• Museot

    Mark Wallinger Mäntässä

    Minulla oli ilo käydä tapaamassa Mark Wallingeria kesken hänen näyttelynsä ripustuksen Serlachius-museon Göstassa. Hän on yksi tunnetuimmista brittiläisistä nykytaiteilijoista, joka nousi laajaan julkisuuteen 90-luvulla Saatchin kokoelmien vetämänä. Tästä Young British Artist -ryhmästä tunnetuimpia taiteilijoita ovat tietysti Damien Hirst ja Tracey Emin. Ryhmän tärkein yhdistävä tekijä oli opiskelu Goldsmithin taidekoulussa (ei tosin kaikilla), samoin Saatchin merkitys korostui. Useimmat nousivat jo 80-luvulla esille, mutta todellinen läpimurto tapahtui siis vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Wallinger aloitti vahvasti yhteiskuntakriittisillä teoksilla, kuten maalaamalla todellisen kokoisia muotokuvia asunnottomista. Sama luonnollisen koon toistaminen näkyi hevosmaalauksissa; lapsuuden laukkakilpailujen ajoilta innoittanut aihe leikkaa brittiyhteiskuntaa monella tavalla.   Oltuaan jo kerran Turner-palkinnon ehdokkaana 1995 hevosmaalauksillaan – silloin palkinnon voitti Hirst – Wallinger…

  • Museot

    Anselm Kiefer Serlachiuksen Göstassa

    Anselm Kieferin näyttely avautui jo syksyllä ja siitä lähtien käynti Mäntässä on ollut suunnitelmissa. Sopivaa hetkeä sinne ajamiseen ei ole löytynyt, joten nyt reilu viikko ennen näyttelyn päättymistä se oli pakko järjestää. Ja kannatti todella ajaa halki keväisen Hämeen! Kiefer (s.1945) on usein luettu abstraktin ekspressionismin, neo-ekspressionismin, edustajaksi, jonka töissä on paljon käsitetaiteen aineksia. Määritelmät kuitenkin kaventavat hänen teostensa moninaisuutta. Toki hän jo opiskeluaikana Joseph Beuysin johdolla imi käsitetaiteen ilmaisua. Georg Baselitz on ollut samoin tärkeä vaikuttaja. Sodan jälkeisessä Saksassa kasvaneelle Kieferille (tarkoittaa muuten mäntyä) tärkeäksi aiheeksi nousi suhde natsiajan historiaan, ja laajemminkin germaanisen historian kaareen perehtyminen avasi siihen uusia näkökulmia. Hän nousi julkisuuteen 70-luvulla teoksellaan, jossa kuvasi itseään eri…