• Galleriat,  Museot

    Poliittista valokuvaa ja galleriavisiittejä

    Ateneumissa on auki Japanomania-näyttely, ja Japanivaikutelmia löytyy myös Forsblomilta: Jaboc Hashimoto. Tämä yhdysvaltalainen taiteilija on syntyisin (s.1973) Coloradosta ja asuu nykyään Brooklynissa, New Yorkissa. Hänellä on kuitenkin japanilaiset sukujuuret (tosin myös irlantilaiset), joten perinteisen japanilaisen leijanrakennustekniikan käyttäminen taiteessa on ollut hänelle luonteva valinta. Langoilla kiinnitetyt pienet riisipaperimaalaukset muodostavat kokonaisuuden, joka on tavallaan veistoksen ja maalauksen välimaastossa. Työt ovat jännittäviä ja tekniikka meikäläisittäin erikoinen, vaikka se ei ymmärtääkseni olekaan aivan ainutlaatuinen sovellus perinteestä. Hashimoto on tehnyt maailmalla myös valtavan kokoisia installaatioita samalla tekniikalla. Ehkä muillakin on muistissa hänen Armada -teoksensa Forsblomilla vuonna 2013, joka täytti ison salin keinahtelevilla pienillä veneillä. Tuo teos jäi ainakin itselleni mieleen. Forsblomilla on samaan aikaan myös…

  • Galleriat,  Museot

    Jussi Heikkilä Taidehallissa, Mika Taanila Hämeenlinnassa

    Jussi Heikkilän retrospektiivi Taidehallissa on runsas kokonaisuus, jonka jänne ulottuu useille vuosikymmenille. Käsitetaiteen (on muuten wikipedian suomenkieliseksi sivuksi melkoisen torso, englantia taitavalle on tarjolla parempi tästä) suomalaisena pioneerina Heikkilä (s. 1952) on ollut murtamassa perinteisen taidekäsityksen rajoja. Itse luen hänet käsitetaiteen toiseen sukupolveen; ensimmäinen sukupolvi oli 60- ja 70-luvuilla uudenlaista taidetta tehneet. Heikkilä on ollut näkyvästi esillä 80-luvulta lähtien. Lintuharrastajana ja luonnosta innoitusta ammentavana hän on tuonut esiin paljon ekologisuuteen liittyviä teemoja, jotka ovat olleet myös vahvasti aikalaisaiheita. Hänellä oli viisitoista vuotta sitten edellinen retrospektiivi Taidehallissa, mutta tuosta näyttelystä ei ole enää monella muistikuvia. Heikkilä on ollut taiteilijaeläkkeellä vuodesta 2014 mutta uusia töitä syntyy yhä. Hänen teoksensa ovat rakentuneet monilla…

  • Galleriat

    Poimintoja galleriakierrokselta

    Parin pimeän päivän ratoksi kiersin joukon gallerioita. Yhtenä kiinnostavimmista täytyy nostaa esiin MUU Gallerian näyttely UUSI MUU, joka on vuosittainen uusien yhdistyksen jäsenten esittely. Nyt esillä olevat mediataiteen edustajat ovat kaikki kiinnostavia, mutta minuun teki suuren vaikutuksen etenkin Dave Bergin teos So now then part.  Teoksen tunnelma ja kuvamaailma on vangitseva, huolellinen toteutus äänimaailmaa myöten on upea. Unenomainen, mystinen kuvavirta vyöryy mustavalkoisena niin, että siihen tuntuu uppoavan. https://www.facebook.com/events/568535586634766/ Videoiden saralta toinen kiinnostava kohde löytyy lähettyviltä Galleria Anhavalta: Salla Tykän Retrospective -näyttely. Romanialaisia voimistelijoita esittävä teos on jo aiemmin paljon ollut esillä. Se on lisännyt kiinnostusta näyttelyyn, joskin olisi ollut mukava nähdä enemmän uuttakin tuotantoa. Esillä on myös mustavalkoisia kuvia taiteilijasta…

  • Galleriat

    Reima Nevalainen ja poimintoja gallerioista

    Reima Nevalainen valittiin juuri Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Forsblomille on koottu sen myötä muutaman teoksen näyttely, joka kannattaa käydä katsomassa. Viimeksi hänellä oli isompi näyttely samassa galleriassa vuosi sitten. Nevalaisen kollaasimaalausten tyyli on omaleimainen ja murjotuissa ihmishahmoissa on erikoista kiehtovuutta. Värimaailma on maanläheinen, mutta hän saa siitä irti hyvin tehoja. Musta on usein vahvasti esillä. Forsblomin isossa näyttelyssä esillä on Per Kirkeby, 77-vuotias tanskalainen akateemikko, eräänlainen renessanssihahmo. Hän on tehnyt mittavan elämäntyön kuvataiteilijana mutta tunnetaan myös kirjailijana ja elokuvantekijänä. Hänen töitään on nähty merkittävissä museoissa ympäri maailman ja häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä elossa olevista eurooppalaisista kuvataiteilijoista. Huomattava tapaus siis saada nähtäväksi hänen teoksiaan! Esillä on nyt sekä veistoksia että maalauksia, 80-luvulta…