Galleriat

  • Galleriat

    Elina Brotherus, Janne Räisänen ja muuta ajankohtaista

    Suhteeni Elina Brotheruksen töihin on ollut pitkään varsin kaksijakoinen. Hänen välineen hallintansa on suvereenia ja pidän hänen vanhan koulukunnan otteestaan. Tekninen taituruus on valokuvassa keino tehdä haluamaansa jälkeä, eikä se silti taitavalla kuvaajalla hallitse tekemistä. Tässä Brotherus onnistuu. Myös hänen tuotannossaan toistunut liikkuminen maalaustaiteen kuvakielen ja valokuvan rajamaastossa on kiinnostanut, joskin kuvat ovat toisinaan yllätyksettömiä. Brotherus on samoin paneutunut kuvan tekijän ja mallin suhteeseen, vaikka onkin itse isossa osassa tuotantoaan kuviensa malli. Näin on myös Heinolla esillä olevassa uudessa näyttelyssä Les Femmes de la Maison Carré. Se on kuvattu toukokuussa 2015 Alvar Aallon piirtämässä talossa Ranskassa. Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson, joka toimi aiemmin sekä Alvar Aalto -säätiön että Alvar…

  • Galleriat

    Poimintoja galleriakierrokselta

    Parin pimeän päivän ratoksi kiersin joukon gallerioita. Yhtenä kiinnostavimmista täytyy nostaa esiin MUU Gallerian näyttely UUSI MUU, joka on vuosittainen uusien yhdistyksen jäsenten esittely. Nyt esillä olevat mediataiteen edustajat ovat kaikki kiinnostavia, mutta minuun teki suuren vaikutuksen etenkin Dave Bergin teos So now then part.  Teoksen tunnelma ja kuvamaailma on vangitseva, huolellinen toteutus äänimaailmaa myöten on upea. Unenomainen, mystinen kuvavirta vyöryy mustavalkoisena niin, että siihen tuntuu uppoavan. https://www.facebook.com/events/568535586634766/ Videoiden saralta toinen kiinnostava kohde löytyy lähettyviltä Galleria Anhavalta: Salla Tykän Retrospective -näyttely. Romanialaisia voimistelijoita esittävä teos on jo aiemmin paljon ollut esillä. Se on lisännyt kiinnostusta näyttelyyn, joskin olisi ollut mukava nähdä enemmän uuttakin tuotantoa. Esillä on myös mustavalkoisia kuvia taiteilijasta…

  • Galleriat,  Museot

    Miikka Vaskola ja muita ajankohtaisia näyttelyitä

    Kiersin hiljaisen sunnuntain ajanvietteeksi tusinan verran gallerioita, mutta kohdalle osui yllättävän vähän mitään erityisen säväyttävää. Ehdottomasti parasta oli Miikka Vaskolan Remembering Forwards -näyttely Helsinki Comtemporaryssa. Pidin kovasti jo hänen edellisestä Buenos Aires -näyttelystään ja samoilla jäljillä ollaan edelleen. Näyttelyesite kertoo näyttelyn nimen merkitsevän ”taiteiljalle ihmisen kykyä tiedostaa menneisyyden vaikutus tulevaan”. Isoissa, mattapintaisissa ja sävyiltään maanläheisissä kuvissa onkin kiinnostava psykologinen viritys, muistojen häilyvä luonne nousee pintaan. Sekatekniikalla toteutetuissa kuvissa on omaleimainen, patinoituneelta näyttävä himmeä pinta, jossa on syvyyttä ja sävyjä niukasta väriskaalasta huolimatta. Monissa teoksissa jokin sinänsä huomaamatonkin detalji rikkoo kokonaisuutta, näkyvästi esimerkiksi Man with a broken horizon -teoksessa (alla). Se johdattaa katsetta ja luo epäjatkuvuutta. Vaskola kertoo työskentelevänsä hetken varassa,…

  • Galleriat

    Samuli Heimonen Galleria Heinolla

    Samuli Heimosen töihin tutustuin ensi kerran, kun hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2008. Näyttely Tampereen taidemuseossa oli vaikuttava, vaikka tilaa vaativat teokset eivät aina päässeetkään aivan oikeuksiinsa. Niistä ajoista maalausten koko on pienentynyt, mutta tekniikka on yhä sama. Tai pikemminkin: tekniikka on edelleen hioutunut. Aiheet kumpuavat usein eläimistä, tällä kertaa susista Galleria Heinon uudessa näyttelyssä. Nämä sudet ilmestyvät todellisuuden ja mielikuvien hämärästä rajamaastossa. Heimosen kuvissa minua kiehtoo muutenkin niiden unenomaisuus, ja kun niihin katsojana ikään kuin lipuu sisälle, on vaikutelma vangitseva. Maalaus elää sen mukaan, mistä sitä katsoo. Läheltä löytää lukuisten yksityiskohtien runsauden, joka etäämpää rakentuu toisenlaiseksi kokonaisuudeksi. Maalausta saattaa katsoa pitkäänkin eri suunnista ja etäisyyksiltä, silti siitä löytyy uusia…

  • Galleriat

    Heli Hiltunen & Ari Pelkonen

    Galleria Anhavalla on esillä Heli Hiltusen maalauksia, valokuvia ja kollaaseja. Ehkä valokuvaajana minua kiinnostivat eniten valokuvat ja valokuviin pohjautuvat kollaasit – samaa mieltä oli tosin taideopiskelija, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan vaikutelmista. Niissä Hiltusen tyyli on erottuva ja teoksiin latautuu muistojen muovautuvuutta kuvastavaa kerroksellisuutta. Maalauksissa liikutaan saman teeman parissa, mutta minua ne eivät haastaneet samalla tavoin. Ari Pelkonen on valmistunut Kuvataideakatemiasta yhdeksän vuotta sitten ja hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2012. Taiteilijan työnsä ohella hän työskentelee opettajana Kuvataideakatemiassa. Puupiirroksissa on taidokas kädenjälki. Kuvissa on aiheen rakenne ikään kuin purettu osiinsa, tuotu näkyväksi. Se herää kiinnostavimmillaan eloon, kun puupiirroksiin on yhdistetty akryylilla maalaaminen. Isoimmillaan liki pari metriset teokset hallitsevat tilaa, ja…