• Museot

    Caj Bremer Gallen-Kallelan museossa

    Caj Bremer (s.1929) on suomalaisen valokuvan yksi suurista nimistä. Moni varmaan muistaa myös hänen hienon retrospektiivinsä Ateneumista vuonna 2010, jota kävi katsomassa yli 60 000 kävijää. Nyt Gallen-Kallelan museo on koonnut hänen 1979-82 tekemistään Helsing Sanomien Karjalaan suuntautuneista juttumatkoista näyttelyn ja kirjan. Bremer ja jutun kirjoittaja Sakari Määttänen olivat ensimmäisiä ulkomaalaisia toimittajia Karjalassa sotien jälkeen. Kuvissa ollaan legendaarisen I.K. Inhan jäljillä. Näyttely onkin monella tasolla kiinnostava: se on Karjalan kulttuurihistoriaa, ajankuvaa silloisesta neuvostomaasta sekä suomalaisen journalismin kehitysaskelten kuvajainen. Suomessa elettiin tuolloin suomettumisen syvimpiä, mustimpia vuosia. Ylistettiin Neuvostoliiton hienoutta, vaikka todellisuus oli aivan toista. Taistolaisuus oli jo hieman taittunut, mutta mediassa se näkyi yhä vahvasti. Caj kertoi itse, että he eivät…

  • Galleriat

    Marila ja Lavonen gallerioissa

    Galleriarintamalla merkittävä uutinen oli Galerie Frosblomin ja ruotsalaisen Lars Bohman Galleryn yhdistyminen. Nähtäväksi jää, miten asia näkyy konkreettisesti. Kansainvälisyys kuitenkin paranee ja varmistanee jatkossakin merkittävien taiteilijoiden näkymisen meikäläisilläkin markkinoilla – ja toivottavasti auttaa myös suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistä uraa. Nyt esillä on Heikki Marilan (s. 1966) uusia, viimeisen vuoden aikana syntyneitä maalauksia. Tuotteliaana taiteilijana Marila on tosiaan ahkeroinut: sarjan töitä on viitisenkymmentä. Se on merkinnyt jännää järjestelyä galleriassa: ripustus vaihtuu viikottain, esille tulee uusia töitä ja osa vaihtuu. Aiheena maalauksissa on kansalaissota, joka on koskettanut myös Marilan omaa sukua. Isojen maalausten pohjana on ajan valokuvia ja vankileirien traagisista tapahtumista ammentavia vaikutteita. Töissä on siis sekä perheen henkilökohtaista että yleistä historiaa. Studiossa…

  • Museot

    Alec Soth Valokuvataiteen museossa

    Valokuvataiteen museo ja Helsingin Juhlaviikot ovat onnistuneet saamaan nähtäväksemme Alec Sothin (s. 1969) Gathered Leaves -näyttelyn. Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Topi Lehtipuu on suuri Alec Sothin ihailija, ja itsekin valokuvauksen harrastaja. Juhlaviikot tekee yhteistyötä myös Taidehallin kanssa Niki de Saint Phallen näyttelyn osalta. Alec on yksi puhutuimmista amerikkalaisista nykyvalokuvaajista ja monen alan ammattilaisen suuri suosikki. Kiertävän näyttelyn on kuratoinut Kate Bush, ei kuitenkaan se laulaja vaan Barbicanin entinen johtaja, joka on yksi valokuvauksen tunnettuja kuraattorinimiä. Tässä on linkki hänen ja Alecin keskusteluun näyttelystä: Photo London pressitilaisuus. Se on peräti kolmen vartin pituinen pätkä, eikä erityisen hyvin editoitu mutta asiaan vihkiytynyttä se kiinnostanee. Samalla youtubesta löytyy muitakin klippejä. Neljästä valokuvasarjasta koostuva näyttely vie…

  • Galleriat

    Makupaloja gallerioista

    Jussi TwoSeven pitää toisen näyttelynsä Heinolla, nähtävissä 28.8. saakka. Isot stensiilityöt on maalattu gallerian seinään. Villieläinaiheet on toteutettu huolellisesti, joka tuo käsityömäisen tunnun ja jäljellä on katutaiteen rosoakin. Vuoden apurahan turvin myös julkisia teoksia tehnyt taiteilija on voinut keskittyä nyt ilmaisunsa kehittämiseen. Julkiset työt ovat olleet valtavan suosittuja ja itse pidän näistä kovasti. Kun hän teki karhua esittävää maalausta Espooseen, syntyi myös keskustelua saako karhun hampaat näkyä. Ettei olisi liian pelottavaa lapsille. Väännön jälkeen hampaat saivat jäädä. Lapset ovat silti varmaan turvassa. Anhavalla päättyy samaan aikaan toisenlaisella tunnelmalla ladattu näyttely. Jani Ruscica pelaa älyllisen oivaltamisen ja elämyksellisyyden rajapinnalla, joka ei ole helppo lähtökohta. Teokset vaativat katsojalta siis vaivannäköä, joka palkitsee.Puupiirokset…

  • Museot

    Niki de Saint Phalle Taidehallissa

    Taidehalli on viimeinen etappi Niki de Saint Phallen (1930 – 2002) tuotantoa ja elämää esittelevälle näyttelylle. Tänne se saapui Kööpenhaminan Arkenista. Taiteilija on tietysti varsin tunnettu ja osa maineesta perustuu myös ulkotaiteellisille piirteille. Niki de Saint Phallen elämäntarina on kuin mahtipontisen melodraaman kuvastoa. Toiseksi hänet on nostettu esille naisena ja feministinä. Palataan tähän jälkimmäiseen hieman myöhemmin, mutta käydään ensin läpi elämän merkittäviä piirteitä. Niki de Saint Phallen isä kuului yhteen Ranskan tärkeimmistä aristokraattisuvuista. Menneisyys ei paljon auttanut 30-luvun lamassa, kun varallisuus oli huvennut. Isä lähti muun perheen kanssa New Yorkiin luomaan uutta uraa pankkiirina, vain vuoden ikäinen Niki jätettiin isovanhempien huomaan. Lapsipsykologia kertoo paljon tuon vaiheen hylkäämiskokemusten merkityksestä psyyken kehitykselle…