• Galleriat

    Reima Nevalainen ja poimintoja gallerioista

    Reima Nevalainen valittiin juuri Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Forsblomille on koottu sen myötä muutaman teoksen näyttely, joka kannattaa käydä katsomassa. Viimeksi hänellä oli isompi näyttely samassa galleriassa vuosi sitten. Nevalaisen kollaasimaalausten tyyli on omaleimainen ja murjotuissa ihmishahmoissa on erikoista kiehtovuutta. Värimaailma on maanläheinen, mutta hän saa siitä irti hyvin tehoja. Musta on usein vahvasti esillä. Forsblomin isossa näyttelyssä esillä on Per Kirkeby, 77-vuotias tanskalainen akateemikko, eräänlainen renessanssihahmo. Hän on tehnyt mittavan elämäntyön kuvataiteilijana mutta tunnetaan myös kirjailijana ja elokuvantekijänä. Hänen töitään on nähty merkittävissä museoissa ympäri maailman ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä elossa olevista eurooppalaisista kuvataiteilijoista. Huomattava tapaus siis saada nähtäväksi hänen teoksiaan! Esillä on nyt sekä veistoksia että maalauksia, 80-luvulta…

  • Museot

    Eija-Liisa Ahtila Hämeenlinnassa

    Eija-Liisa Ahtila näyttely kotikaupunkinsa Hämeenlinnan taidemuseossa koostuu kahdeksasta teoksesta, joista suurin osa on mediateoksia. Mukana on myös valokuvia uran alkutaipaleelta. Ahtilaa ei Suomessa tunnettu uran alkuvaiheessa juurikaan, mutta ulkomailla saatu tunnustus toi mainetta täälläkin. Hän oli Kuvataideakatemian professorinakin useita vuosia ja on taiteen akateemikko. Kuvassa oleva Jos 6 olis 9 rakentuu 3-kanavaisesta projisoinnista, joita näyttelytekstissä nimitetään installaatioksi. Se oli valmistusvuonna 1995 keinokieleltään uudenlainen mediateos. Sen kerronnallisuus käsittelee nuorten tyttöjen seksuaalisuutta. Monikanavaisuus luo teokseen jännitteen ja pitää katsojan hereillä. Etäännyttäminen toimii. Puhutun tekstin tekstittäminen ei tosin ole kovin hyvä ratkaisu. Meikäläisessä kulttuurissa siihen on totuttu, mutta monessa muussa maassa ei. Teksti häiritsee puhetta ymmärtävää ja suomea osaamaton joutuu keskittymään liikaan lukemiseen.…

  • Museot

    Kiasmassa Jani Leinonen, Markus Heikkerö ja Eri mieltä-ryhmänäyttely

    Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu on ehtinyt olla avoinna jo reilun kuukauden syyskuusta alkaen ja kerännyt kuulemma runsaasti yleisöä. Se on nähtävissä peräti 31.1.2016 saakka. Yhteiskuntakriittisenä vasemmistolaisena Leinonen ampuu ennen kaikkea monikansallisia yrityksiä. Ainakin maali on niin iso, että osuminen on helppoa. Kapitalismin logiikan ja lieveilmiöiden arvostelulle on perusteita, mutta Leinosen nuolet ovat minusta tylsiä. Siitäkin huolimatta, että hän on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Viimeksi hänet oli kutsuttu Banksyn järjestämään Dismaland-näyttelyyn Englantiin. Kummatkin ovat hiipuneet iän ja vaurastumisen myötä eräänlaisiksi tiedostavien hipsterien viihdyttäjiksi. Leinonen ei tunnu juuri luottavan katsojan tai kokijan tulkintakykyyn. Teokset ovat usein sisällöltään niin valmiiksi pureskeltuja, että tyhjenevät pikaisella katsomisella. Se tietysti sopii tähän aikaan: keskittyminen ja pohtiminen olisikin…

  • Museot

    Taidesalongin juhlanäyttely HAMissa

    Käyntiä Tennispalatsissa ei kannata jättää vain Ai Weiwein taiteen varaan. Nähtävää riittää paljon muutenkin. Taidesalongin 100-vuotisjuhlanäyttely on kunnianosoitus perinteikkäälle gallerialle. Se tarjoaa oivallisen retken meikäläisen maalaustaiteen historiaan. Gallerian linja on ollut perinteistä maalaustaidetta ja väreistä ammentavia taiteilijoita arvostava. Näihin reunaehtoihin istuvista taiteilijoista on onnistuttu poimimaan aikansa helmiä. Itse asiassa koko Helsingin taidemuseo on perustettu aikanaan Meilahteen juuri Bäcksbackan lahjoittaman kokoelman esittelyä varten. Kokoelmaa ei kuitenkaan pidetty Meilahden museossa juurikaan esillä, mikä oli sääli. Kun homeongelmien takia siitä rakennuksesta on luovuttu, niin tämä näyttely on vähintäänkin oikeutettu kädenojennus Bäcksbackan perheelle. Vasen kuva Ellen Thesleffin Helsingin satama, 1912, ja vieressä Viggo Wallensköldin Perhe, 2006.   Taiteilijakaksikko IC-98:n Jälkinäytös tuo jälleen esille monesti nähdyt lyijykynällä…

  • Museot

    Ai Weiwei @ Helsinki

    Ai Weiwei on siinä mielessä erikoinen nykytaiteilija, että valtavasta julkisuudesta huolimatta hänen teoksiaan tuntee harva – ainakin suuresta yleisöstä. Ehkä parhaiten hänen töistään tiedetään olympialaisia varten rakennettu Pekingin Linnunpesä-stadion, jossa Ai Weiwei toimi ”taiteellisena konsulttina” eli oli ideoimassa rakennuksen konseptia. Enemmän kuin taiteellaan Ai Weiwei on ollut esillä sananvapaustaistelijana ja Kiinan viranomaisten häneen kohdistamista kuritoimista, kuten kotiarestista. Tietysti teosten huonoon tunnettuuteen liittyy sekin, että useimmat niistä ovat valtavia tilateoksia. Ne täytyy kokea itse. Niitä ole helppo tallentaa kuviin. Nyt Ai Weiwei asuu Berliinissä ja on vapaa kiertämään maailmalla. Ja hänen näyttelyitään todella riittää! HAMin näyttely on museolle varta vasten rakennettu. Taiteilija halusi itse näyttelyn teemaksi puun, koska se on hänestä…