• Uutiset

    Havaintoja kuvataiteen kävijätilastoista

    Frame Contemporary Art Finland, lyhyemmin vain Frame eli suomalaisen kuvataiteen kansainvälistymistä ja alan viestintää edistävä säätiö julkaisi hiljattain taidegalleriatilaston, ensimmäisen kartoituksen gallerioiden toiminnasta. Jo aiemmin keväällä julkaistiin kuvataidealan muita, siis lähinnä museoiden, kävijälukuja. Aineisto löytyy sähköisenä heidän verkkosivuiltaan. Museoiden kävijämääriä on käsitelty jo muualla lehdistössä, joten en paneudu siihen sen syvällisemmin. Tärkeää on kuitenkin panna merkille, että museoalan kasvussa juuri taidemuseot ovat olleet vetureita. Kuudessa vuodessa niiden käyntimäärät ovat kasvaneet 57 %, viime vuonna kasvua oli lähes 350 000 kävijää (27 %). Muutamat kulttuurihistorialliset museotkin ovat toki pärjänneet hyvin, kuten Kansallismuseo ja Vapriikki. Taidemuseoistakin nimenomaan pääkaupunkiseudun isot museot ovat onnistujia. Ateneum (397 000 kävijää), Kiasma (320 000), HAM (254 000)…

  • Museot

    Ars Fennica 2017

    Suomessa on kaksi kohtuullisesti näkyvyyttä saavaa kuvataidepalkintoa: Vuoden nuori taiteilija ja Ars Fennica. Ne tosin jäävät kauas monien muiden taiteenlajien palkintojen julkisuudesta, mutta näiden merkitys on kuitenkin suuri alan tunnettavuuden tekijänä. On hyvä ratkaisu nostaa useita ehdokkaita näkyviin näyttelyn kautta. Tänä vuonna näillä palkinnoilla on myös yhdistävä linkki: Kiasman johtaja Leevi Haapala (s. 1972), joka on kummankin palkintolautakunnassa. Se ei ole välttämättä samalle vuodelle aivan ihanteellista, vaikka tietysti alan vaikuttajille näitä vastuita kertyy. Jatkuvuutta Ars Fennican valitsijoissa edustavat Leena Niemistö, joka edustaa tietysti säätiön perustajia, ja Elina Merenmies (s.1967) jäsenenä vuodesta 2009 lähtien (Olisin linkittänyt hänen kotisivunsa, jos sellaiset olisi. On sinänsä hämmästyttävää näinä aikoina, ettei ole. Pitäisiköhän lupautua tekemään?) Tänä vuonna…

  • Museot

    Tapaus Rauhala

    Osmo Rauhalan näyttely Didrichsenin taidemuseossa nousi otsikoihin pääasiassa muista kuin taiteellisista syistä. Täytyy siis blogistinakin kajota tähän myrskyyn viskilasissa. Jos joltakulta on mennyt tämä pieni kohu ohi niin pikakertaus: Juho Typpö kirjoitti Helsingin Sanomiin Rauhalan haastattelun, jossa mainitsi tämän olevan yksi maan kansainvälisesti menestyneimmistä ja tunnetuimmista nykytaiteilijoista. Kriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti facebookissa, että väite ei pidä paikkaansa eli Rauhalaa ei maailmalla tunneta. Tästäkin Hesari kirjoitti. Sen jälkeen joukko taidemaailman vaikuttajia kirjoitti vastineen, jossa perustelivat Rauhalan olevan juuri mainitunlainen menestyjä. Tämän porukan mielestä Kantokorpi on sen sijaan kuin vanha Winchester, josta lähtee kyllä kova pauke mutta ei sillä mihinkään osu. Ja liipasinkin on kovin herkkä, kutit lähtevät liian kevyesti. Palataan tähän hiukan…

  • Museot

    Francesca Woodman Valokuvataiteen museossa

    Francesca Woodmanin (1958-1981) tarinassa on kaikki nykyaikaisen taiteilijalegendan ainekset. Nuori taiteilija keskittyy valtavalla intohimolla taiteeseensa, taloudelliset huolet painavat eikä julkista hyväksyntää irtoa. Taiteilija uhraa itsensä taiteelleen – Woodmanin tapauksessa sekä vertauskuvallisesti että traagisen konkreettisesti. Masennuksesta kärsinyt nuori nainen syöksyy manhattanilaisen pilvenpiirtäjän korkeuksista kuolemaan vain 22-vuotiaana. Myöhemmin kuvat ”löydetään” ja taiteilijasta tulee myyttinen tähti. Woodman on inspiroinut myös monia nykyisiä valokuvaajia. Juttelin näyttelyn lehdistötilaisuudessa esimerkiksi Elina Brotheruksen kanssa, ja hän kertoi teosten tehneen vuonna 1993 suuren vaikutuksen. Woodmanin töitä oli silloin esillä ja nuori valokuvauksen opiskelija eläytyi niiden maailmaan syvästi, eikä hän suinkaan ollut ainoa. Woodman on vedonnut etenkin naisten mielikuvitukseen. En itse muista kovin tarkkaan tuota näyttelyä, mutta olin kyllä…

  • Museot

    Manifesto

    Taidehallin yhteistyö Juhlaviikkojen jatkuu jälleen kiinnostavissa merkeissä. Julian Rosefeldtin (s. 1965) Manifesto on kerännyt haltioituneita arvioita ympäri maailmaa. Se on tosiaan kiertänyt useassa paikassa; moni suomalainen on nähnyt sen jo aiemmin Berliinissä ja se on nyt samaan aikaan esillä myös Buenos Airesissa. On jopa hiukan sääli, että niin suuren osan ylistyksestä on kaapannut lukuisissa hahmoissa esiintyvä australiaissyntyinen Cate Blanchett. Hän on toki suuri elokuvatähti, jonka meriitteihin kuuluu merkittäviä Hollywood-tuotantoja, mutta listalta löytyy myös kunnianhimoisia pienemmän budjetin töitä. Rosefeldt luonnehti näitä Blanchettin 12 roolia Manifestossa tarkoituksellisen karikatyyrimaisiksi. Ja tosiaan hahmot syntyvät tietoisen liioittelun kautta – silti Blanchett pystyy sisällyttämään niihin myös hyvin hienovireisiä nyansseja. Olen itse käynyt katsomassa Manifestoa nyt kolmasti ja näyttelijäntyöstäkin löytyy jatkuvasti…