• Omat filmit

    VANITY

    Vaihteluksi tuli tehtyä muutakin kuin Helsinki-aiheista filmiä. Tämän lähtökohta on kiinnostukseni 50-luvun visuaaliseen maailmaan, jossa näkyvät myös ajan sukupuoliroolit ja ihanteet jopa koomisella tai naiivilla tavalla. Samalla ajan kauhuelokuvissa kauneus oli myös petollista ja vaarallista. Tässä tuli samalla opeteltua itselleni uuden editointiohjelman käyttöä, joten efektejä on ripoteltu pitkin matkaa. Yritys on ollut kyllä saada ne kaikki palvelemaan tarinaa tai oikeastaan tunnelmaa. 

  • Omat filmit

    Helsinki 1968

    Aiemmin oli tullut tehtyä 70-lukua ja 60-luvun alkua käsittelevät filkat. Tämän matsku oli tyrkyllä tuohon jälkimmäiseen, mutta se ei oikein istunut sulavasti kokonaisuuteen, ja muutenkin tämä vuosi kiinnosti erityisesti mm. Vanhan takia. Jälleen on käsitelty musiikin mukaan, mutta ei ihan niin tarkasti kuin joissain muissa tekeleissäni. 

  • Omat filmit

    Muutosten vuosikymmen

    Tällä kertaa syntyi elokuvaa 60-luvun taitteesta, jolloin Helsinki kasvoi ennätysvauhtia. Maalta muuttaneet perheineen kasvattivat asukaslukua ja rakennettiin lähiöitä. Kantakaupungissa revittiin vanhaa, tilalle nousi uutta. Samoin puutaloalueet joutuivat muutoksen jyrän alle. Kaupunkisinfonia rytmittyy musiikin mukaan. 

  • Uutiset

    Kysymyksiä julistekilpailun tuomaroinnista

    Osallistuin kesäkuussa Lapinlähden Lähteen lanseeraamaan julistekilpailuun, jossa puolustetaan sairaala-alueen säilyttämistä nykyisellään. Eli halutaan pitää kiinteistösijoittajien suunnitelmat sieltä pois. Kannatan asiaa, olen pitänyt sitä erittäin tärkeänä, ja koska myös graafisella suunnittelulla leikittely kuuluu harrastuksiin, tuli lähetettyä kisaan useita ehdotuksia. Tavoite oli saada joku oma juliste 24 parhaan joukkoon. Lähettelin aluksi ideoita, joita en työstänyt lopulta kovin pitkälle. Ne eivät toteutusvaiheessa enää tuntuneet aivan parhailta, mutta kun olin tehnyt, niin laitoin eteenpäin. Näihin tuli myöhemmin kuittaus, että eivät pärjänneet. Sen sijaan ne ehdotukseni, joita itse pidin parhaimpinani, eivät koskaan saaneet vastausta. Koska tuohon vastaamattomuuteen liittyy juuri ajallinen piirre (ensimmäisiin meileihin tuli kuittaus, myöhempiin ei), minua on jäänyt kalvamaan ikävä tunne: mahtoivatko työni…