-
Grönlund-Nisunen Taidehallissa, HAMissa Tyko Sallinen
Taidehallissa Grönlund-Nisusen eli Tommi Grönlundin (s.1967) ja Petteri Nisusen (s.1962) retrospektiivi on yksi vuoden merkittävistä näyttelyistä. Se on tärkeä tapahtuma myös siksi, että duon teoksia ei ole täällä – eikä maailmallakaan – nähty kootusti yhdessä. Toki Anhavalla on gallerianäyttelyissä nähty useamman työn kokonaisuuksia, mutta nyt on tarjolla ajallisesti kattava näkymä. Heidän uransa alkoi jo 90-luvun puolivälissä, kotimaisia tunnustuksia sateli vuosituhannen vaihteen tienoilla ja esimerkiksi 2001 Venetsian biennaalin näkyvyys. Senkin jälkeen he ovat olleet paljon esillä maailmalla ja saivat urastaan myös Leonardo da Vinci World Award of Arts -palkinnon 2013. Mielenkiintoisia töitä syntyy yhä, mutta nykytaiteen aina uusia ilmiöitä janoavassa maailmassa heidän ikään kuin uutuusarvonsa on jo karissut. Etabloituneina tekijöinä heitä arvostetaan, silti kiinnostus on jo…
-
Vuoden ensimmäinen galleriakatsaus
Taidehiippari on jälleen palannut harhailemaan kuvataiteen poluille pienen joulutauon ja muiden kiireiden jälkeen. Gallerioiden vuosi käynnistyi hiukan eritahtisesti, mutta nyt ovat kaikki ehtineet jo avata näyttelynsä. Aloitetaan pieni katsaus vaikka Forum boxista Camilla Vuorenmaan Areena-näyttelyllä. Tällä kertaa aiheena on sirkus; Camillalla on tapana hakea aiheita tällaisella ”etnografisella” menetelmällä jotain yhteisöä seuraamalla. Sirkus on aiheena vaikea, koska sitä on käytetty paljon ja siihen liittyy huimasti kaikenlaisia stereotypioita. Täytyy tässä sivumennen mainita, että vuosia sitten eräs hyvä ystäväni sai kesäduunin sirkuksen teltanpystyttäjänä. Tuoreelle ylioppilaalle siinteli mielessä proosallinen seikkailu pitkin kesäistä Suomea. Arki oli kuitenkin toista. Vaihtuvilla paikkakunnilla edessä oli aina sama pystytys- ja purkamishomma, siinä välillä rankkaa fyysistä työtä eläinten hoitamisessa ja vaikka…