Tapahtumat

  • Tapahtumat

    Mäntän kuvataideviikot

    Kesänäyttelyistä kirjoittaminen on yleensä vaikeaa, koska teksti karkaa helposti luettelomaiseksi. Niissä ei välttämättä ole myöskään sellaista temaattista kokonaisuutta, johon teokset kiinnittyisivät. Paljon näyttelyitä kiertävälle ne ovat usein ennestään tuttujakin. Kokemuksena näyttelyt voivat silti olla hauskoja ja hyvä ripustus avaa jännittäviä dialogeja töiden välillä. Onneksi näitä huolellisesti koottuja ja yllätyksiäkin tarjoavia kesän tapahtumia on tarpeeksi mutta ei liikaa, jotta nautintoja voi annostella. Mäntän kuvataideviikot on laajin näistä tapahtumista ja järjestetään nyt jo 23:nen kerran (tosin vuosia on kertynyt jo neljännesvuosisadan verran, koska alkuun kyse oli biennaalista). Veikko Halmetoja on paikkakunnan  omana poikana kasvanut tapahtuman kautta myös yhdeksi maan työllistetyimmistä kuraattoreista. Vaikka valinta tämän vuoden kuraattoriksi julkistettiin vasta viime syksynä, on työ tämän vuoden…