• Museot

    Barbie ja markkinoiden mahti

    Kansallismuseo on juuri saanut avattua Barbie – the icon -näyttelynsä. Se herätti vilkasta keskustelua jo silloin, kun uutinen näyttelyn tulosta julkaistiin. Osallistuin itsekin tuohon debattiin, mutta totesin silloin odottavani näyttelyn näkemistä ennen oman kantani julkaisemista. Nyt näyttely on nähty, joten on aika pohtia sen antia. Vaikka näyttely ei sinänsä kuulu blogini ydinalueeseen eli kuvataiteeseen, liittyy siihen kuitenkin vahvoja kytköksiä populaarikulttuurin kuvastoon, muotiin, julkisuuteen ja omaksumaamme visuaaliseen koodistoon yleensä. Barbie on ilman muuta näyttelyn arvoinen osa kulttuurihistoriaa, niin meillä kuin koko läntisessä maailmassa. Barbieta ennen lasten nuket olivat esittäneet yleensä vauvoja. Aikuisnukkejakin oli, mutta ne olivat pikemminkin aikuisten käyttöön tarkoitettuja koristeita. Mattelin eli leluyhtiön yhden perustajan vaimo, Ruth Handler, huomasi oman tyttären keksivän…

  • Museot

    Grayson Perry peilaa brittiläisyyttä

    Grayson Perry, yksi Ison-Britannian tunnetuimmista nykytaiteilijoista, on Kiasman ylimmän kerroksen haltija syksyyn saakka. Meillä hän ei ole kovin tunnettu – vielä. Yksi syy on tietenkin se, että hänen tuotantonsa peilaa juuri saarivaltakunnan ilmiöitä ja yhteiskuntaa. Mutta kyllä töistä löytyy paljon meheviä näkökulmia myös länsimaiseen elämäntapaan yleisemmin. Perry (s.1960) kuuluu ikäluokkaan, jonka sukupolvikokemus oli punkin vallankumous. Se ulottui musiikin lisäksi läpi koko kulttuurin. Rautarouva Thatcherin kaudella koettiin myös työttömyyden ja yhteiskunnallisten levottomuuksien aika. Koillis-Englannin Essexissä työväenluokkaisessa perheessä kasvaneen Perryn teinivuosia ja nuoruutta leimasi vahvasti niin ikään kotiseudun olemus. Siellä ei hengitetä suurkaupungin ilmaa mutta ei myöskään maaseudun raikkautta. Lähiöiden takana maisemaa hallitsevia peltoja halkovat voimalinjat pylväineen. Kun meillä puhutaan K-junan porukasta ja lippalakkipäisistä…

  • Uutiset

    Luovan työn johtaminen

    Kohu kahden tunnetun taiteentekijän, Aku Louhimiehen ja Kenneth Greven, johtamistavoista käy kiihkeänä. Olen itse pohtinut asiaa paljon, koska vuosia työsarkaani on ollut johtamisen kehittäminen ja työyhteisöjen ongelmatilanteiden ratkominen. Niinpä ajattelin tehdä blogissa poikkeuksen ja käsitellä kuvataiteen lisäksi luovan työn johtamiseen liittyviä erityispiirteitä. Heti alkuun on syytä tosin esittää tärkeä kysymys: poikkeaako luova työ muusta työelämästä? Pyrin vastaamaan siihen tekstin lopussa. Louhimies oli käyttänyt nöyryyttäviä menetelmiä johtamisessaan, rikkonut yksityisyyden rajoja utelemalla intiimejä yksityiskohtia kollegoidensa elämästä ja kohdistanut kovia menetelmiään valikoivasti. Käytännössä samat sanat voisi kirjoittaa Grevestä. Hän oli lisäksi syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun. Merkittävä ero on tietysti se, että toinen on toiminut vääristyneellä tavalla yksittäisissä elokuvaprojekteissa, toinen vuosikymmenen vakiintuneen organisaation johdossa. Ilmiö…

  • Museot

    Oppenheim ja taiteen valtarakenteet

    EMMAn modernin taiteen klassikoita esittelevä ansiokas sarja jatkuu Meret Oppenheimin (1913-1985) näyttelyllä. Kyse on Oppenheimin galleristin Thomas Levyn keräämästä kokoelmasta, jota on täydennetty muutamilla museolainoilla. Kokonaisuuteen kuuluu myös runsaasti valokuvia Oppenheimista; näillä on tunnetusti oma tärkeä asemansa hänen urallaan. Neljään erilaiseen tilaan jaettu ripustus on suunniteltu yhdessä  lavastaja Tapio Järvisen kanssa. Kuriositeettikabinetti, buduaari, unitila ja peilisali tukevat hyvin intiimin tunnelman rakentumista, muuten pienet esineteokset eivät saisi riittävää huomiota. Meret Oppenheim myös ironisoi itseään ja turkiskupin merkitystä tekemällä siitä erilaisia toisintoja. Man Rayn kuvissa esiintymistä hän piti yhtä paljon omana teoksenaan kuin kuvaajan, mikä on yksi edelleen hänen tuotannossaan puhuttavista aiheista.  Oppenheim on tietysti klassikko, joskaan ei suuren yleisön tuntemuksessa nouse monien muiden…

  • Galleriat,  Museot

    Valokuvan ja maalauksen suhteesta

    Päätoimittaja on patistellut päivittämään blogia, kun edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo viikkoja. Kysyin, voisinko välillä kirjoittaa muutakin kuin ajankohtaisesta näyttelystä. Päätoimittaja – hän on hyvä tyyppi! – lupasi, että voin kirjoittaa ihan mistä aiheesta vain. Niinpä tuumin, jospa pohdiskelisin hiukan valokuvan ja maalauksen välistä suhdetta. Samalla voisin sivuta muutamaa ajankohtaista näyttelyäkin. Olen kuullut lukuisia kertoja, kuten varmasti moni muukin, toteamuksen maalauksesta: onpa hieno, melkein kuin valokuva! Ja toisaalta sitten valokuvasta voidaan sanoa: onpa hieno, melkein kuin maalaus! Tietysti kukaan kulttuurin harrastaja ei tuollaiseen sorru… Silti minulle erityisen kiinnostavaa on pitkään ollut tuo rajapinta, jolla tietyt maalarit ja valokuvaajat leikittelevät. Se ei tietenkään ole sinänsä uutta, sillä tuo harmaa alue on ollut…