• Museot

    Barbie ja markkinoiden mahti

    Kansallismuseo on juuri saanut avattua Barbie – the icon -näyttelynsä. Se herätti vilkasta keskustelua jo silloin, kun uutinen näyttelyn tulosta julkaistiin. Osallistuin itsekin tuohon debattiin, mutta totesin silloin odottavani näyttelyn näkemistä ennen oman kantani julkaisemista. Nyt näyttely on nähty, joten on aika pohtia sen antia. Vaikka näyttely ei sinänsä kuulu blogini ydinalueeseen eli kuvataiteeseen, liittyy siihen kuitenkin vahvoja kytköksiä populaarikulttuurin kuvastoon, muotiin, julkisuuteen ja omaksumaamme visuaaliseen koodistoon yleensä. Barbie on ilman muuta näyttelyn arvoinen osa kulttuurihistoriaa, niin meillä kuin koko läntisessä maailmassa. Barbieta ennen lasten nuket olivat esittäneet yleensä vauvoja. Aikuisnukkejakin oli, mutta ne olivat pikemminkin aikuisten käyttöön tarkoitettuja koristeita. Mattelin eli leluyhtiön yhden perustajan vaimo, Ruth Handler, huomasi oman tyttären keksivän…