• Museot

    Vuoden ensimmäinen galleriakatsaus

    Taidehiippari on jälleen palannut harhailemaan kuvataiteen poluille pienen joulutauon ja muiden kiireiden jälkeen. Gallerioiden vuosi käynnistyi hiukan eritahtisesti, mutta nyt ovat kaikki ehtineet jo avata näyttelynsä. Aloitetaan pieni katsaus vaikka Forum boxista Camilla Vuorenmaan Areena-näyttelyllä. Tällä kertaa aiheena on sirkus; Camillalla on tapana hakea aiheita tällaisella ”etnografisella” menetelmällä jotain yhteisöä seuraamalla. Sirkus on aiheena vaikea, koska sitä on käytetty paljon ja siihen liittyy huimasti kaikenlaisia stereotypioita. Täytyy tässä sivumennen mainita, että vuosia sitten eräs hyvä ystäväni sai kesäduunin sirkuksen teltanpystyttäjänä. Tuoreelle ylioppilaalle siinteli mielessä proosallinen seikkailu pitkin kesäistä Suomea. Arki oli kuitenkin toista. Vaihtuvilla paikkakunnilla edessä oli aina sama pystytys- ja purkamishomma, siinä välillä rankkaa fyysistä työtä eläinten hoitamisessa ja vaikka…