• Museot

    Grayson Perry peilaa brittiläisyyttä

    Grayson Perry, yksi Ison-Britannian tunnetuimmista nykytaiteilijoista, on Kiasman ylimmän kerroksen haltija syksyyn saakka. Meillä hän ei ole kovin tunnettu – vielä. Yksi syy on tietenkin se, että hänen tuotantonsa peilaa juuri saarivaltakunnan ilmiöitä ja yhteiskuntaa. Mutta kyllä töistä löytyy paljon meheviä näkökulmia myös länsimaiseen elämäntapaan yleisemmin. Perry (s.1960) kuuluu ikäluokkaan, jonka sukupolvikokemus oli punkin vallankumous. Se ulottui musiikin lisäksi läpi koko kulttuurin. Rautarouva Thatcherin kaudella koettiin myös työttömyyden ja yhteiskunnallisten levottomuuksien aika. Koillis-Englannin Essexissä työväenluokkaisessa perheessä kasvaneen Perryn teinivuosia ja nuoruutta leimasi vahvasti niin ikään kotiseudun olemus. Siellä ei hengitetä suurkaupungin ilmaa mutta ei myöskään maaseudun raikkautta. Lähiöiden takana maisemaa hallitsevia peltoja halkovat voimalinjat pylväineen. Kun meillä puhutaan K-junan porukasta ja lippalakkipäisistä…