No, tarkastellaanpa asiaa hiukan. Englanniksi merkki on nimeltään ambersand (palaan tähän kohta), ranskaksi esperluette ja saksaksi Et-Zeichen ja siis eri kielillä erilainen nimeltään. Viittaus on et eli ja, ja sekin on tietysti eri kielillä erilainen. Merkki kuului englannissa aakkosten viimeiseksi, jolloin se luettiin ”and per se…
Katsauksia kulttuuriin
