EMMAssa nykyaikaa etsimässä

Näyttely on EMMAn 10-vuotisjuhla; tämä blogipostaus on Taidekiikarinkin merkkipäivä, sillä takana on ensimmäinen vuosi taideharrastajan havaintojen kirjaamista. Näyttelyn nimi on lainattu Olavi Paavolaisen teoksesta, jossa oltiin modernin ihmisen kokemusten parissa. Tuolloin 20-luvulla elettiin teknistymisen murrosta ja uudenlaisen kaupunkikulttuurin nousua. Ihailtiin myös uutta taiteellista ilmaisua. Nyt eletään digitaalisen murroksen aikaa, johon liittyy samanlaisia kaikuja uuden ajan luomisesta. Meidän aikamme ei ehkä ole samalla lailla romanttisen ihanteellinen – tai ei se sata vuotta sitten ehkä ollut aikalaisillekaan. Tietenkään taiteessa oman sukupolven kokemusten tutkiminen ei ole uutta, ja näyttelyn teematkaan eivät hätkäytä tuoreudellaan. The New Me keskittyy oman itsen kehittämisen ilmiöihin, Digital Mankind uuden teknlogian murrokseen ja Nature Kingdom luonnon hallintaan. Varsinkin kaksi viimeksi mainittua ovat olleet paljonkin esillä, joten toisaalta niihin istuvia teoksiakin löytyy runsaasti.

img_0967 Elly Strik

Ryhmänäyttelyt ovat kommentoinnin kannalta hieman hankalia, koska oikeastaan pitäisi pohtia laajaa teosmäärää. Kun mukana on 22 taiteilijaa, niin kaikkien töihin ei pysty keskittymään. Toisaalta näyttelyssäkin jotkin niistä kiinnostavat enemmän ja toiset jäävät vähemmälle huomiolle. Taiteilijat ovat:

David Altmejd (s. 1974)
Berlinde de Bruyckere (s. 1964)
Harun Farocki (1944-2014)
Maria Friberg (s. 1966)
Hannaleena Heiska (s. 1973)
Camille Henrot (s. 1978)
Berglind Jóna Hlynsdóttir (s.1979)
Sasha Huber (s. 1975)
Artor Jesus Inkerö (s. 1989)
Saija Kassinen (s. 1983)
Yazan Khalili (s. 1981)
Klara Kristalova (s. 1967)
Elke Silvia Krystufek (s.1970)
Antti Laitinen (s. 1975)
Jonathan Monk (s. 1969)
Ben Okri (s. 1959)
Erwin Olaf (s. 1959)
Aza Shadenova (s. 1989)
Elly Strik (s. 1961)
Pascale Marthine Tayou (s. 1967)
Anne Tompuri (s. 1958)
Akram Zaatari (s. 1966)

David Altmejdin valtava lasikuutio on kiertänyt eurooppalaisia museoita ja on yksi näyttelyn tunnetuimmista töistä. Itselleni se jäi jotenkin etäiseksi, vaikka sillä on spektaakkelimaista jyhkeyttä. Antti Laitisen puut ovat tuttuja Venetsian biennaalin edustajana vuonna 2013. Anne Tompurin maalaus löytyy myös Kiasman kokoelmanäyttelystä. Harun Farockin videoteos siitä, miten nykyaikaista sotaa käydään lennokeilla on yksi vaikuttavimmista. Edesmenneen taiteilijan työ on kiertänyt maailmalla paljon ja palkittu syystäkin. Myös Camille Henrotin videoteos kiehtoo. Berlinde de Bruyckeren hevosennahoista tehty installaatio pysäyttää. Sen kohdalla ja joidenkin muidenkin teoksista jää kaipaamaan taustoittavaa tekstiä. Näyttelyssä on luovuttu taidepuhetta sisältävistä vaikeista lapuista, niiden tilalla on orientoivia kysymyksiä. Tämä käytäntö vastaa siihen havaintoon, että liian korkealentoiset tekstit vieraannuttavat katsojat ja tarjoavat turhan valmiita tulkintoja. Olen itse puhunut samasta monet kerrat. En siksi moiti tätä ratkaisua ankarasti, vaikka nuo kysymykset seinäteippauksissa tuntuvatkin välillä melko naiiveilta – ja jättävät tosiaan katsojan turhaan vaille kinnostavia taustatietoja. Myös esimerkiksi Sasha Huberin työt hyötyisivät lisätiedoista. Alla olevan kuvan niiteistä muodostettu työ rinnastaa merellä kuolleet pakolaiset ja menneiden aikojen julmuuden uhreiksi joutuneet orjat. Viimeisestä Kuvan keväästä on mukana Artor Jesus Inkerön ja Saija Kassisen työt. Hannaleena Heiskan työ on tilausteos ja hänen panoksensa näkyy myös Weegeen tapahtumissa yhdessä tanssija Minna Tervamäen kanssa. Elly Strikin kookkaat naamakuvat hallitsevat näkymää. Elly kertoi Ben Okrin runoja sisältävän teoksensa pienten figuurien löytyneen kirpputoriostoksena, ne ovat hedelmällisyyssymboleja. Hän vain koki niiden toimivan uudessa teoksessa. Hollantilainen taiteilija vaikuttaa nykyään Brysselissä ja on siinä mielessä harvinainen tapaus, ettei hänellä ole galleristia tai agenttia. Suomessa se ei ole poikkeus mutta kansainvälisesti menestyneelle taiteilijalle löytyy usein taustajoukkoja. Valokuvista ja installaatiosta koostuvan teoksen tehnyt Erwin Olaf on itse asiassa tunnetumpi kaupallisesta valokuvaustyöstään kuin taidevalokuvasta, jossa hän on toki myös tunnustettu tekijä. Kerroin hänelle, että töitä oli esillä myös Messukeskuksen Habitare-messujen ArtHelsinki-tapahtumassa. Hän ei tiennyt asiasta mitään. Myöhemmin selvisi, että siellä oli ollut hänen espanjalainen galleristinsa. Lupasin selvittää asiaa lisää, mutta tapahtuman kuraattori ei vastannut viesteihin lainkaan. Joka tapauksessa itse pidän kovasti hänen valokuviensa vinosta tunnelmasta. Erwin kehui EMMAn hyvää mainetta ulkomailla, ja myönteinen käsitys hänellä oli muistakin museoistamme. Asiat hoituvat kuulemma hyvin.

Näyttelyn kuratoinnista päävastuun on kantanut museon johtaja Pilvi Kalhama. Hän on koonnut kiinnostavan kokonaisuuden, joka hiukan rönsyilee mutta pitää silti kiinni teemoistaan. Pidän EMMAn rouheasta betoniarkkitehtuurista, joka nytkin tarjoaa näyttelyn ripustukselle hyvän kokonaisuuden. Teokset ovat tiiviisti mutta eivät ahtaasti. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on runsas taidetarjonta ja täytyy toivoa yleisön löytävän myös EMMAan.

Kuvien teosten tekijät: Erwin Olaf (itse kuvan reunassa), Berlinde de Bruyckere, Altmejd, Sasha Huber (itse valottamassa teoksensa taustoja), David Altmejd, Hannaleena Heiska, Harun Farocki sekä Pascale Marthine Tayou.

Alimmassa kuvassa näyttelyn taiteilijoita museonjohtaja Pilvi Kalhaman (reunimmaisena oikealla) hellässä huomassa. Mustiin pukeutuneita ihmisiä valkoisen seinän edessä huonossa valaistuksessa ei ole helppo kuvata ilman kunnon kameran mukaan ottamista…

img_0953 img_0951 img_0949  img_0973  img_0957 img_0962img_0971