• Galleriat

    Ulkomaalaisia galleriavieraita ja pari poimintaa

    Moitiskelin taannoin, että turhan harvoin gallerioissa nähdään ulkomaalaisia taiteilijoita (Forsblomia lukuun ottamatta). Nyt heitä on esillä yhdellä kertaa useita. Helsinki Contemporaryssa on ruotsalaisen kuvanveistäjän Roland Perssonin (s.1963) ja saksalaisen maalarin Marlon Wobstin (s. 1980) yhteinen Animal Farm -näyttely. Näyttelyn huomiota herättävä teos on Hope and Glory, luonnollista kokoa oleva silikonista tehty aasialainen norsu. Sen ja muidenkin Perssonin eläinveistosten pohjana on täytetystä eläimestä tehty valos, josta on muokattu silikoniteos. Hän on ollut esillä Suomessa aiemmin Amos Andersonin taidemuseossa, mutta jouduin itse kaivelemaan aika pitkään muistilokeroita ennen kuin teokset tulivat mieleen. Muistikuvat täydentyivät verkkosivujen kuvista. Perssonin töissä oli tuolloin ja on yhä paljon eräänlaista outouden, kuriositeetin luomaa latausta. Vaikka työt käynnistävät paljon…