• Galleriat

    Ulkomaalaisia galleriavieraita ja pari poimintaa

    Moitiskelin taannoin, että turhan harvoin gallerioissa nähdään ulkomaalaisia taiteilijoita (Forsblomia lukuun ottamatta). Nyt heitä on esillä yhdellä kertaa useita. Helsinki Contemporaryssa on ruotsalaisen kuvanveistäjän Roland Perssonin (s.1963) ja saksalaisen maalarin Marlon Wobstin (s. 1980) yhteinen Animal Farm -näyttely. Näyttelyn huomiota herättävä teos on Hope and Glory, luonnollista kokoa oleva silikonista tehty aasialainen norsu. Sen ja muidenkin Perssonin eläinveistosten pohjana on täytetystä eläimestä tehty valos, josta on muokattu silikoniteos. Hän on ollut esillä Suomessa aiemmin Amos Andersonin taidemuseossa, mutta jouduin itse kaivelemaan aika pitkään muistilokeroita ennen kuin teokset tulivat mieleen. Muistikuvat täydentyivät verkkosivujen kuvista. Perssonin töissä oli tuolloin ja on yhä paljon eräänlaista outouden, kuriositeetin luomaa latausta. Vaikka työt käynnistävät paljon…

  • Museot

    Renessanssin mestareita Kansallismuseossa

    Kansallismuseo ilahduttaa jälleen, ja nyt kyse onkin melkoisesta paketista. Esille on saatu noin 50 maalauksen kokoelma Pohjois-Italiassa vaikuttaneiden maalareiden töitä Renessanssi. Nyt! -näyttelyyn. Lombardiassa, Venetsiassa ja Milanossa 1500–1600 -luvuilla työskentelivät esimerkiksi Rafael ja Tizian. He ovat aikansa tunnetuimpia nimiä, mutta tunnettuja ovat myös Lorenzo Lotto, Tintoretto, Girolamo Romanino ja Giovanni Battista Moroni. Raffaello Sanzio da Urbino (1483 – 1520), eli Raphael tai suomeksi Rafael, kuoli vain 37-vuotiaana mutta jätti jälkeensä mittavan määrän maalauksia. Hän toimi myös arkkitehtinä. Michelangelo oli hänen kilpailijansa ja samalla vihamiehensä. Leonardo da Vinci oli jo selvästi vanhempi mutta siis myös Rafaelin aikalainen ja antoi vaikutteita hänen töihinsä. Ajan jännitteisiin kuului myös vauraan kirkon toimeksiantoihin liittyvät kateus…

  • Galleriat

    Kuvapoimintoja gallerioista

    Muiden kiireiden vuoksi täytyy nyt jättää pidemmät kirjoitukset väliin, mutta täytyy silti laittaa joitakin kuvia kiinnostavista näyttelyistä. Kannattaa käydä katsomassa! Viggo Wallensköld (s. 1969) on luonut töissään kavalkadin hahmoja, joiden olemuksessa yhdistyy monenlaisia ristiriitoja, jännitteitä ja rajapintoja. Raajarikkoisuus, sukupuoli-identiteetti, lihavuus… erilaiset poikkeamat ovat olleet aiheina, ja niihin on aina sisältynyt myös vahva psykologinen lataus. Osa teoksista on aina ollut huolellisestti maalattuja yksityiskohtineen, toiset spontaanimpia ja ekspressiivisempiä – aina kuitenkin hyvin tunnistevalla tyylillä. Taiteilijaperheen poika on tehnyt pitkään yhteistyötä Taidesalongin kanssa, vuosituhannen alusta ja lukuisten näyttelyiden taipaleella, ja gallerian tilat sopivatkin poikkeuksellisen hyvin yhteen hänen tyylinsä kanssa. Viggo on Vuoden nuori taiteilija vm. 2005. Häneltä on ilmestynyt uusi kirja kuvitteellisesta sienitieteilijästä,…

  • Uutiset

    Pikauutisia

    Art Helsinki Habitare-messujen yhteydessä on yksi viikonvaihteen taidetapahtumista. Sillä on vähemmän mairittelevia vaiheita takanaan ja freesaaminen on ollutkin tarpeen. Olin jo kuullut ja lukenut aika kipakkaa kritiikkiä tämän vuoden tapahtumasta. Menin siis paikalle melkoisen varautuneena. Helsinki Art Guidessa on artikkeli tapahtumasta ja sen historiasta. Ehdottomasti parasta tapahtumassa oli Signature-osuus, jossa muutamat julkisuuden henkilöt ovat valinneet itseään inspiroivine taiteilijoiden töitä esille. Paola Suhonen on valinnut neljä taiteilijaa, mm. Riikka Hyvösen roller derby-aiheisen (kuva alla), Vuokko Nurmesniemi Ville Anderssonin (samoin kuva alla). Kaikkiaan esillä on 16 taiteilijaa. Saariaho Järvenpään näkyvä panostus Katja Tukiaisen töihin oli myönteinen setti. Myös Sculptor oli tehnyt mukavan työn oman näkyvyytensä suhteen. Kaikkiaan koko tapahtuman olemus oli kohentunut.…

  • Museot

    Lionel Smit Didrichsenillä

    Didrichsenin taidemuseo esittelee eteläafrikkalaisen taitailijan Lionel Smitin (s.1982). Hän oli minulle täysin tuntematon entuudestaan. Kontakti museoon syntyi Didrichsenin perheen nähtyä Smitin töitä hänen kotimaassaan eli puhtaasti henkilökohtaisen kiinnostuksen kautta. Smit on ollut 2013 National Portrait Galleryn organisoimassa BP Portrait Awardissa kilpailemassa ja valittiin kävijöitten suosikiksi. Palkinnoille hän ei kuitenkaan yltänyt. Pikkunäyttelyitä on ollut Euroopassa mutta suurempia meriittejä ei ole kertynyt. Hänen isänsäkin on omassa maassaan ymmärtääkseni kohtuullisen tunnettu tekijä taiteen saralla. Lionel Smit käyttää yhtä aihetta töissään: Cape Malayn mustien naisten kasvoja. Niitä on suurissa maalauksissa ja veistoksina. Kasvojen figuratiivista olemusta tasoittaa ”ekspressiivinen” tausta. En oikein itse jaksanut töistä innostua. Ne ovat toki sinällään näppärästi tehtyjä ja kasvot ovat kiinnostava…