-
VANITY
Vaihteluksi tuli tehtyä muutakin kuin Helsinki-aiheista filmiä. Tämän lähtökohta on kiinnostukseni 50-luvun visuaaliseen maailmaan, jossa näkyvät myös ajan sukupuoliroolit ja ihanteet jopa koomisella tai naiivilla tavalla. Samalla ajan kauhuelokuvissa kauneus oli myös petollista ja vaarallista. Tässä tuli samalla opeteltua itselleni uuden editointiohjelman käyttöä, joten efektejä on ripoteltu pitkin matkaa. Yritys on ollut kyllä saada ne kaikki palvelemaan tarinaa tai oikeastaan tunnelmaa.
-
Espoon teatteri eli et – kielipoliisin ja harrastajagraafikon kommentit
En malta olla kommentoimatta tätä uutta ”nimeä”. Ihan kielipoliisina ensimmäiseksi tulee miettineeksi sen taivuttamista sijamuodoissa. &:n ensi-ilta? &:issä on aikaa puuhailuun? Vai pitäisikö se kuitenkin käyttää ihan suomeksi: sehän merkitsee kuitenkin sanaa ja – se mielellään esimerkiksi yritysnimissä sanotaankin suomeksi Lakitoimisto Kanenen & Lintunen on siis Kananen ja Lintunen. Joka tapauksessa Espoon teatteri väittää olevansa nyt nimeltään &. Se tietysti lausutaan latinan et mukaan. No, tarkastellaanpa asiaa hiukan. Englanniksi merkki on nimeltään ambersand (palaan tähän kohta), ranskaksi esperluette ja saksaksi Et-Zeichen ja siis eri kielillä erilainen nimeltään. Viittaus on et eli ja, ja sekin on tietysti eri kielillä erilainen. Merkki kuului englannissa aakkosten viimeiseksi, jolloin se luettiin ”and per se…
-
Helsinki 1968
Aiemmin oli tullut tehtyä 70-lukua ja 60-luvun alkua käsittelevät filkat. Tämän matsku oli tyrkyllä tuohon jälkimmäiseen, mutta se ei oikein istunut sulavasti kokonaisuuteen, ja muutenkin tämä vuosi kiinnosti erityisesti mm. Vanhan takia. Jälleen on käsitelty musiikin mukaan, mutta ei ihan niin tarkasti kuin joissain muissa tekeleissäni.
-
Muutosten vuosikymmen
Tällä kertaa syntyi elokuvaa 60-luvun taitteesta, jolloin Helsinki kasvoi ennätysvauhtia. Maalta muuttaneet perheineen kasvattivat asukaslukua ja rakennettiin lähiöitä. Kantakaupungissa revittiin vanhaa, tilalle nousi uutta. Samoin puutaloalueet joutuivat muutoksen jyrän alle. Kaupunkisinfonia rytmittyy musiikin mukaan.