-
Oppenheim ja taiteen valtarakenteet
EMMAn modernin taiteen klassikoita esittelevä ansiokas sarja jatkuu Meret Oppenheimin (1913-1985) näyttelyllä. Kyse on Oppenheimin galleristin Thomas Levyn keräämästä kokoelmasta, jota on täydennetty muutamilla museolainoilla. Kokonaisuuteen kuuluu myös runsaasti valokuvia Oppenheimista; näillä on tunnetusti oma tärkeä asemansa hänen urallaan. Neljään erilaiseen tilaan jaettu ripustus on suunniteltu yhdessä lavastaja Tapio Järvisen kanssa. Kuriositeettikabinetti, buduaari, unitila ja peilisali tukevat hyvin intiimin tunnelman rakentumista, muuten pienet esineteokset eivät saisi riittävää huomiota. Meret Oppenheim myös ironisoi itseään ja turkiskupin merkitystä tekemällä siitä erilaisia toisintoja. Man Rayn kuvissa esiintymistä hän piti yhtä paljon omana teoksenaan kuin kuvaajan, mikä on yksi edelleen hänen tuotannossaan puhuttavista aiheista. Oppenheim on tietysti klassikko, joskaan ei suuren yleisön tuntemuksessa nouse monien muiden…
-
Valokuvan ja maalauksen suhteesta
Päätoimittaja on patistellut päivittämään blogia, kun edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo viikkoja. Kysyin, voisinko välillä kirjoittaa muutakin kuin ajankohtaisesta näyttelystä. Päätoimittaja – hän on hyvä tyyppi! – lupasi, että voin kirjoittaa ihan mistä aiheesta vain. Niinpä tuumin, jospa pohdiskelisin hiukan valokuvan ja maalauksen välistä suhdetta. Samalla voisin sivuta muutamaa ajankohtaista näyttelyäkin. Olen kuullut lukuisia kertoja, kuten varmasti moni muukin, toteamuksen maalauksesta: onpa hieno, melkein kuin valokuva! Ja toisaalta sitten valokuvasta voidaan sanoa: onpa hieno, melkein kuin maalaus! Tietysti kukaan kulttuurin harrastaja ei tuollaiseen sorru… Silti minulle erityisen kiinnostavaa on pitkään ollut tuo rajapinta, jolla tietyt maalarit ja valokuvaajat leikittelevät. Se ei tietenkään ole sinänsä uutta, sillä tuo harmaa alue on ollut…
-
Havaintoja kuvataiteen kävijätilastoista
Frame Contemporary Art Finland, lyhyemmin vain Frame eli suomalaisen kuvataiteen kansainvälistymistä ja alan viestintää edistävä säätiö julkaisi hiljattain taidegalleriatilaston, ensimmäisen kartoituksen gallerioiden toiminnasta. Jo aiemmin keväällä julkaistiin kuvataidealan muita, siis lähinnä museoiden, kävijälukuja. Aineisto löytyy sähköisenä heidän verkkosivuiltaan. Museoiden kävijämääriä on käsitelty jo muualla lehdistössä, joten en paneudu siihen sen syvällisemmin. Tärkeää on kuitenkin panna merkille, että museoalan kasvussa juuri taidemuseot ovat olleet vetureita. Kuudessa vuodessa niiden käyntimäärät ovat kasvaneet 57 %, viime vuonna kasvua oli lähes 350 000 kävijää (27 %). Muutamat kulttuurihistorialliset museotkin ovat toki pärjänneet hyvin, kuten Kansallismuseo ja Vapriikki. Taidemuseoistakin nimenomaan pääkaupunkiseudun isot museot ovat onnistujia. Ateneum (397 000 kävijää), Kiasma (320 000), HAM (254 000)…
-
Ars Fennica 2017
Suomessa on kaksi kohtuullisesti näkyvyyttä saavaa kuvataidepalkintoa: Vuoden nuori taiteilija ja Ars Fennica. Ne tosin jäävät kauas monien muiden taiteenlajien palkintojen julkisuudesta, mutta näiden merkitys on kuitenkin suuri alan tunnettavuuden tekijänä. On hyvä ratkaisu nostaa useita ehdokkaita näkyviin näyttelyn kautta. Tänä vuonna näillä palkinnoilla on myös yhdistävä linkki: Kiasman johtaja Leevi Haapala (s. 1972), joka on kummankin palkintolautakunnassa. Se ei ole välttämättä samalle vuodelle aivan ihanteellista, vaikka tietysti alan vaikuttajille näitä vastuita kertyy. Jatkuvuutta Ars Fennican valitsijoissa edustavat Leena Niemistö, joka edustaa tietysti säätiön perustajia, ja Elina Merenmies (s.1967) jäsenenä vuodesta 2009 lähtien (Olisin linkittänyt hänen kotisivunsa, jos sellaiset olisi. On sinänsä hämmästyttävää näinä aikoina, ettei ole. Pitäisiköhän lupautua tekemään?) Tänä vuonna…
-
Tapaus Rauhala
Osmo Rauhalan näyttely Didrichsenin taidemuseossa nousi otsikoihin pääasiassa muista kuin taiteellisista syistä. Täytyy siis blogistinakin kajota tähän myrskyyn viskilasissa. Jos joltakulta on mennyt tämä pieni kohu ohi niin pikakertaus: Juho Typpö kirjoitti Helsingin Sanomiin Rauhalan haastattelun, jossa mainitsi tämän olevan yksi maan kansainvälisesti menestyneimmistä ja tunnetuimmista nykytaiteilijoista. Kriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti facebookissa, että väite ei pidä paikkaansa eli Rauhalaa ei maailmalla tunneta. Tästäkin Hesari kirjoitti. Sen jälkeen joukko taidemaailman vaikuttajia kirjoitti vastineen, jossa perustelivat Rauhalan olevan juuri mainitunlainen menestyjä. Tämän porukan mielestä Kantokorpi on sen sijaan kuin vanha Winchester, josta lähtee kyllä kova pauke mutta ei sillä mihinkään osu. Ja liipasinkin on kovin herkkä, kutit lähtevät liian kevyesti. Palataan tähän hiukan…
Katsauksia kulttuuriin
