Museot
-
Manifesto
Taidehallin yhteistyö Juhlaviikkojen jatkuu jälleen kiinnostavissa merkeissä. Julian Rosefeldtin (s. 1965) Manifesto on kerännyt haltioituneita arvioita ympäri maailmaa. Se on tosiaan kiertänyt useassa paikassa; moni suomalainen on nähnyt sen jo aiemmin Berliinissä ja se on nyt samaan aikaan esillä myös Buenos Airesissa. On jopa hiukan sääli, että niin suuren osan ylistyksestä on kaapannut lukuisissa hahmoissa esiintyvä australiaissyntyinen Cate Blanchett. Hän on toki suuri elokuvatähti, jonka meriitteihin kuuluu merkittäviä Hollywood-tuotantoja, mutta listalta löytyy myös kunnianhimoisia pienemmän budjetin töitä. Rosefeldt luonnehti näitä Blanchettin 12 roolia Manifestossa tarkoituksellisen karikatyyrimaisiksi. Ja tosiaan hahmot syntyvät tietoisen liioittelun kautta – silti Blanchett pystyy sisällyttämään niihin myös hyvin hienovireisiä nyansseja. Olen itse käynyt katsomassa Manifestoa nyt kolmasti ja näyttelijäntyöstäkin löytyy jatkuvasti…
-
Jarmo Mäkilän retrospektiivi Sara Hildénillä
Sara Hildénin taidemuseo jatkaa ansiokasta kotimaisten maalareitten retrospektiivisarjaansa. Nyt vuorossa on Jarmo Mäkilä (s. 1952). Näyttely on avautunut jo helmikuussa ja päättyy toukokuun lopussa, eli hyvin ehtii vielä katsomaan. Itse ehdin käymään vasta pari viikkoa sitten ja olen sen jälkeen lueskellut myös hienoa näyttelykirjaa. Nyt sitten vihdoin oli tuokio myös kirjoittaa tunnelmia blogiin. Mäkilä on retrospektiivin kannalta siinä mielessä kätevä taiteilija, että hänellä on hyvin selkeitä tiettyihin aiheisiin ja ilmaisuun keskittyviä jaksoja. Näyttelyssä lähdetään liikkeelle 70-luvun jykevistä työläiskuvista ja kubistisista pastisseista, mutta varsinaisesti kattavammin tuotantoon päästään kiinni 80-luvun töiden kautta. Mäkilää on sanottu yhdeksi keskeisistä postmodernisteista, eli korkeakulttuurinen sisältö sekoittuu populääreihin aiheisiin. Mäkilällä vaihe alkaa kyllä jo edellisen vuosikymmenen puolelta, mutta siinä…
-
Ars17 – pää täyteen digi(h)älyä
Kiasman Ars17 täyttää koko museon: 35 taiteilijaa 13 maasta. Näyttely esitellään tutkimusmatkana digiaikaan. Keskeinen käsite on post-internet-taide, ja kyse on eräänlaisesta sukupolvikokemuksen välittämisestä. Näyttelyn perusidea on museonjohtaja Leevi Haapalan (s. 1972), ja se on oikeastaan hänen ensimmäinen todella näkyvä kädenjälkensä astuttuaan museon johtoon kaksi vuotta sitten. Museoiden näyttelysuunnitelmat ovat niin pitkiä, että aiempi anti on ollut jo pitkälle suunniteltuna ennen hänen aikaansa. Anne Uddenberg Post-internet-taiteesta on puhuttu kymmenkunta vuotta. Käsite on edelleen hyvin sekava. Se kuitenkin viittaa aikaamme, jossa internetin luomat kommunikaatiokanavat ja estetiikka ovat jo mukana kaikessa arjessa. Digitaalisuus on globaalia ja samalla se on merkinnyt eräänlaista kulttuurista imperialismia. Digi on muuttanut aikakäsitystä, sosiaalisia suhteita, työntekemisen tapoja. Kuvien tulva…
-
Keräilyn psykologiaa – Tuomo Sepon kokoelma
Olen kirjoittanut lyhyesti aiemminkin taiteen keräämisen psykologiasta. Aihetta on tullut pohdittua nyt Ateneumissa olevan näyttelyn tiimoilta: Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma. Kysehän on kajaanilaisen 1937 syntyneen englannin ja ranskan lehtorin keräämästä yli 1700 teoksen kokoelmasta, jonka hän lahjoitti museolle. Keräily alkoi alle parikymppisenä, jolloin kukkakaupan lähettinä hankitut rahat menivät Tuulikki Pietilän grafiikkaan. Sopivasti samaan aikaan Ateneumissa on esillä myös Pietilän uraa kartoittava näyttely. Pietilä oli taitava graafikko, jonka merkitystä nostaa osaamisen jakaminen opetustehtävissä. Tove Janssonin puolisona paremmin tunnettuna hänen oma tuotantonsa ei ole suurelle yleisölle kovin tuttua, eikä häneltä löydy tunnusomaista jälkeä. Hän vaihtoi aiheita, tekniikkaa ja ilmaisutapaa niin usein, että hänen omaa kieltään on niistä aika vaikea…
-
Museokatsaus: Amos, Hämeenlinna, Sinebrychoff, Didrichsen, HAM, Kansallismuseo
Taidekiikarin domain-nimi ja palvelinsopimus tuli uusittua eli kai blogia on jatkettava ainakin toistaiseksi. Vaikka tämä kirjoittaminen on myös hauska harrastus ja samalla eräänlainen päiväkirja omista taidekokemuksista, täytyy myöntää tämän joskus vaativan puurtamistakin. Ilahduttavaa on se, että välillä tulee spontaania palautetta blogin onnistuneisuudesta. Moni on ehdottanut minulle jonkin apurahan hakemista, etenkin kun ajatuksena on ollut kehittää blogia niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Useamman kirjoittajan ja nimenomaan minua valistuneempienkin taiteentuntijoiden mukaan saaminen on ollut tavoitteena. Hain suosittelujen innostamana Taiteen edistämiskeskuksen apurahaa blogin kehittämiseen, mutta kuten arvelinkin, en sitä saanut. Blogeille on niitä kuitenkin sieltä jaettu, mutta vielä ei Taidekiikari ole päässyt sille tasolle. Mutta mennäänpä sitten asiaan. Hiljattain on käynnistynyt useita museonäyttelyitä, mutta…
