Kävelyitä Töölössä

Artikkelini kotikulmien historiasta oli yllättävän suosittu: se on luettu tähän mennessä yli 11 000 kertaa! Kun aiheelle on ollut kysyntää, olen laittanut joitakin kuvia ja tekstejä suosittuun Helsinki vanhoissa kuvissa Facebook-ryhmään. Poimin nyt nuo tekstit ja kuvat tännekin yhdeksi kokonaisuudeksi. En ole ottanut kommentteja mukaan ja vain joitakin detaljeja täydentänyt tänne. Siitä vaan kävelylle Töölön maisemiin!

Hattutehtaan talo 

Museokadun ainoa talo, joka ei edusta alkuperäistä rakennuskantaa löytyy numerosta 26. Talo valmistui 1980. Siitä purettu 1914 valmistunut jugendtalo oli alunperin Helsingin Uuden Hattutehtaan rakennus. Arkkitehti oli Onni Tarjanne (Kansallisteatteri ja myös Museokatu 11 hänen piirtämiään).
Tässä kuvassa ensilumi Töölössä vuonna 1973. Kuva: Pertti Oskala.

 

Spora Museokadulla 

Skuru numero 5 kolisteli välillä Töölö-Skatta myös Museokatua pitkin vuodet 1924-1946. Sodan jälkeen vaunupula korvasi metallipyörät kumisilla, ja vain välillä sporat kulkivat. Vuonna 1955 reitti muuttui Arkadiankadulle ja Runeberginkadulle. Vuonna 1958 Töölöntori tuli reittiin mukaan ja päättäri sieltä poistui vasta 1985, kun koko linja lopetettiin. Mutta se on toisten kuvien aihe.
Kuvan tunnelmat vuodelta 1937 (noin). Aarne Pietinen kuvasi. Toinen kuva Nervanderinkadulta 20-luvulta (tuntematon).

  

Elokuvateatteri Cinema

Cinema avattiin Revyy-nimisenä Museokatu 44 sisäpihan rakennukseen 3.11.1929.

Se ehti toimia myös nimillä Mikki ja Taru ennen kuin 1967 omistajaksi tuli elokuvakriitikko Mårten Kihlman. Hän teki siitä art house -teatterin, jonka jatkajaksi tulivat 1990 Cinema Mondon omistajat Mika Siltala, Pekka Lanerva ja Matti Paunio. Cineman tie tuli päätökseensä marraskuussa 1995.

Kuva on Jussi Nenosen ottama (joskus 80-luvulla) hänen yhdessä Olli Aaltosen kanssa tekemästä Korttelikinojen aikaan teoksesta.

Selvittelyn alla on elokuvasalin nykyinen käyttö.

Samassa osoitteessa oli myös Löyly oy:n yleinen sauna.

Mechelininkatu-Caloniuksenkatu

Tässä maisemassa ei sitten kuvaamisajankohdan vuonna 1945 näytä juuri mikään muuttuneen. (Kuva Aarne Pietinen).
Huomion voi kiinnittää Mechelininkadun lehmuksiin, jotka olivat olleet tuolloin paikoillaan jo viitisentoista vuotta ja edelleen pieniä nysiä. Siinä ne saivat kukoistaa vielä yli 80 vuotta, kunnes katuremontti niitti puut 2017. Eivät näytä uudet puutkaan siis vielä pariin kymmeneen vuoteen kuin taimilta.
Nyt on alkamassa viereisen kadun eli Caloniuksenkadun remontti. Sen piti käynnistyä jo loppuvuodesta, mutta aloitus siirtynee ensi vuodelle. Myös Runeberginkadulla tehdään muutoksia.
Kun kaksi vuotta sai kestää käsittämättömän surkeasti hoidettua Mechelininkadun remonttia, alkaa paikallisilla jo tulla kylmä hiki seuraavaa urakkaa odotellessa.

Mutta ensi kertaa ei olla katutöitä tekemässä, sen kertoo toinen kuva (Anton Rönnberg, 1929). Kohta on maisema samassa kuosissa. Sen näkee kolmannen kuvan katusuunnitelmasta.
On kyllä hienoa, että kaupunki uudistuu ja fillareilla liikkumista helpotetaan. Mutta jonnekin autotkin täytyy saada parkkiin. Ei ole helppoa tämä palapeli!

Päätytalossa on tosiaan tehty kuuluisa murha: Minna Craucher surmattiin vuonna 1932. Waltarin kirjoistakin tuttu kirjallisen salongin ylläpitäjä, Tulenkantajien ystävä. Pikkurikollinen seurapiireissä sotkeentui Lapuanliikkeen toimintaan, mikä koitui kohtaloksi. Olavi Runolinna, vakuutusyhtiö Tarmon johtajan poika ja lapuanliikkeen kannattaja ampua nasautti häntä päähän. Runolinna tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta seitsemäksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

 

Taidehalli

Yksi maan hienoimmista kuvataiteen esityspaikoista on Taidehalli, Nervanderinkadulla Töölössä.
Pääkaupungissa oli 1900-luvun alussa niukasti paikkoja taiteen esittämiselle. Melkein kolme vuosikymmentä puuhattiin asiaan ratkaisua. Kun Gösta Serlachiuksen ja Amos Andersonin sekä muiden tukijoiden joukko pani fyrkat kasaan ja perusti säätiön, saatiin viimein 1928 upea rakennus valmiiksi. Arkkitehdit Hilding Ekelund (myös Töölön kirkon suunnittelija) ja Jan Eklund piirsivät taiteelle tyylipuhtaan uusklassistisen talon.

Näyttelyiden kävijämäärissä kärkisijalla taitaa olla edelleen suomettumisvuosien Ilja Glazunov, johon kolmannessa kuvassa jonotetaan tammikuussa 1975 (Kuva: Eeva Rista) ja neljännessä on päästy jo sisälle (kuva: Kari Hakli). Kakkoskuvassa on Suomen Taideyhdistyksen 100-vuotisnäyttely 1946 (Väinö Kannisto). Ekassa kuvassa on talo juuri valmistunut (kuvaaja ei tiedossa).

Ravintola Elite

Kiertoajelulla Töölössä on syytä huolehtia myös virkistäytymisestä. Se hoituu klassikkoravintolassa. Pian 90-vuotias on yhä virkeässä kunnossa.
Eliten tarina alkaa pian kieltolain päättymisen jälkeen huhtikuussa 1932. Ravintola avautuu Museokatu 17:ssä (se oli joko nyk. Kuukuun  viereinen, Kuukuun paikalla on ollut mm. Valion baari). Portsarikuva.
Kun lähelle valmistuu vuonna 1938 niin sanottu Reitzin talo, muuttaa ravintola sille suunniteltuihin tiloihin. Sisustuksen suunnittelee Stockmannin osasto, lasimaalauksen tekee Gunnar Forström, joka tunnetaan myös Töölön kirkon taiteestaan. Aarne Pietinen, 1940

Talon rakennuttaja Lauri Reitz on merkittävä osa kaupunginosan historiaa: suurgrynderi rakennutti vuosina 1927–1952 yli kaksikymmentä kerrostaloa sekä elokuvateattereita, kahviloita ja huviloita Helsinkiin ja sen lähialueille. Reitz oli keskeinen tekijä erityisesti 1930-luvun Töölössä. Luottoarkkitehtina toimi Jalmari Peltonen, jonka funkista ja art decoa yhdistelevää tyyliä löytyy muualtakin lähistöltä. Reitzin talon elokuvateatteri on saanut nimensä viittauksena rakennuttajaan: Ritz (nykyisin biljardisali). Reitz keräsi myös mittavan taidekokoelman, ja asunto kokoelmineen on yhä talossa. Kuva Reitzista.

Pian koittaa jo sota ja ankeat ajat. Safkasta on pulaa ja ikkunatkin täytyy peittää. Mutta siitäkin selvitään. Ravintola esiintyy elokuvassakin. (Ville Salmisen Haaviston Leeni 1948)

Ravintola oli aluksi Mattaksen perheen yritys: ensin Ernst, sitten poika Willy vaimonsa Margarethan kanssa. Vuonna 1985 ravintola myytiin valtion viinamonopolin raflayhtiölle (Kantaravintolat, sittemmin Arctia). Se ei ollut kovin hyvää aikaa, vaikka pitkäaikainen ravintolapäällikkö puolusti klassikkoa. Valitettavasti kaikki henkilökunnassa eivät jakaneet kunnioitusta perinnettä kohtaan: ruoka ja palvelut vaihtelivat surkeaan saakka. Onneksi omistaja oli jähmeä, eikä ehtinyt pilata paikkaa. Arctia teetti kyllä remontin oston jälkeen.
Kun Royal Ravintolat osti paikan 1997, alkoi jälleen parempi aika. Remontti ja palvelun skarppaus ovat tehneet siitä jälleen menestyvän paikan. Palvelussakin on ranskalainen vire: henkilökunta on aina oikeassa… Kuvat terassista eri aikoina heijastavat vaiheita, aina ei ole päästy nykyiseen tyylikkyyteen.

Elite on tietysti aina tunnettu taiteilijoista; Waltari, Palo, Pellonpää mainitaan useimmiten mutta oli paljon muitakin. Niin sanottu taiteilijamaili (Elite, Kuukuu, Manala) on legendaarinen. Peltsi vuonna 1986, kuva Ilpo Vainionpää

Tässä vielä vähän enemmän taustaa ravintolan vaiheista. Kun Arctia hankki Eliten, ei nuhjuiselle ja huonosti menestyneelle paikalle ollut paljon ottajia. 80-luvun nousukaudella kekkoslovakian ravintolakulttuuri oli avautumassa eri tavalla kuin klassikoiden suuntaan. Arctia sen sijaan oli hankkinut perinteisiä rafloja itselleen ja siellä koettiin olevan osaamista alalla (todellisuudessa tulokset olivat erittäin vaihtelevia ja melkein tuhosivat esim. Savoyn). Elitessä tehtiin “peruskorjaus”, mutta se oli välttämättömyys, jotta ravintola olisi ylipäätään voinut jatkaa. Verrattuna nousukauden muihin ravintolainvestointeihin ei Elitessä markkoja pantu ihan hirveästi kuitenkaan menemään (Arctiassa oli kyllä taipumusta suureellisiinkin hankkeisiin esim. hotelleissa). Uudelle omistajalle siirtyi entinen henkilökunta, josta osalla – ei siis kaikilla – oli ns. sovjeettinen palveluasenne. Ruuan taso vaihteli myös. 80-luvun lopun Elite kuitenkin pärjäsi vielä ihan kohtuullisesti. Kun tuli lama, alkoivat suuremmat vaikeudet. Ihmiset eivät istuneet hintavissa klassikkopaikoissa, vaan vetivät hampurilaisia ja kaljaa. Elitessä yritettiin paikata taloutta muovituoppiterassilla, olihan Arctiassa kokemusta juottoloistakin. Olin itse 90-luvun alkupuolella melko aktiivinen asiakas Eliten ruuan suhteen. Muistan kerrankin, kun istuin bisneslounaalla ja ruuan tulo oli kestänyt tunnin. Tarjoilija vastasi moitteeseen, että tämä ei ole mikään pikaruokapaikka. Olin itse 90-luvun puolivälissä myös töiden puolesta syventymässä Arctian (ja itse asiassa koko Alko-yhtymän) johtamisen arviointiin ja kehittämiseen. Eliten ravintolapäällikkö oli vastannut vaikeissa olosuhteissa yli 10 vuotta paikasta, vedonnut yhtiön johdon paineisiin sillä, että klassikkojen kanssa ei olla kvartaalitaloudessa. Koko ajan roikkui ilmassa uhka uudesta konseptoinnista. Ravintolassa oli osalla henkilökunnasta aika pahoja alkoholiongelmiakin, mikä löi oman leimansa. Hyvänä päivänä Elite oli hieno kokemus, huonona aika karmea. Tuolla liikepaikalla odotukset tuotoista olivat paljon kovemmat kuin Eliten tekemä tulos. Koko Alkon monopoli (viinan valmistus, jakelu, vähittäismyynti sekä hotelli- ja ravintolatoiminta) olivat myös poliittisen harkinnan alaisia 90-luvun puolivälissä, joten silloin ei saatu päätöksiä aikaan – onneksi – myöskään Eliten alasajosta tai uudesta konseptista. Arctia myytiin Scandicille -97, ja hotelliyhtiö myi sen ravintoloita tietenkin pois. Royal Ravintolat tunnisti mahdollisuuden. Ravintolan freesaus tuolloin ei hirveästi näkynyt asiakastiloissa, mutta keittiö ymmärtääkseni uudistui merkittävästi. Johtaminen jämäköityi, mutta edelleen Elitessä on välillä itselleni osunut erikoisia tapauksia. Kerran seurueessa olleen iäkkäämmän henkilö risotto ei oikein näyttänyt maistuvan. Oli kuulemma liian suolaista. Maistoin ja se oli syötäväksi kelpaamatonta. Tarjoilija oli ensin nyrpeä reklamaatiosta mutta pyysin maistamaan. Hänkin totesi, ettei ole kunnossa. Muiden jo syötyä tuli yhdelle sitten siinä vaiheessa pääruoka. Jälkiruuat saatiin sentään ilmaiseksi. Jokin aika sitten olin menossa myöhään syömään yksin. Hovimestari sanoi, ettei ole tilaa. Siellä oli parikin vapaata pöytää, joten ihmettelin asiaa. Juu, mutta keittiö menee kohta kiinni. Siihen oli aikaa vajaa tunti, ja sanoin syöväni vain pääruuan. Mutta ei haluttu enää asiakasta. Tuli jotenkin mieleen se vanha Elite.

 

Taiteilijakoti Lallukka

No niin, eilinen ilta on virkistäydytty paikallisessa ravintolassa, joten tänään voi jatkaa kävelyä ja tutustua Lallukkaan. Se onkin sopivasti ajankohtaista, koska tutustumisen voi suorittaa myös HAMissa Tennispalatsissa. Asukkaiden kuvataiteesta koottu näyttely esittelee teoksia vuosikymmenten varrelta. Tuore tietokirjakin on julkaistu.
Juho ja Maria Lallukan testamenttivaroilla perustettu säätiö rakennutti talon 1933. Lallukat olivat tukeneet taidetta paljonkin ja esimerkiksi Viipurin kirjastoa ei olisi ilman heidän lahjoituksiaan.

Gösta Juslén oli arkkitehtuurikilpailussa vasta kolmas, mutta juuri valmistunut Fazerin liiketalo oli vahva referenssi. Funkisvaikutteet ovat vahvoja, vaikka se edustaakin tyylin varhaista versiota. Hänen Des Pudelns Kern (eli Villakoiran ydin) suunnitelmansa koostuu itse asiassa kahdesta rakennuksesta ja niiden välisestä yhdysosasta. Vaikea rakennuspaikka kallioiseen maastoon tuotti sokkeloisen kokonaisuuden, joka peruskorjattiin 2014-2016. Rakenne näkyy ilmakuvissa hyvin. Talon valmistumisen aikaan oli myös Hesperian esplanadi työn alla ja hevoskastanjat istutettiin noihin aikoin. Stadin hienoimmat puistopuut!

Talossa on ehtinyt asua noin kolmesataa eri alojen taiteiljaa, joista vajaa puolet kuvataiteilijoita, loput näyttelijöitä ja muusikkoja. Listaa nimistä voi tsekata vaikka taiteilijakodin verkkosivuilta. Kuvissa ovat Viktor Jansson, Ester Helenius sekä Lyyli ja Matti Visanti. Aikoinaan vähän uumoiltiin, että taiteilijat tekevät boheemiudellaan Töölöstä levottoman. No, eivät tehneet.

 

Tennispalatsi

Tennari on ollut kauan osa Kampin näkymiä, vaikka aina hiukan sivuosassa. Nykyisin siellä näkee taidetta ja leffoja, voi skruudata ja vaikka mitä. Oikeastaan sen pitäisi olla nimeltään Autopalatsi.

Vuodelle 1940 anottuja Helsingin olympialaisia varten tarvittiin autojen huoltorakennus. Helge Lundström (1900–53) suunnitteli funktionalistista tyyliä edustavan rakennuksen. Se valmistui alun perin kaksikerroksiseksi Autopalatsiksi vuonna 1937. Seuraavana vuonna lisättiin kolmas kerros ja kaarihalleihin sijoitetut tenniskentät avattiin yleisölle. Aikoinaan Suomen suurimmat sisätennishallit olivat vuosien varrella vilkkaassa pelikäytössä. Tiloissa pelattiin mm. vuoden 1952 olympialaisten koripallon alku- ja välierät.
Arkkitehtuuriin vaikutteet tulivat muista samoihin aikoihin rakennetuista halleista: olympialaisia varten tehdyt Messuhalli (1935) ja Ruskeasuon ratsastushalli (1940) sekä Westendin tennishalli (1935, ei olympiaan liittyvä talo). Helge Lundström teki uransa asuinrakennusten parissa, ja Tennispalatsi jäi hänen ainoaksi julkiseksi rakennuksekseen. Hänen töölöläisfunktionalismiaan on löydettävissä Taka-Töölöstä, Meilahdesta ja Ruskeasuolta. Rakennesuunnittelija Magnus Malmberg on tunnettu Alvar Aallon yhteistyökumppanina.

Alkuperäiset vuokralaiset olivat pääosin autoalan toimijoita (Kuluttajien autotarvike Oy, Voimavaunu Oy, Helsingin Auto-opisto, Trustivapaa Bensiini Oy eli myöhemmin Teboil) sekä Kuorma-autojen tilauskeskus). Ensimmäisistä vuosista lähtien toimivat myös Philips Oy, Sähkö Oy Hedengren sekä Verkkopallosuojat Oy.
Vehon myymälän siirryttyä viereiseen uuteen Autotaloon 1958 tiloihin tulivat mm. Helsingin Postitulli, Matkahuolto Oy ja Anttilan tavaratalo (1960-1988). Teboilin huoltoasema ja liikuntahallien käyttö päättyivät vasta 1997.
Autot olivat olleet alueella siinäkin mielessä tärkeitä, että Fredan toisella puolella oli vuoteen -35 saakka yksi autopataljoonan komppanioista. Muutto tuli kasarmin valmistuttua Mechelininkadulle.

Hallin omistus siirtyi eri tahoille epäselvienkin vaiheiden seurauksena, ja viimein kaupunki hankki sen 1958. Siksi myös rakennusvirasto piti talossa majaansa. Kaupunki oli huono omistaja, eikä pitänyt rakennuksesta huolta. Vuokralaiset saivat itse remontoida tilojaan. Vuokrasuhteet olivat lyhyitä, koska ei tiedetty talon kohtaloa. Vuokria kutenkin nostettiin ahkerasti. Tennispalatsin purkamista on suunniteltu moneen kertaan. Tontille pohdittiin mm. linja-autoasemaa, hotellia tai liikekeskusta. Tulipalo 70-luvun lopulla vauhditti puheita.

Kun Rautatiekadun päädyssä oli Teboilin bensis, niin toisessa päädyssä toimi ainakin 80-luvulla italialainen ravintola. Tuon pitserian tilalle tuli 1992 Vastarannan kiiski, olutravintola, joka viimeisten vuokralaisten joukossa poistui 1999 toisaalle Töölöön.
Tennispalatsin rakennustaiteellinen ja historiallinen arvo oli noteerattu 1990-luvun alussa ja purkusuunnitelmista luovuttiin. Rakennukseen tehtiin täysin uudenlainen kulttuuri- ja viihdekeskus, jonka avajaisia vietettiin keväällä 1999. Tennispalatsin valtasivat Finnkinon 14 elokuvateatterin kompleksi, Kulttuurien museo sekä Helsingin kaupungin taidemuseo. Sen jälkeenkin on tehty remonttia HAMin tiloihin ja nyt museo suunnittelee muuttoa Suvilahteen.

Kuvatietoja:
Tuntemattomien kuvaajien kuvia 30- ja 40-luvuilta.
Arvi Sandman ja Aukusti Tuhka 50-luvulta.
Ilmakuvat SKY-FOTO Möller 60-luvulta.
Grünberg Constantin ja Risto Reinikainen 60-luku.
Erkki Salmela (Teboil) ja Eeva Rista (pelaajat) 70-luku.

1930 – 1940 -lukujen vaihde . Miehiä pelaamassa tennistä asianmukaisissa tennisasuissaan Helsingin tennishallissa. Helsingin tennishallin valaistusta Airamin toteuttamana, referenssikuva sekavalaistuksesta. Airamin Helsinki-aiheisia mainoskuvia. Airam Electric Oy Ab:n kuvamateriaalia.

1966 – 1967 . Kamppi, linja-autoasema. Keskellä Tennispalatsi.

  

Taivallahden kasarmi eli Kaartin autokomppania

Taivallahden kasarmin tilat poistuivat puolustusvoimien käytöstä 2003. Tilat olivat sen jälkeen pitkään tyhjillään, kunnes ne remontoitiin uuteen käyttöön ja ruokakauppakin avasi 2016. Sinne on suunniteltu myös uudisrakennusta, jonka on piirtänyt Steven Holl (Kiasman arkkitehti). Viimeinen kuva.

Kasarmin ensimmäinen osa on rakennettu vuonna 1935, korjauspaja 1938 ja rakennuksia on lisätty useaan otteeseen 40- ja 50-luvuilla. Alun perin rakennus nousi nopeasti, sillä oli kova tarve koota eri puolilla kaupunkia sijainneet autopataljoonan yksilöt samaan paikkaan. Keskeinen sijainti oli ennen muuttoa Fredalla (toinen kuva vuosi 1929). Vuonna 1934 pataljoonasta tehtiin Helsingin autokomppania. Sotilassoittokunta sijoittui Taivallahden kasarmille 70-luvulla. Kaartin soittokunta oli kasarmissa vielä vuoteen 2012 asti.
Kaupunkikuvassa tottui sotilaiden läsnäoloon, kasarmi oli osa arkista maisemaa.

Miehistökasarmin ja autohallin on suunnitellut arkkitehti Martta Martikainen ja korjauspajan Märtha Lilius-Tallroth (kolmannessa kuvassa suunnittelijat). Naisilla ei ollut mahdollisuutta saada nimitystä ministeriön virkaan 1920- ja 1930- luvuilla, mutta Puolustusministeriössä työskenteli silti useita naisarkkitehteja. Siellä syntyi myös duuniromanssi: Martta Martikainen tutustui rakennustoimistossa samaan aikaan työskennelleeseen Ragnar Ypyään. He menivät naimisiin 1936 ja perustivat yhteisen arkkitehtitoimiston Viipuriin. Martta tunnetaankin paremmin tällä sukunimellä, ja hänen nimeään kantaa Taivallahden rannassa koirapuisto edessä oleva rantakaistale. Arkkitehti vieraili 80-luvulla kasarmilla.

Vielä pari vuosikymmentä ennen kasarmin rakentamista Töölö oli ollut väljästi rakennettua huvila-aluetta kaupungin reunavyöhykkeellä. Lähellä oli köyhäintalo, myöhemmin tuberkuloosiparantola ja mielisairaala. Myös teurastamo sekä Venäjän armeijalle kuuluva alue sijaitsivat tuolloin Taivallahdessa. 1926-1927 Helsingin kaupunki luovutti tulevan kasarmin alueen valtiolle. Mechelininkatu ulottui tuolloin vain nykyisen Sibeliuksenkadun kohdalle. Uusi kaupunginosa oli noussut viereen noin vuosikymmenessä kivitaloineen.
1950-luvulla kasarmin tontista lohkaistiin alue kahdelle asuinkerrostalolle ja vuonna 1968 pohjoisosalle rakennetiin myös Yleisradion toimistotalo. 2000-luvulla pohjoisosaan rakennettiin kaksi asuinkerrostaloa lisää. Kivelän-Hesperian sairaala-alue vanhoine sairaspaviljonkeineen on yhä naapurissa.

Kasarmi on hieno funktionalismin edustaja, jossa on sotilaselämän tarpeet ja hygienia huomioitu erityisesti. Kaiken tuli olla hygienistä: suoraa ja sileätä sekä asiallista: käytännöllistä ja kestävää. Vaakalinjat keventävät talon olemusta ja se seisoo kauniisti kadun varressa.

Kuvaustiedot: kaikista ei ole tietoja.
Ambulanssimiehet: 1939 Thérèse Bonney
Katumaisema: 1957-1961 Teuvo Kanerva
Pojat: Eino Heinonen, 1950 – 1951
Viralliset julkisivukuvat: Pietinen Aarne Oy, 1937

Vasen kuva: 1929 . Autopataljoonan 1. komppanian sotilaita moottoripyörillä kasarmin pihalla Fredrikinkadulla, siis ennen muuttoa uudelle Kasarmille.

Oikealla lääkintämiehiä jo uudella kasarmilla 30-luvulla.

1950 – 1951 

Töölön funktionalismi

On tullut jo esiteltyä töölöläisiä merkkirakennuksia, joista moni edustaa funktionalismia. Jos jalka vielä nousee ja silmä liikkuu, voi arkkitehtuurista kiinnostunut lähteä pienelle kierrokselle funkiksen pariin.

Heti kärkeen tärkeä huomautus: reitti kulkee Etu- ja Taka-Töölössä. Ei missään Keski-Töölössä, sellainen on vain kiinteistönvälittäjän mielikuvituksessa! Raja kulkee Hesperian esplanadissa ja Meilahti alkaa Stenbäckinkadun linjasta. Ilmakuva: Veljekset Karhumäki Oy 1936
Töölöä on rakennettu eri vaiheissa: vuosisadan alun jugend, klassismi 20-luvulla ja sitten funktionalismi 30-luvulta alkaen. Rakentaminen eteni keskustasta kohti Meilahtea ja eri vaiheet näkyvät matkan varrella. Taka-Töölö on Suomen suurin ja yhtenäisin alue, jossa 1930-luvulla yritettiin urbaanin funktionalistisen kaupungin rakentamista. Paikallisella funkiksella on erityispiirteensä. Tälle on syynsä: se syntyi uuden rakennussuunnittelun ja vanhan umpikortteliasemakaavan törmäyksestä. Rakentaminen eteni nopeaan tahtiin, eikä vanhaa asemakaavaa ehditty muuttaa. Vaikka vaikutteita haettiin ulkomailta – Saksasta ja Ruotsista lähinnä – ei niiden sovittaminen ollut aina mahdollista. Erityisen vaikeita olivat korttelien kulmatontit. Nykyaikana voi pohtia, miten laatu silti säilyi. Tiilistä muuratut umpikorttelitalot ovat myös nykyisiin verrattuna energiataloudellisesti tehokkaita.

Valkoinen on funkiksen perusväri, joskus keltaisella ja harmaalla taitettuna. Myös vaalea roosa, keltainen ja vihreä olivat käytössä. Töölössä sävyt olivat tummempia: harmaan eri sävyt, ruskeat, vaaleankeltaiset ja vihreät. Klassismin koristeaiheet karisivat pois: pinnat olivat selkeitä ja yhtenäisiä. Aikakauden uutuus oli epäsymmetria myös ikkunoissa, ja ne olivat isoruutuisia, kaksi- tai kolmijakoisia. Olohuoneen ikkuna oli tavallisesti muita isompi. Matalilla nauhaikkunoilla korostettiin horisontaalisuutta.
Kun muutos klassismista käynnistyi 1930 paikkeilla, tapahtui siirtymä vähitellen. Art deco -vaikutteinen julkisivujäsentely monivärisine reliefipintoineen näkyi vuosikymmenen alussa. Vasta puolivälissä tiukempi funktionalistinen ote oli valtavirtaa.
Sodan jälkeen 1940-luvulla julkisivut pysyivät ennallaan, mutta uuden rakennustekniikan myötä funktionalistiset ihanteet ulottuivat paremmin rakennusten sisälle. Merkittävimmät rakennuttajat Taka-Töölössä olivat Lauri Reitz ja Ole Gripenberg. Paavo Nurmi tuli mukaan 30-luvun lopussa.

Viimeksi Taidekiikarin kävelyreitti oli vienyt Taivallahden kasarmille. Siitä on kätevä jatkaa Pohjoista Hesperiankatua kohti Manskua.
Heti löytyy nähtävää! Välskärinkadun kulmassa olevaa taloa kutsutaan Töölön helmeksi julkisivun rappauksessa käytetyn kimaltavan lasiseoksen vuoksi (ei tosin näy enää juurikaan). Ravintolatilassa oli aikoinaan Valion baari. Arkkitehti on Kaarlo Borg 1932, joka oli suunnitellut jo funkisvaikutteisen HOK:n pääkonttorin Manskun ja Runskin kulmaan 1929. Kuvat: Pietinen Aarne Oy, 1936 ja B.Möller 1966

Puolessa välissä on Suojeluskuntatalo (1941), arkkitehti Stadikan toisena suunnittelijana tunnettu Toivo Jäntti. Talossa toimi 1941-1987 kuuluisa Ravintola Motti (tuntemattoman ottamassa kuvassa herraseurue 50-luvulla, liikemiehiä ja poliitikkoja siellä nähtiinkin). Myöhemmin samalla nimellä toimineilla rafloilla ei ollut muuta tekemistä tämän kanssa kuin tila. Pietinen Aarne Oy, 1942
Kadun toisella puolella olevaan Reitzin taloon tulikin jo tutustuttua aiemmin, samoin Lallukkaan. Töölönkadun kulmassa on Matti Finellin piirtämä talo (1938), jonka pyöristetty kulma päättää tyyliltään yhtenäisen rakennusrivistön. On sääli, että yhtiöt eivät ole huolehtineet julkisivujen maalauksista: puistokatu tunnettiin pastellibulevardina, koska kaikki talot sen varrella olivat vaaleita, monet väritykseltään hempeitäkin. Nyt siellä on liikaa likaantuneen harmaita. Pietinen Aarne Oy, 1938

Kun jatkaa Töölöntorille, ollaan funkiksen äärellä vahvasti. Siellä on esimerkiksi Topeliuksenkadun ja Runeberginkadun risteyksessä Kulmalinna (arkkitehti Jalmari Peltonen, 1937), ja koko torin reunahan on 30-luvulta. Vastapäätä olevassa talossa toimi leffateatteri Adlon vuoteen 1986. Kuvat: Foto-Möller 1966 ja Lönegren Novofoto1937
Tykistönkadulla on pari Heikki Kaartisen piirtämää taloa, ja hänestä saatan kertoa joskus lisää. Torin talojen tyylissä on art deco -vaikutteista funkista, siis 30-luvun alusta. Läheisellä Välskärinkadulla sitä on lisää.
Tykistönkadun ravintola Mamma Rosa on aloittanut vasta 1981, vaikka saattaa tuntua jo lähes klassikolta. Viereiset Runeberginkadun talot (55 ja 57) ovat tyylikästä funktionalismia.

Töölöntoria hallitseva 8-kerroksinen Asunto Oy Töölöntorni vuodelta 1936 oli alunperin Valion vuokratalo. Komea suihkukaivo eteisaulassa on tunnusmerkki.

Kun etenee taemmas Töölön syövereihin, löytyy Paavo Nurmen rakennuttamat talot Rajasaarentie 3-5:ssä (ei löytynyt vanhaa kuvaa, talot valm. 1940). Funkista on myös Mechelininkadulla, Ravintola Lehtovaarasta tunnetussa talossa (ravintola perustettu 1932 Viipurissa, tässä tilassa vuodesta 1940). Linnankoskenkadulla on matalampaa funkista, samoin lähikaduilla. Takatöölöläiset korttelit ovat täällä avoimia ja matalia, eli noudattavat aidommin funkiksen periaatteita. Kuva: Aarne Pietinen, 1945

Siitä onkin lyhyt matka funkiksen tärkeimpään paikkaan: Olympiastadionille (Lindegren-Jäntti,1938). Juuri remontista valmistuneena se on jälleen kertakaikkisen upea! Tuntematon kuvaaja, 1938 ja Foto-Möller 70-luvulla.

Tai sitten voi palata rantaa pitkin ja tsekata Soutustadionin (arkkitehti Hilding Ekelund, 1939, hänen piirtämiään ovat myös aiemmin käsitelty Taidehalli ja Töölön kirkko). Itse asiassa siellä ei olympialaisissa pidetty soutuskaboja tuulisuuden riskin vuoksi vaan melonta. Myöhemmin on kyllä soudettukin. Kuvat: Väinö Kannisto, 1952, 50-luvulla soutukisat Foto Hede.

1945 n . Mechelininkatu 39, 41, 43, 45, 47, 49, 51. Rajasaarentie 1. Taustalla oikealla Topeliuksenkatu 17. Etummaisena olevan rakennuksen (Mechelininkatu 39 / Rajasaarentie 1) pohjakerroksessa näkyy ravintola Lehtovaara. Ravintolan terassilla istuu ihmisiä.

Helsingin olympiakisat 1952, Soutustadion, melontakilpailut. Yleisöä ja toimitsijoita, tulostaululla miesten kanadalaiskaksikoiden 1 000 metrin melonnan toinen alkuerä.
1950 -luku . Yleisöä seuraamassa soutukilpailua Soutustadionin katsomossa.

Postitalo

Funkista Stadissa riittää, myös näitä vaatimattoman huomaamattomia kohteita. Paljon sitä on kuitenkin kuvattu ja niitä lähetetty kortteinakin. No, merkit sai kätevästi.

Vuonna -34 pidetyn arkkitehtuurikilpailun Postin uudesta pääkonttuurista voittivat vasta valmistuneet arkkitehtiklopit, Jorma Järvi, 26 vuotta ja Erik Lindroos, 28. Heppujen ikää taidettiin vähän säikähtää, joten korvantaustoja laitettiin pyyhkimään 44-vuotias Kaarlo Borg. Ehkä hänen tuumattiin sopivan kaitsijaksi, koska hänellä oli tekeillä myös Lastenlinnan suunnittelu.
Ajan henki oli funktionalismin läpitunkema, joten sitä tässäkin suosittiin. Rakentamisessa käytettiin uutta tekniikkaa ja sisätiloja suunniteltiin modernin palveluajattelun pohjalta. Hauska yksityiskohta on julkisivun materiaali: klinkkerilaatoissa on aaltokuvio aivan kuin postileimassa. Laattojen paikalleen nykertäminen yksitellen ei sinänsä sovi funkisidelogiaan. Rakennuksessa oli kymmenkunta asuinhuoneistoa, joilta oli käynti pohjoiseen näkyvälle isolle kattoterassille. Siellä myös henkilöstö saattoi funktionalismin aatteen mukaisesti nauttia valosta ja ilmasta.

Pääkaupunkia valmisteltiin muutamaa vuotta myöhemmin kovasti suureen tapahtumaan eli vuoden -40 olympialaisiin. Väliin tuli kuitenkin kuuluisa maaottelu, jonka Suomi hävisi vasta jatkoerässä. Tasuripisteellä säilyttiin kuitenkin mestaruussarjassa. Tuo mylläkkä lykkäsi viereen suunnitellun talon rakentamista. Siihen piti tulla – kuten espoolaiset sanovat – Osulan kipsa. Sen suunnitteli Erkki Huttunen jo 30-luvun lopulla. Sokoksen tavaratalo valmistui sitten lopulta toteutuneisiin ölymppian kisoihin -52.
Olympialaiset liittyvät myös Jorma Järven muihin töihin: hän suunnitteli niitä varten Stadikan viereen Uimastadionin, ja tämä hieno funkismesta olikin valmis jo -40.

Postitalon katolla oli olympialaisissa helikopterikenttä, kun taloa oli ensin vähän korotettu.
Viereen tungettu osuuskaupan pytinki olikin sen verran tanakka, että varjosti postin salia. Sinne piti sen vuoksi laittaa valaisimet, jotka suunnitteli Paavo Tynell (kuvaparissa vertailu salin valaistuksen muutoksesta). Sisustussuunnittelu oli muutenkin ollut nimekkäiden tekijöiden hallussa. Postisaliin hankittiin 1957 kuvanveistäjä Kalervo Kallion tekemä naisfiguuripatsas.

Pääsalin koko pituus on noin 53 metriä ja leveys noin 15 metriä. Nykyisin sitä tekee pahaa katsoa, vaikka kamerakaupasta pitäisi. Perälle on ahdettu ravintolatoimintaa, mutta on hauska leikitellä ajatuksella pääsalista tässä tarkoituksessa.
Talosta alkoi jo 70-luvulla siirtyä toimintoja Pasilaan tai oikeastaan Ilmalaan. Pääsalissa oli palvelupiste vielä 2012 saakka. Tänä vuonna lopetettiin maineikas Hki 10 alakerrasta. Keskustan ainoa palvelupiste on nyt Kasarmitorilla, joka on siinä mielessä erikoinen valinta ettei sinne pääse julkisilla. En mene taloa koskeviin viime vuosien tapahtumiin kaikkine ikkunoiden restaurointia koskevine surkuhupaisine riitoineen.

Aimo Tukiaisen veistämä Marskin patsas tuli viereen herran synttäreiden kunniaksi kesäkuussa 1960, yhdeksän vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Kuvat: Museovirasto, Posti, Aarne Pietinen 1938, Constantin Grünberg 1939, W. Bremer, Arkitekten 1940, Volker von Bonin, 1952,Aukusti Tuhka 1953, Pauli Kruhse, 1970 -luku

1939
1938 . Mannerheimintie 11, Postitalo.

1952

Gripenbergin kortteli ja Pallokenttä

Helsingissä on kolme tunnettua suurkorttelia:
Vallilassa ns. Kone- ja Siltarakennus Osakeyhtiön suurkortteli (Somerontie, Sammatintie, Kangasalantie ja Anjalantie), ”Apinalinna” (rakennettu 1918-1929), arkkitehti Armas Lindgren
Sonckin kortteli (Museokatu, Mechelininkatu, Eteläinen Hesperiankatu, Runeberginkatu, rakennettu 1927-1929).
Gripenbergin kortteli (Mannerheimintie, Savilankatu, Urheilukatu, Sallinkatu, rakennettu 1925-1932).

Sivusin Töölön funkiksen yhteydessä arkkitehti Ole Gripenbergiä (1892-1979. Keskeisenä alueen vaikuttajista hän on nimenä monille tuttu, mutta jostain syystä ei silti ansionsa mukaisesti.

Gripenberg tunnetaan yhtiökumppanuudesta Sigurd Frosteruksenkanssa: Arkkitehtitoimisto Frosterus & Gripenberg toimi vuosina 1918-1936 ja menestyi loistavasti. Yhteistyössä syntyi mm. Stockmann, vaikka se onkin enemmän Frosteruksen käsialaa.
Vuonna 1935 Gripenberg perusti oman toimiston, jossa hän työskenteli eläkkeelle 1957 asti. Hän suunnitteli lukuisia asuintaloja ja saneerasi vanhoja rakennuksia. Arkkitehtitoimisto Gripenberg & Co toimii kolmannessa sukupolvessa edelleen, vetäjinä poika Bertel Gripenberg ja pojanpoika Jörn.

Gripenbergin korttelin rakentaminen oli rohkea bisneshanke. Suunnittelija hankki tuolloin kasvunsa alussa olleelta alueelta ison tontin ja grynderi-suunnittelijana rakennutti kymmenen talon kokonaisuuden.

Taka-Töölöön nousi 1920-luvulla 46 asuinkerrostaloa (ja 30-luvulla oli varsinainen kasvupyrähdys). Näistä 20-luvun taloista 13 oli Gripenbergin suunnittelemia, ja tyylinä selkeä klassismi. Gripenberg oli monipuolinen heppu: arkkitehtinä hän oli erityisen hyvin perillä teknisistä ratkaisuista ja oli myös kova talousmies. Korttelin ensimmäinen talo nousi Mannerheimintielle (tai silloiselle Läntiselle Viertotielle, 50-luvun kuvassa kadun oikealla puolella) 1925 ja viimeinen Urheilukadulle 1932. Gripenberg asui myös itse Urheilukadulla.

Koska kortteli sijaitsee Bolliksen vieressä, ei voi ohittaa senkään historiaa, joka alkaa viime vuosisadan alusta. Kaupunki oli duunannut jo Eläintarhan kentän, joten pallokenttä rakennettiin yksityisin varoin. Entinen suo oli 1915 lähtien uudessa käytössä: nurmipintaisena futiskenttänä. Kuningaslaji tarvitsi lisää kenttiä, joten pian siellä oli niitä jo seitsemän. Floorankatu muuttui Urheilukaduksi. Kuvissa taustalla näkyy Tivolinmäki, johon rakennettiin myöhemmin Olympiastadion.

Olympialaiset ovat vaikuttaneet kaupunkiin paljon, ja Bolliskin valmistautui katsomolla (purettu 1970) ja huoltorakennuksilla. Futista seuranneet tietävät kentsujen olleen melkein aina märkiä vanhan suopohjan vuoksi. Silti maajoukkue pelasi siellä ennen Stadikan valmistumista ja olympialaisissakin oteltiin muutama matsi.

HJK:n kotikenttänä se oli 1915-1998, vaikka edustusjoukkue ilmeisesti jo 60-luvun aikana siirtyi pelaamaan kotiottelut Stadikalle (tästä ei minulla ole täsmällistä tietoa). Yleisömäärät olivat silloin parhaimmillaan kovia: HJK-Haka 17 000. Näiltä ajoilta täytyy laittaa pari kuvaa, eli Kai Pahlman (pukkaa kuvassa maalin) ja Aulis Rytkönen (pelaaja-valmentaja 60-luvulla). Kaitsu asui Urheilukadulla vuosikymmeniä kuolemaansa saakka 2013. Nykyisin on Klubilla oma areena, mutta se ei kuulu enää tähän. Viereisellä kentällä Nordiksen hallin vieressä on tekonurtsi, mutta kauan se oli legendaarinen polvet verille raastanut hiekkainen Sahara.

Varsinaisella pallokentällä on pidetty myös talonpoikaismarssin kokoontuminen, TUL:n liittojuhlia ja pelattu vaikka mitä pallopeliä. Näistä tapahtumista on myös kuvia mukana.

Kuvat: Museovirasto 20-luku, Rafael Roos 30-luku, lentojoukkojen kuvakeskus 40-luku, Eino Heinonen 50-luku, P-Lagus ja Unto Laitila 60-luku sekä Simo Rista 70-luku. Urheilukuvista ei ole kuvaaja tiedossa, eikä ottelutapahtumakaan.

 

1950 

1966 
1940 – 1948 

1929 noin.

 Aulis Rytkönen

 Kai Pahlman

Talonpoikaismarssi 1930

TUL:n liittojuhla 1940

 1976

Talvipuutarha

Kävelyrundilla Töölössä oltiin viimeksi Bolliksella, josta on vain stemunviskaus yhteen suosikkipaikoistani: Talvipuutarhaan.
Nyt ollaan jo kaupunginosan rajoilla. Samalla voi miettiä, miten pieni joukko aikanaan Stadin olemusta oli luomassa. Arkkitehti Gustaf Nyström (1856–1917) oli heistä keskeisimpiä: lukuisia merkittäviä rakennuksia ja Töölön asemakaava Sonckin kanssa. Hän on piirtänyt myös Talvipuutarhan.

Kasvihuoneiden suunnittelu oli Nyströmille tuttua jo Kaisaniemen tieteellisen puutarhan täydentämisestä.
Rakentaminen kesti vuoden. Takorautarakenteet tuotiin Saksasta, erikoislasit Belgiasta mutta kivimateriaali Sörkan kallioista. Lasinen rakennus on kolmiosainen: palmuhuone, kaktushuone ja länsisiipi. Avajaisia vietettiin syksyllä 1893. Paikasta tuli heti suosittu, se oli yksi Stadin harvoista nähtävyyksistä.

Eläintarhan alueella oli jo perinnettä puutarhapaikkana, ja sinne aiottiin tuoda myös eläimiä. Siitä tuo nimi. Myös parantolaa suunniteltiin. Aluetta vuokrannut ja puistoa bygannut Henrik Borgström luovutti sen kuitenkin kaupungille ehdolla, että se jää avoimeksi puistoksi. Sinne oli jo aiemmin perustettu puutarhurikoulu kasvihuoneineen.

Vävypoika Jacob Julius af Lindfors oli samoin viherpeukalo ja pani markat likoon Talvipuutarhan rakentamiseksi eli palkkasi Nyströmin.
Myöhemmin 1900-luvun alkupuolella Lindforsin kuoltua paikka siirtyi kaupungin omistukseen. Talvipuutarhan takana olevissa kasvihuoneissa kasvatetaan kukat Stadin puistoihin yhä kuten sata vuotta sitten .
Talvipuutarhan edessä oleva ruusutarha rakennettiin vuonna 1924. Siellä kukkii 3000 ruusua. Talvipuutarhassa on nykyisin vain noin 200 erilaista kasvia, pieni määrä alkuperäiseen verrattuna. Arvokkaimmat kasvit ovat Aurora Karamzinin huvilasta v. 1917 siirretyt kaksi kameliaa.

Taidettakin paikasta löytyy. Lindforsin rintakuvan on tehnyt kuuluisa Walter Runeberg, sillä Lindfors oli myös Taideteollisuusyhdistyksen napamiehiä.
Ruusutarhaa koristaa Kullervo puhuu miekalleen -patsas, tekijä on Carl Eneas Sjöstrand. Aihe on Kalevalasta. Kivikkoisen ja kostonkatkuisen elämän viettänyt Kullervo on tietämättään vietellyt sisarensakin, sisko on hypännyt koskeen ja hukkunut. Kullervo päätyy itsemurhaan. Seppukuksi sanovat Japanissa.
Talvipuutarhan sisällä keskimmäisessä huoneessa on seinämaalaus, tekijä koristemaalari Salomo Wuorio. Seinä oli kalkittu valkoiseksi kasvihuoneen siirryttyä kaupungin omistukseen, jolloin kai koettiin maalauksen sopivan huonosti geometrisen puutarhan henkeen. Seinämaalaus löytyi 1977 remontissa, jolloin se entisöitiin.

Kuvat:
24.04.1898, kuvaaja tuntematon
1878–1881 Töölönlahti, topografinen kartta.
1914. Etualalla Walter Runebergin veistämä Julius af Lindforsin rintakuva ja kasvihuone. Taustalla kaupunginpuutarhurin virka-asunto, jota myöhemmin on kutsuttu nimellä Villa Jyränkö.
1930 -luku, Foto Roos
1952 Roos R
1953, Aukusti Tuhka
1950 -luku loppu, Rune Uggla
1954, Aukusti Tuhka: Jakob Julius af Lindforsin rintakuva, 1909 veistänyt Walter Runeberg
1960 -luku alku(2 kuvaa), Rune Uggla,
1972, SKY-FOTO Möller, Valokuvaaja
1976, Tuntematon

1914 n . Helsingin kaupunginpuutarha, Talvipuutarha, Eläintarha. Etualalla Walter Runebergin veistämä Julius af Lindforsin rintakuva ja kasvihuone. Taustalla kaupunginpuutarhurin virka-asunto, jota myöhemmin on kutsuttu nimellä Villa Jyränkö.
1930 -luku .
1952 . 

1950 -luku loppu . 
1960 -luvun alku . 
1960 -luku alku. Tulppaanien keskellä kenraalimajuri Jakob Julius af Lindforsin rintakuva, jonka on vuonna 1909 veistänyt Walter Runeberg (1838 1920). Talvipuutarhan rakennus rakennettiin alun perin kenraalimajurille, joka lahjoitti sen Suomen puutarhayhdistykselle. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Gustaf Nyström. Talvipuutarha avattiin yleisölle 1893.
1972 . Töölönlahti. Taustalla Kaupungin puutarha.

Töölönlahti

Sunnuntaikävely Töölössä jatkuu Töölönlahdella, kuten monella on tapana. Aluksi tuntui, ettei näin tutusta ja suositusta paikasta löydy enää kiinnostavaa aineistoa. Käydessäni kuvia läpi – monet ennestään nähtyjä – alkoi silti tuntua, että siinä on kuitenkin jännittävä osa Stadin historiaa. Kuvia kertyikin sitten runsaasti. Pahoittelut siitä!

Menemättä historiaan satojen vuosien taakse on syytä kuitenkin vilkaista menneitä. Töölönlahtea on leimannut kaksi toisilleen vastakkaista intressiä: teollisuus länsireunalla ja puistoksi muokkaaminen.
Hesperianpuistossa on ollut sokeri-, saippua -, suopa- ja kynttilätehdas, pelikorttitehdas sekä säilyketehdas. Erityisesti sokeritehdas saastutti melkoisesti, ja se poistui vasta 1965, muut onneksi jo paljon aiemmin. Teollisuuden saasteiden lisäksi lahteen oli virrannut puhdistamattomana myös viemärijätettä. Kivitalojen vallatessa puutalojen tontit saatiin myös viemäröinnit kondikseen. Joitakin kertoja saasteiden määrä tappoi fisut lahdesta, ja dunkkis oli hirvittävä. Osasyynä oli junia varten Eläintarhanlahden ja Töölönlahden väliin 1850 tehty pengerrys, joka estää veden vaihtumisen edelleen. Rautatien rakentaminen oli kuivattanut Töölön lähteen, jonka yhteyteen piti tulla parantola.

Lahden pohjoispään Eläintarhan alue oli siis jo olemassa, kun Töölönlahden reuna päätettiin liittää siihen yhtenäiseksi puisto- eli virkistysalueeksi. Erityisesti haluttiin huomioida duunariväestön tarpeet. Hesperianpuisto avattiin yleisölle 1903, siis alue Hakasalmen huvilasta eteenpäin. Tästä on saanut alkunsa myös ajatus nykyisestä Keskuspuistosta. Salavat puistoon on istutettu 1940.
Linnunlauluun nousi 1880-luvulta alkaen vuokratonteille kaikkiaan 15 huvilaa ulkorakennuksineen. Villa-alue ulottui Kaupunginteatterin ja Virastotalon tonteille saakka. Myöhemmin suhtautuminen huviloihin on vaihdellut laidasta laitaan, joten seitsemän on ehditty purkaa. Vanhassa kuvassa näkyvä villa numero 9 on ollut kunnostuskiistan kohteena, ja se näyttää kyllä pahalta tällä hetkellä. Arkkitehti J. Westerlundin vuosina 1889 – 1890 suunnittelemassa talossa on 28 huonetta ja 1200 neliötä. Talossa toimi 1930-1960 Diakonissalaitoksen kehitysvammalaitos ja sen nimi tuli tästä paikasta: Rinnekoti. Kun se muutti 1960 pois, talo muuttui vuokra-asunnoiksi. Nykyinen omistaja Aulis Junes osti sen 1977.

Lahden toiselle puolelle ilmestyi 70-luvulla useassa eri vaiheessa valkoinen pytinki hohtavine marmoriverhoiluineen. Aallon kaistapäinen (!) keskustasuunnitelma Vapaudenkatuineen ei onneksi toteutunut. Oopperatalo tuli 1993. Lähellä rannassa on ollut kauan ravintolatoimintaa ja kesäteatterikin. Jätskiä myytiin ja raflaa pidettiin jo 1800-luvun lopussa.

Hugo Simberg oli ilmeisesti kupan takia hoidossa läheisessä Diakonissalaitoksen sairaalassa. Hän teki kävelyitä lahden rantaan ja luonnosteli pitkään jo suunnittelemaansa teosta. Vieläkin Haavoittuneesta enkelistä tunnistaa helposti paikan: entisen Töölönjoen uoma (jumppapaikka siinä kohtaa). Kuvassa Hugo sairaalassa 1902, aikansa selfiessä. Myös lapsia tuli kuvattua.

Kuvat:
Eugen Hoffers, 1862 – 1872
Asemakaava 1876
Gösta Sundman, 1870 -luku
Tuntematon, 1890 -luku
K. E., Ståhlberg, 1890
A. E. Rosenbröijer, 1892 (Huvila 10, nykyinen Kirjailijatalo Villa Kivi)
I.K.Inha, 1908 (juna Linnunlaulun kallioleikkauksessa).
Signe Brander, 1911-12
Harald Catani, 1912 (venäläisten lentonäytös)
Ivan Timiriasew (puurakennus, ajoittamaton, vuosisadan vaihde)
Tuntematon, 1920 -luku n.
Risto Reinikainen, 1950 -luku
Constantin Grünberg, 1963
Kari Hakli,1969 (Finlandia-talon rakennustyöt)
SKY-FOTO Möller, 1970-luku
Harri Ahola, 1978 (Villa 9)
Jan Alanco, 1982, 1985

Sokeritehdas 1800-luvun lopulla

Läntinen Viertotie 3, kortteli 61 B ( Mannerheimintie 13 ) Töölönlahden rannalla. Entinen Elämän tupa .

 

 

 

1870 -luku . Hesperian ravintola. Hesperia 61 B, Läntinen Viertotie 3 (Mannerheimintie 13). Kevättalvella otetussa kuvassa on kaksikerroksisen ravintolarakennuksen edessä hevosajuri kieseineen. Rakennuksen, jota ainakin kolmelta sivultaan kiertää kaksikerroksinen veranta, alempi kerros on rakennettu tiilistä ja ylempi kerros on puurakenteinen. Rakennuksen näyttävän kaksoisportaikon edessä on lintu- tai joltain muulta eläinhäkiltä näyttävä isokokoinen rakennelma, jonka sisällä näyttäisi olevan ihminen ja wieniläistuoli. Taustalla kuvan oikeassa reunassa näkyy Töölönlahti sekä Eläintarhan rantaa. Landhaus zum Vergnügen
Lentonäytös, venäläinen sotilaslentokone Töölönlahden pohjukassa.
1890 n. . Töölönlahti. Laituri, jolla mies ja nainen sekä kolme poikaa. Laituriin on kiinnitetty veneitä, joissa osassa on masto ja purjeet. Vastarannalla ovat Eläintarhan eli Linnunlaulun huvilat 9 ja 10.
1911 . Töölönlahti. Taustalla Eläintarhan huvilat 9, 13, 10, 11. Kuvattu Mäntymäeltä kaakkoon.
1912 . Töölönlahti. Töölön sokeritehdas. Näköala Hakasalmen puistosta pohjoiseen.

1912 . Jäätelönmyyntiä Töölönlahden länsirannalla.
1920 -luku n. . Eläintarhanhuvila numero 10. Taustalla Töölönlahti ja Kaupunginpuutarhan rakennuksia.
1950 -luku . Kahvila Töölönrannan piha ja suihkulähde. Kahvilan asiakkaita nauttimassa virvokkeita pöytien ääressä aurinkovarjojen alla.
1970 -luku . Töölönlahti, pohjoispää.

 Näkymä Hakasalmen huvilalta 70-luvulla

 Finlandia-talon rakennustyöt

Finlandia-talo kuvattuna Töölönlahden takaa vasta valmistuneena 70-luvulla.
1975 . Töölönlahti, Finlandia-talo.
1975 . Töölönlahti, Finlandia-talo.
1978 . Linnunlaulun kolmikerroksinen puuhuvila Töölönlahden itärannalla, Linnunlaulu 7, Villa Kivi. 
Töölönrannan kesäteatteri Töölönlahden rannassa.
1985 . Töölön ratapiha.