Poliittista valokuvaa ja galleriavisiittejä
Ateneumissa on auki Japanomania-näyttely, ja Japanivaikutelmia löytyy myös Forsblomilta: Jaboc Hashimoto. Tämä yhdysvaltalainen taiteilija on syntyisin (s.1973) Coloradosta ja asuu nykyään Brooklynissa, New Yorkissa. Hänellä on kuitenkin japanilaiset sukujuuret (tosin myös irlantilaiset), joten perinteisen japanilaisen leijanrakennustekniikan käyttäminen taiteessa on ollut hänelle luonteva valinta. Langoilla kiinnitetyt pienet riisipaperimaalaukset muodostavat kokonaisuuden, joka on tavallaan veistoksen ja maalauksen välimaastossa. Työt ovat jännittäviä ja tekniikka meikäläisittäin erikoinen, vaikka se ei ymmärtääkseni olekaan aivan ainutlaatuinen sovellus perinteestä. Hashimoto on tehnyt maailmalla myös valtavan kokoisia installaatioita samalla tekniikalla. Ehkä muillakin on muistissa hänen Armada -teoksensa Forsblomilla vuonna 2013, joka täytti ison salin keinahtelevilla pienillä veneillä. Tuo teos jäi ainakin itselleni mieleen.
Forsblomilla on samaan aikaan myös Jussi Nivan ja Ville Kylätaskun näyttelyt. Niva kuuluu niihin taiteilijoihin, joita olen seurannut yhdestä syystä: hän on liikkunut valokuvan ja maalauksen harmaalla rajavyöhykkeellä. Samoin hän on pohtinut töissään maalaustaiteen keinoja ja näkökulmia monella tavalla. Hän on myös yksi kansainvälisesti menestyneistä suomalaisista taiteilijoista. Nyt esillä olevat työt jatkavat ulottuvuuksien havaitsemisella leikittelyä, kolmiulotteiset työt ja muotoon leikatut kaksiulotteiset maalaukset luovat tavallaan jännittäviä havaitsemisen illuusioita. Toisaalta kokonaisuus on tässä tutkimuksellisuudessaan minulle turhankin älyllinen ja kuivakkaan akateeminen. Kylätaskun työskentelytapaan kuuluu rohkea ilmaisutapojen kokeilu, joka on aiemmin tuottanut monia hienoja töitä. Nyt esillä olevat abstraktit työt eivät minusta ole hänen parhaimmistoaan, mutta niiden tekniikka oli kiinnostava.
Valokuvataiteen museon poliittisen valokuvan festivaali ja sen teema Kotimaa osuu ajankohtaiseen saumaan. Toisaalta kun pakolaisten vyöry on pysynyt uutisissa jatkuvasti, on vaarana ihmisten jo turtuminen tähän kuvastoon. Näyttely onnistuu kuitenkin juuri tärkeimmässä: se pystyy syventymään aiheeseen, pysäyttämään katsojan ja avaamaan laajempia näkökulmia. Ripustus on kevyt eli suurin osa kuvista on tulosteita, eikä kestäviä ja kehystettyjä vedoksia. Satuin juttelemaan erään kävijän kanssa, ja kävi ilmi hänen olevan itse lehtikuvaaja. Hänestä tällainen lähestymistapa toimii ja olen samaa mieltä. Sinällään reportaasi ja dokumenttikuvan vieminen gallerian tai museon seinälle ei ole ongelmatonta, josta museossa ollaan tietysti hyvin tietoisia. Tärkeintä on tietysti se, että kuvaajat ovat tehneet hyvää työtä. Myös tasapaino kuvien ja niiden taustoittavien tekstien kanssa on toimiva.
Samalla kierroksella tuli käytyä myös Galleria Rankassa, jossa on Teemu Saukkosen ecce homo-näyttely. Rantareitillä piipahdin Pirkko-Liisa Topeliuksella Sanna Maria Paanasen näyttelyssä. Saukkonen on kokenut tekijä ja Paananen puolestaan nuori kyky. Tunnelmat ovat kovin erilaisia.
Monenlaisia tunnelmia oli myös Kuvataideakatemian Exhibition laboratoryssa. Tämänkertainen kattaus päättyy 21.2. eli viimeisiä hetkiä mentiin. Homman juoni on kokeileminen ja silloin toisinaan osuu, joskus huti menee aika paljonkin ohi. Kiinnostavaa on silti. Lucian Freudilta, tai ehkä Jenny Savillelta, vaikutteita saanut omakuva on Riikka Salmisen.
