• Galleriat

    Pikakommentit galleriakierrokselta

    Täytyy tällä kertaa kirjoitella vain lyhyet kommentit kiinnostavimmista näyttelyistä, sillä kevään muu anti painaa kohta päälle. Kevään tapahtumia ovat valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttelyt ja muutakin kiinnostavaa on luvassa. Aloitetaan kommentit A:sta eli Ailan taidegalleriasta, joka esittelee vasta kolmannen näyttelynsä. Nyt kyse on Imaginarium – Kuvan henki -kutsunäyttelystä. jossa Kuvataideakatemian opiskelijat kohtaavat alumnit. Mukana on 15 taiteilijaa. Kuratoinnista vastaa Ville Laaksonen. Osa tekijöistä oli siis ennestään tuttuja, toiset eivät. Asetelma tuntui kiinnostavalta, valitettavasti näyttely ei yllä näihin odotuksiin. Suurin pulma on se, että Katajanokan jugendtalossa oleva galleria on tiloiltaan haasteellinen tällaiselle näyttelylle. Mukana on paljon teoksia ja useita varsin kookkaita. Ripustus on ollut vaikea, eikä se kaikilta osin toimi. Sellaisten jännitettä kuin…

  • Museot

    Hämeenlinnan taidemuseo: Oma tahto ja Modernin monet kasvot

    Hämeenlinnan taidemuseo esitteli edellisessä näyttelyssään Ahtilan ja Taanilan videotaidetta, oivallinen kokonaisuus oli haastava mutta hienio. Nytkin on tarjolla mainiot näyttelyt. Pidän museon tiloista, sillä olympiavuonna 1952 avattu rakennus on sopivan kokoinen erilaisille näyttelyille, ei liian kolossaalinen mutta silti monipuolinen. Rakennus on itse asiassa Engelin 1837 suunnittelema viljamakasiini. Museon toinenkin rakennus, ns. Lohrmanin makasiini, on historialtaan kiinnostava: sen on suunnitellut valtionarkkitehtina Engelin seuraaja, Ernst Bernhard Lohrmann 1852. Engelin harkitun juhlavaan ja puhdaspiirteiseen tyyliin verrattuna se on arkisempi. Kun taiteenkerääjät Henna ja Pertti Niemistö tekivät päätöksen nykytaiteen kokoelmansa sijoittamisesta Hämeenlinnaan, kaupunki saneerasi makasiinista uuden museotilan. Muutostyöt toteutettiin arkkitehti Hannu Kiiskilän suunnitelmien mukaisesti 1995 alkaen. Oma tahto -näyttely esittelee neljän taiteilijan töitä: Ilari…

  • Museot

    Kiasman uudet näyttelyt: otteita kokoelmasta ja Choi Jeong Hwa

    Kiasman kone pyörähtää perjantaina 22.4. täyteen vauhtiin, kun kaksi uutta näyttelyä avautuu Neton ja Ruscican rinnalle. Vaikka Choi Jeong Hwa on tunnettu kansainvälinen nimi, niin minua kiinnosti enemmän kokoelmien esittely. Vaikka Kansallisgallerian hankinnat ovat netissä nähtävissä, on silti hauskaa nähdä mitä on kertynyt. Ja toiseksi uteliaisuus herää siitä, miten teokset on saatu esille. Kokoelmanäyttelyn teema on kosketus ja nimen sijasta sille on annettu tunnukseksi kuva: Mukana on 27 taiteilijaa eli: Malin Ahlsved, Petri Ala-Maunus, Roma Auskalnyte, Niran Baibulat, Saara Ekström, Brian Eno, Anna Estarriola, Rotimi Fani-Kayode, Sigurdur Gudmundsson, Katriina Haka, Jenni Hiltunen, Jouna Karsi, Sari Koski-Vähälä, Juul Kraijer, Tuomas A. Laitinen, Olli Lyytikäinen, Nabb+Teeri, Jaakko Niemelä, Pekka Niskanen, Anna Retulainen,…

  • Museot

    Anselm Kiefer Serlachiuksen Göstassa

    Anselm Kieferin näyttely avautui jo syksyllä ja siitä lähtien käynti Mäntässä on ollut suunnitelmissa. Sopivaa hetkeä sinne ajamiseen ei ole löytynyt, joten nyt reilu viikko ennen näyttelyn päättymistä se oli pakko järjestää. Ja kannatti todella ajaa halki keväisen Hämeen! Kiefer (s.1945) on usein luettu abstraktin ekspressionismin, neo-ekspressionismin, edustajaksi, jonka töissä on paljon käsitetaiteen aineksia. Määritelmät kuitenkin kaventavat hänen teostensa moninaisuutta. Toki hän jo opiskeluaikana Joseph Beuysin johdolla imi käsitetaiteen ilmaisua. Georg Baselitz on ollut samoin tärkeä vaikuttaja. Sodan jälkeisessä Saksassa kasvaneelle Kieferille (tarkoittaa muuten mäntyä) tärkeäksi aiheeksi nousi suhde natsiajan historiaan, ja laajemminkin germaanisen historian kaareen perehtyminen avasi siihen uusia näkökulmia. Hän nousi julkisuuteen 70-luvulla teoksellaan, jossa kuvasi itseään eri…

  • Galleriat

    Poimintoja näyttelykierrokselta

    Galerie Forsblomin studiossa on tällä kertaa Jussi Goman (s. 1980), jonka töitä löytyy Fräntin kokoelmasta ja epäilemättä myös Heinoilta, ja sen lisäksi esimerkiksi Kiasman ja Hamin sekä lukuisten kotimaisten museoiden kokoelmasta. Jussilla on ollut pitkään yksityisnäyttely vuosittain jossakin isossa galleriassa ja on osallistunut lisäksi vuosittain useisiin ryhmänäyttelyihin. Hän on tuottelias, mikä akryylia käyttävällä maalarilla on luontevaakin. Tällä kertaa esillä on pieniä töitä, kun esimerkiksi edellisessä Forum Boxin näyttelyssä työt olivat kookkaita. Ote on molemmissa kuitenkin samanlainen. Työt ovat liukuneet esittävästä, asetelmien kieltä käyttävästä kohti abstraktimpaa ilmaisua. Maalauksissa on myös maalikokkareita, jotka tuovat niihin lisää kolmiulotteisuutta, esinemäisyyttä. Akryyli välineenä ja etenkin lakkapinnan käyttö tuo maalauksiin synteettisen olemuksen, jota voimakas perusvärien hallitsema…