• Historia

    Tupakkatehtaita ja tupakoitsijoita Helsingissä

    Jatkan tässä Facebookissa julkaisemiani tarinoita Helsingistä. Olen tänne täydentänyt muutamia tietoja, koska somessa tekstin pituus on muutenkin ollut lukijoiden sietokyvyn rajoilla. Tupakki on pitkään ollut osa katukuvaa, ja ennen röyhyteltiin kapakoissa ja toimistoissakin. Vähemmän nykyisin, mutta muistellaan tupakan historiaa Helsingissä. Nyt tuli taas pitkä stoori, eväät mukaan jos luet kokonaan. Suomessa oli tupakkaa (nicotiana tabacum) tupruteltu jo 1600-luvulta lähtien. Sitä viljeltiinkin ahkerasti. Suomen jouduttua osaksi Venäjää alkaa sieltä virrata paperossia tänne, ja meikäläiset tehtaat joutuvat vaikeuksiin. Ja tietysti tupakkaa myös ryhdytään mainostamaan. Helsingissä toimii useita tupakkatehtaita. Ensimmäinen ja merkittävin niistä on Krunikassa Borgströmin tupakkatehdas, joka perustettiin 1834. Se laajeni useaan otteeseen, lopulta koko korttelin kokoiseksi. Meritullintorin talokin on yhä paikallaan,…