Marin ja median paine

Pääministerin juhlinnan aiheuttama kohu tiedotusvälineissä ja sosiaalisen median kanavissa on monella tapaa kiinnostavampi aihe kuin varsinainen tapahtuma. Kun on näitä tullut pohdittua, täytyy minunkin osallistua analysointiin.

Kerrottakoon aluksi episodi reilun vuoden takaa. Julkaisin kuvaparin, jossa näkyi pääministerin reipas hoikentuminen kesän aikana. Siihen ei sisältynyt piilossakaan mitään arvostelua. Ihmettelin vain, onko kukaan muu kiinnittänyt asiaan huomiota, ja aprikoin miksi sitä ei ollut noteerattu julkisuudessa. Marin itse oli nimittäin julkaissut Instagramissa itsestään jo useita kuvia, joissa asia tuli esille. Tiesin toki syyn hoikistumiseen: hän oli aloittanut ankaran juoksuharrastuksen pitkän tauon jälkeen.

Julkaisuni keräsi suhteellisen paljon kommentteja. Useimmissa minua syytettiin tarkoitushakuisesta kuvavalinnasta: mitään hoikentumista ei siis heidän mielestään ollut tapahtunut. Toiset syyttivät minua hämärin perustein tehdystä arvostelusta ja pinnallisesta ulkonäkökeskeisyydestä. Vain muutama oli huomannut saman kuin minäkin. Ja siis lähtökohtana olivat Marinin itsensä julkaisemat kuvapalvelun estetiikkaan – siis ulkonäkökeskeiseen hyvän fiiliksen kuvien jakamiseen – perustuvat selfiet.

Esitin kyllä sellaisen huomion, että myös harrastus voi olla kuormittava seikka kovassa työpaineessa. Minulla on pitkä työura henkilöstökonsultoinnissa, jonka puitteissa jaksaminen ja  työkuormituksen hallinta ovat olleet yksi keskeinen aihe. Tälle kommentilleni lähinnä naureskeltiin. Työssä uupuminen on kuitenkin salakavalasti etenevä oireyhtymä, jossa pystyy viemään itsensä yli normaalin suorituskyvyn. Moni pitkää työpäivää tekevä käy jatkuvasti ikään kuin ylikierroksilla, joka venyttää jaksamista. Hankaluudet syntyvät monesti, kun paineeseen tulee taukoa. Yleensä unirytmi on kelvollinen signaali kertomaan jaksamisen rajoista. Alkoholi saattaa tuntua hetkeksi helpottavan paineita, mutta juuri unta sotkevan vaikutuksen vuoksi se lisää loppuun palamisen riskiä.

Samoihin aikoihin Marin kertoi haastattelussa, että hän rentoutuu siivoamalla lenkkeilynsä lisäksi. Pitkän työpäivän jälkeen hän saattaa keskellä yötä siivota pari tuntia. Kun työ vaatii äärimmäistä kurinalaisuutta ja urheiluharrastus kerrotulla intensiteetillä samoin, ehkä siivoaminen myös, on rentoutumisellekin hyvä löytää aikaa. Pidin myöhempiä uutisia Marinin juhlinnasta siksi vain myönteisinä signaaleina. Hänkin siis osasi myös relata.

Nousi kuitenkin mekkala siitä, että Marin oli baanalla tietoisena koronatartunnastaan ja vielä virkapuhelin oli jäänyt kyydistä. Harmillinen juttu! Kun neljä kuukautta myöhemmin julkisuuteen nousi videoita ja tietoa juhlinnasta, ei uusi kohu ollut ihme etenkään, kun juhlia oli ollut lukuisia.

Vähitellen on paljastunut erilaisia yksityiskohtia siitä, miten materiaali päätyi julkisuuteen. Median harkintaa on sen vuoksi perustellusti kyseenalaistettu. Päätoimittajat ovat itseensä tyytyväisinä todenneet uutisoinnin kuitenkin sujuneen hyvin.

Katsotaan siis ensin, mitä median toiminnasta voi sanoa. Tieto aamuneljään virka-asunnolla epälukuisen joukon kanssa juhlivasta pääministeristä on ilman muuta uutisaihe. Se olisi ollut kyllä kerrottavissa sille kuuluvassa mittakaavassa myös ilman videon julkaisua. Kun videolta kaivettiin yksittäisiä sanoja, mentiin jo ylilyönnin puolelle. Toisaalta vaikeneminen mahdollisista (laittomista) päihteistä on sinänsä luontevaa, sillä kyllä ne tuossa yökerhojen ja jatkojen kontekstissa ovat sen verran yleisiä. Tässä kohtaa olisi ollut silti maltti toimituksissa paikallaan. Nyt asiaa uutisoitiin muilla kuin journalistisilla perusteilla, eli kohun katalyyttinä toimiminen oli kärkenä. Esimerkiksi HS siitä sitten pakitteli.

Sosiaalisen median reaktiot ovat oma lukunsa. Tiivis ihailijoiden rintama syytti koko sotkun perustuvan siihen, että ei sallita nuoren naisen hauskanpitoa. Misogyyniset miehet käyttävät valtaansa. Lukuisia postauksia julkaistiin, joissa verrattiin Kekkosen tai Karjalaisen ryypänneen kuin sienet, ja media silti vaikeni. Että kyllä miehet saavat, naiset eivät.

On hämmentävää asettaa rinnakkain puolen vuosisadan takaiset tapahtumat, ja jotenkin vielä pitää lehdistön silloista vaikenemista hyvänä. En nähnyt ainuttakaan mainintaa esimerkiksi Touko Aallon neljän vuoden takaisesta tapauksesta, jossa hän juhli tukholmalaisella homoklubilla. Asiasta nousi valtava mediakohu, ja esimerkiksi HS kirjoitti ”hölmöilyn pilanneen vihreiden vaalit”.

Aalto on samaa ikäluokkaa kuin Marin, mutta ei syntynyt kiihkeää somekampanjaa puolustamaan (nuoren) poliitikon oikeutta ottaa joskus rennosti. Ei tuomittu HS:n kirjoittelua kuten nyt Marinin tapauksessa, vaikka lehteä voi perustellusti syyttää ilkeästä arvioinnista. Edes Aallon oma puolue ei juuri puolustanut puheenjohtajaansa. Tapaus oli yksi keskeisesti vaikuttaneista seikoista Aallon mielenterveyden pulmiin ja vetäytymiseen politiikasta. Tapaus Aalto osoittaa hyvin, että kysymys ei voi olla pelkästään sukupuolesta.

Voi myös hyvin kysyä, jos esimerkiksi Stubb olisi omana pääministeriaikanaan hillunut yökerhoissa ja pitänyt bileitä Kesärannassa, olisiko asia jäänyt vaille mediahuomiota. Tai olisiko somessa vaadittu jättämään ministeri rauhaan. Stubb tosin edustaa viisikymppisten äijien kerhoa ja sai esiintymisestään sortseissa kesätapahtumassa melkoisen ilkkumisen. Kun Marin pani farkkusortsit ja nahkatakin kesäfestareille, ei ihailusta ollut tulla loppua.

Marinin toimintaa kriittisesti arvioineiden toimintaa psykologisoitiin myös esimerkiksi leikillisyyden peloksi ja vanhoillisuudeksi, sukupolvien kuiluksi ja oikeiston masinoimaksi hyökkäykseksi. Lisää pontta viimeiselle tuli siitä, että Iltalehden päätoimittaja (lehti oli videon ensimmäinen julkaisija) on naimisissa kokoomuksen viestintäpäällikön kanssa. Merkille pantavaa tässä kritiikin kieltämisessä on Marinin nostaminen sellaiselle ihailun jalustalle, jossa kaikki pohdinta merkitsee hyökkäystä. Esimerkiksi itseäni ei kiinnosta moraalisten tuomioiden jakaminen juhlinnasta, sen sijaan päämisterin persoona kyllä – sukupuolesta ja iästä riippumatta. Videoita ovat kuitenkin jakaneet alun perin Marinin ”ystävät”, eivät äärioikeiston kätyrit.

Annetaan puheenvuoro myös Marinille. Hän kertoi jo ensimmäisen kohun aikaan, että tekee sitä mitä hänen ikäisensä nuoret tekevät, eikä sitä sovi kieltää. Voi toki pohtia, onko 35-36-vuotiaiden normi juhlia julkisuudesta tuttujen somevaikuttajien kanssa virka-asunnossa. Toisaalta Marin itse totesi myös, ettei ”käyttänyt huumeita edes nuoruudessaan”. Ikä asettuu siis joustavasti erilaisiin luokituksiin eri tilanteissa.

Tässä kohtaa palaan mainitsemaani Marinin Instagramiin, joka ei käsittele lainkaan politiikkaa. Siellä on kyllä kuvia Marinista kansainvälisen politiikan vaikuttajien seurassa, ja tunnelma on kuin (hiukan kiusallisissa) faniselfieissä. Asialista voi olla mukana, mutta ei sieltä löydy mitään Marinin kannanottoja tai linjauksia. Hän luo sen sijaan aurinkoista henkilöprofiilia: tässä sitä ollaan tärkeiden ihmisten kanssa tai hymyilevänä juoksulenkillö. Tilin haltija voisi kuvamateriaalin perusteella olla somevaikuttaja, joka markkinoi fitnesspatukoita, nahkatakkeja tai ripsiväriä. Se ei myy edes demarilaisuutta (muutaman kerran on näkynyt SDP:n logo, ei juuri muuta), vain Marinin henkilöbrändiä urheilullisena ja tyylitietoisena naisena. ”Sattumalta” Ruisrockista lähtee jakoon kuva, joka sittemmin osoittautuu suunnitelluksi.

On sinänsä mielenkiintoista, että politiikassa substanssia korostava pääministeri ohittaa sen sosiaalisessa mediassa kokonaan. Siellä ihailu liittyy siis vain ulkonäköön, pukeutumiseen (oli hieno jakku Voguessa jne.) ja harrastuksiin. Olen itse pohtinut, miten tämä liittyy Marinin juhlien vieraisiin, häntä pääsääntöisesti kymmenen vuotta nuorempien somevaikuttajien mukana oloon. Tämä ”ystäväpiiri” on minulle arvoitus, sillä Marin tunnetaan pikemminkin pidättyvänä ja etäisyytensä säilyttävänä henkilönä. Marinia ei edes opiskeluaikoina pidetty erityisen kovana juhlijana, mutta kylläkin erilaisten tapahtumien organisaattorina. Tämä bilettäminen on siis suhteellisen tuore ilmiö. En osaa itse mieltää, millä tavalla inspiroivaa seuraa tosi-tv:n tähdet, somevaikuttajat ja laulajat ovat – ja toisesta suunnasta katsottuna, miten he itse kokevat asemoituvansa maan tärkeimpää poliittiseen päättäjään.

Media ja some ovat arvaamattomia, niitä ei pysty hallitsemaan. Vaikka kuinka yrittäisi pitää yllä ihailun sädekehää, kupoli rikkoutuu helposti. Ollakseen sosiaalisen median vaikuttaja ja sen mekanismeihin paneutunut on outoa, että antaa Marin antaa laittaa kontrollinsa ulkopuolella olevaan kanavaan ennustettavasti kuohuntaa herättävää materiaalia. Ihailijoiden viiteryhmässä se toisaalta on varmasti ollut omiaan herättämään myönteisiä kokemuksia. Ehkä voi sanoa, että vastakkain ovat olleet myönteiset reaktiot yhdessä viiteryhmässä ja vastustus toisessa. Ensin mainittu on kaikista riskeistä huolimatta vienyt voiton. Ja se on siis ei-poliitikko Sanna, joka on määrännyt tahdin. On siis kaksi persoonan puolta, jotka ovat etäällä toisistaan. Tämä on varmasti kerettiläinen ajatus, mutta minusta tämä bilettäjä-Sanna on rooli. Se on esiintymistä toisenlaisessa muodossa, ihailua keräämistä. Ehkä se on myös keino ottaa etäisyyttä kurinalaiseen tekemiseen. Minusta tässä juhlimisessa on samoja obsessiivisia piirteitä kuin Marinin toiminnassa muutenkin, siis tavallaan perfektionistisesti ei käydä ottamassa paria lasia vaan hillutaan aamuviiteen. En kuitenkaan psykologisoi pidemmälle, koska se on aina vaarallista.

Marin on itse sanonut halunneensa tuulettaa pääministerin asemaa, tuoda sen ikään kuin nykyaikaan. Hän on aloittanut työn laittamalla nahkatakin valtiovierailulle (minusta ei ole sivuhuomautuksena todeten tyylitajuista panna samaa vaatetta sitten rockfestareille, pukeutuminen tilanteen mukaan on aina tyylikkyyden perusta) ja tuomalla työn ulkopuoliseen julkisuuteen uusia sävyjä. Mutta täytyy kysyä, miten hän on tuulettanut päämisterin tai hallituksen tapaa työskennellä tai tehdä politiikkaa. Aika vähän on siltä saralta kerrottavaa. Marin tunnetaan siitä, että hän tekee päätöksiä pienen luotettujen porukan kanssa. Poliittisia linjanvetoja on tullut niukasti, sitä enemmän pragmaattista asioiden hallintaa. Uudistaminen on siis paljolti ollut julkisuuskuvan muokkaamista: voi pukeutua muuhun kuin jakkupukuun ja voi ”taviksena” bailata (vaikka tavisbiletys onkin siitä kaukana).

Marin on pärjännyt pääministerinä kaikkiaan hyvin, ja etenkin ottaen huomioon poikkeukselliset ajat. Kukaan ei varmasti epäile hänen paneutuneisuuttaan ja työmääräänsä tehtäviensä hoitamisessa. Siksi on sääli, että energiaa menee turhien kohujen vatvomiseen. On kuitenkin turha sillä perusteella pyytää mediaa olemaan tarttumatta asioihin. Yksi osa työtä on julkisuuden hallinta, eikä sitä voi tehdä vain omilla ehdoillaan. Kun Marin vuodatti tiedotustilaisuudessa kyyneliä (huomaa myös tilaisuuden pukeutuminen, tukka nutturalla, musta koruton pukeutuminen kuin uskonnollisessa yhteisössä) kertoessaan viikon olleen vaikea, somessa alkoi (jälleen) ihailijoiden myötätuntoinen reagointi. Muistelen tapausta, jossa Jyrki Katainen liikuttui kyyneliin kertoessaan päätöksestään Kanervan tapauksessa. Reaktiot kyyneliin olivat somessa kovin erilaiset. Oikeasti vaikeaa kai pitäisi olla vakavampien asioiden parissa, ei säröissä omassa julkisuuskuvassa. Toivottavasti jatkossa nähdään iloinen, hymyilevä Sanna Marin myös pääministerinä, ei vain takakireä persoona, joka viestintää kovin usein kuin leimaa kärsimättömyys muiden ymmärrystä kohtaan.