Kesän näyttelytunnelmia

Hiukan noloa kirjoitella kesän näyttelyistä, kun moni niistä sulkee jo pian eli viikon päästä. Mukaan kuitenkin ehtii vielä ja tarjolla on useita ilahduttavia vaihtoehtoja.

Ars Auttoinen on Teemu Salosen ja Komugi Andon kuratoima ja ylläpitämä kesänäyttely Auttoisissa, 55 kilometriä Hämeenlinnasta pohjoiseen kohti Jyväskylää. Vanhassa koulussa tarjolla on aina yllätyksellinen retki. Juttelin käydessäni parin kävijän kanssa, joille se oli yksi kesän kohokohtia. Itselleni se on sitä myös, ja sattumoisin kesäpaikka on 30 kilsan päässä. Auttoisilla on ei tarvitse kärsiä valkoisten seinien rajoitteista, vaan koko miljöö toimii eräänlaisena kokonaispakettina. Rohkeita ja haastavia töitä on nytkin. Osa oli tullut nähtyä muualla, mutta suurempi osuus oli uutta. Löytämisen riemua oli paljon.
Taiteilijat: Helvi Mustonen, Heidi Hänninen, Suvi Härkönen, Aulis Harmaala, Ninni Luhtasaari, Joanna Lamberg, Simo Ripatti, Juhana Moisander, Magdaleena Jakkila, Ilai Elias Lehto, Anssi Taulu, Chimasa Yamagiwa (Japani), Tanja Koljonen, Pavel Ekrias, Vuosi (J. Koho/Ilpo Numminen), Erno Enkenberg, Mari Oikarinen sekä ryhmä: Jussi Johnsson – Janne Saarakkala – Ville Virtanen -Timo Oiva.
Näyttely päättyy 7.8.2016. Kuvissa olevien teoksien tekijät: Joanna Lamberg, Erno Enkenberg ja Helvi Mustonen.

2016-06-26-15-59-37 2016-06-26-16-01-00 2016-06-26-16-14-20

Sara Hildénin taidemuseon kesän ja syksyn tähti on Ron Mueck. Käydään se nyt läpi tässä, vaikka kyse ei olekaan sinänsä kesänäyttelystä. Mueckin näyttely sai avautuessaan valtavasti julkisuutta ja kävijöitä on ollut huimasti – ja nimenomaan yleensä vähän nykytaiteen perässä kulkevaa porukkaa. Parkkipaikalla kuulin, kuinka eräskin nainen kertoi ystävälleen autolta museolle kävellessään ettei ole koskaan käynyt aiemmin missään nykytaidenäyttelyssä. Mueckin teokset ovat hyperrealistisia veistoksia, joissa leikitään mittakaavalla – ne ovat valtavan kokoisia tai pienennyksiä. Ihmisten ilmeillä on aivan keskeinen merkitys niiden tunnelman luomisessa. Vain yksi teos esittää muuta kuin ihmistä. Mueckin töiden kiehtovin piirre on juuri ihmisten olemukseen ja ilmeisiin puhallettu hetken tuntu, eräänlainen eksistentiaalisen havainnon kirkastuminen.

2016-07-09-13-14-28 2016-07-09-13-10-35

Mueck on otteeltaan ja kokemukseltaan eräänlainen erikoistehostemaakari, jonka hengenheimolaisuus kytkeytyy hollywoodilaiseen liioitteluun ja vahakabinettien patsaiden näköisyyteen. Hän on kuitenkin myös varsin perinteinen käsityöläinen, kuten hänen avustajansakin. Näyttelyn filmi- ja kuvamateriaali kertoo tästä mainiosti. Toisaalta teosten valmistamisprosessi on monelta osin samanlainen kuin muussakin kuvanveistossa. Ero on pintakerrosten realistisuuden työstämisessä. Parransänget ja verisuonet ovat tosiaan hyvin todellisia. Oleellinen elämys teoksista löytyy kuitenkin siis niiden sisäisestä ilmapiiristä. Hämmentävällä tavalla esittävyyden yli menevä kokemus on väkevä.
Työlään valmistamisen vuoksi Mueck on tehnyt urallaan suhteellisen vähän teoksia, mutta niistä jokainen on herättänyt taideyleisön suosion. Kotiin palattuani katselin uudelleen Hildénistä kertovan Mesenaatti -dokkarin. Siihenkin kannattaa tutustua, jos on jäänyt väliin. Mueckin näyttely on esillä 16.10.2016 saakka.

Kuvissa yksityiskohtia teoksista.

2016-07-09-13-12-59  2016-07-09-13-06-23

2016-07-09-13-09-15 2016-07-09-13-04-07

Samalla Tampereen reissulla oli tarjolla paljon muutakin herkkua. Toinen pääkohteeni oli Reima Nevalaisen
(s. 1984) Vuoden nuori taiteilija -tittelinäyttely Tampereen taidemuseossa. Se on esillä 11.9.2016 saakka. Reima kuuluu nykymaalareista suosikkeihini ja olen nähnyt hänen töitään tietysti useassakin näyttelyssä. Tämä näyttely oli saanut paljon ylistäviä kritiikkejä, ja tiesin osapuilleen mitä odottaa. Ainoa etukäteisaprikointini liittyi siihen, miten teokset pystyvät ottamaan haltuun ison näyttelytilan kokonaisuudessaan. Siihen tarvitaan tietenkin suhteellisen paljon töitä, ja toiseksi niiden täytyy pystyä tarjoamaan keskinäisiä jännitteitä, osoittaa taiteilijan kehityskaarta ja nostaa myös tiettyjä teoksia ikään kuin erityisen hyvin esille. “Huoli” oli turha: näyttely ottaa upeasti haltuun kaikki haasteensa. Reima omaksui jo taideopintojen aikaan kollaasimaisen, kerroksellisen tyylinsä, joka on kehittynyt aikojen saatossa säilyttäen silti hyvin tunnistettavan perustansa. Tyyli toimii hyvin isojen maalausten hallitsevuudessa mutta myös pienempien, intiimimpien töiden kielellä. Monien maalausten vaikuttavuus itselleni tulee siitä, että niistä löytyy aina erilaisia tasoja ja tunnelmia. Tuo kerroksellisuus ikään kuin purkautuu aina eri tavoin. Figuratiiviset elementit tarjoavat tartuntapintaa hallitsematta kokonaisuutta. Piirtämisen, viivan merkitys on kuitenkin suuri. Se on myös Japanissa vietetyn ajan perua. Reima on ehtinyt saada teoksiaan jo merkittäviin museokokoelmiin ja keräilijöiden seinille, esimerkiksi Seppo Fräntin mainiossa kokoelmanäyttelyssä oli yksi hänen työnsä.

2016-07-09-14-29-49

2016-07-09-14-38-37   2016-07-09-14-21-382016-07-09-14-38-04

Reiman entisen opettajan Samuli Heimosen uusi maalauksia on esillä Finlayson Art Area -näyttelyssä. Tämä hieno kesänäyttely on Grafiikanpaja Himmelblaun puuhaama ja esillä siis useassa eri tilassa Finlaysonin alueella. Samulin lisäksi mukana ovat Tanya Akhmetgalieva, Petri Ala-Maunus, mediataiteilija Minna Suoniemi, valokuvataiteilija Marja Pirilä, kuvanveistäjät Kaisaleena Halinen, Pekka Jylhä ja Tapani Kokko, taidegraafikot Tiina Kivinen, Elina Luukanen ja Antti Tanttu ja sekä 3D3-työryhmä: Einari Hyvönen, Jaakko Mattila ja J-P Metsävainio. Erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus! Sinne ehtiikin vielä hyvin, sillä se on auki 28.8. saakka.

Samuli Heimonen on jatkanut susiaiheensa parissa ja nyt teoksiin on tullut mukaan pastellimaisia värejä. Hänen haastattelunsa löytyy näyttelyn ohessa ilmestyneestä lehdestä. Olen seurannut uran kehitystä vaikuttavasta Vuoden nuori taiteilija -näyttelystä vuonna 2008. Tyyli on kehittynyt ja muokkautunut. Nämä uusimmat teokset jättivät kuitenkin ristiriitaisen tunnelman. Ensinnäkin tuntui kuin lupus olisi vaihtunut canikseen; vaaran tuntu ja moniselitteisyys on hiipunut ja tilalle on tullut antropoformistista pehmeyttä. Taidokkuus on aina ollut yksi teosten kantavia voimia, samoin surrealistinen, unenomainen tunnelma. Ne ovat yhä tallella. En itse saanut oikein otetta värimaailmasta, mutta se on enemmän henkilökohtaisiin mieltymyksiin liittyvä kysymys. Antti Tanttu on esillä myös Pyhäniemessä (siitä tuonnempana). Hänen pelkistetyissä puupiirroksissaan on jännittävän arvoituksellisia sävyjä, uhkaaviakin. Espanjassa syntynyt Tanttu käyttää usein espanjankielisiä teosnimiä. Hänen puolisonsa Kaisaleena Halinen on niinikään esillä kummassakin kesänäyttelyssä. Hänen veistoksensa ja installaationsa rakentuvat monenlaisesta kuvallisesta ja aiheista. Pidän hänen ideoidensa ja toteutustensa vaihtelevuudesta, samoin siitä että niiden takaa löytyy pohdituttavia teemoja. Toinen esillä oleva taiteilijapariskunta Petri Ala-Maunus ja Minna Suoniemi edustavat paikallista osaamista. Petrin apokalyptiset maalaukset ovat huikeita sekäö teknisesti että tunnelmaltaan. Hän on esillä myös Pyhäniemessä. Minnan EMMAn kokoelmiin kuuluva videoteos on mukana Tampereella. Täytyy vielä erikseen ylistää näyttelyn ympäristöä tehdasmiljöössä ja varsinkin Himmalblaun tilat ovat kosken rannassa mykistävän hienot. Siellä on esillä Tiina Kivisen hienoa grafiikkaa. Yleisöäkin oli toki liikkeellä, mutta isoimmassa tilassa oli hiukan erikoinen tunnelma liikuskella yksin. Olisi ollut mukava, kun edes osa Mueckin katsojista olisi tullut vilkaisemaan tämän ja Reiman näyttelyt.

Heimonen, Tanttu ja Himmelblaun työtila.

2016-07-09-15-26-48 2016-07-09-15-23-24  2016-07-09-15-32-43-hdr-2

Pyhäniemen kartanon kesänäyttely on sekin jo perinne, tänä vuonna se on auki 14.8. saakka. Vetonaulana on Hugo Simberg ja nykytaiteilijoista mukana ovat Malin Ahlsved, Petri Ala-Maunus, Linda Granfors, Aura Hakuri, Kaisaleena Halinen, Juhani Heikkilä, Heli Hiltunen, Antero Kahila, Kalle Mustonen, Teemu Mäenpää, Maarit Mäkelä, Ulla Pohjola, Osmo Rauhala, Kim Simonsson, Nanna Susi, Antti Tanttu sekä Jukka Tuominen. Kuraattorina on toiminut Riikka Latva-Somppi.

Simbergiltä on esillä lähinnä piirroksia ja grafiikkaa. Yläkerrassani asuu muuten Hugon veljen alenevaa polvea. Sukunäkö on vahva ja perinteitä kunnioitetaan.
Kartanon näyttelyssä on esillä useiden tekijöiden teoksia, mutta “vuoropuhelua” näyttelytekstistä huolimatta Simbergin kanssa ei erityisesti synny. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä mukana on kiinnostavia teoksia ja ripustus lievästä ahtaudesta huolimatta antaa teoksille mahdollisuuden toimia omillaan – ja toki myös resonoida toisin teoksiin. Ei tämän näyttelyn vahvuus silti ole teemallinen kuratointi.
Osmo Rauhalalta on pitkästä aikaa – tai minun kohdalleni ei ole osunut – esillä uusia teoksia, ja tyyli on melko lailla entisellään. Pidän hänen töistään mutta ehkä soisi löytyvän rohkeampia irtiottoja entiseen. Taiteilijoita on mukana niin paljon, että kaikkia ei ole mieltä ryhtyä erikseen kommentoimaan (ja laiskaksihan tässä myös on tunnustauduttava…). Kahvilarakennuksen eli Kavaljeerin osuus myyntinäyttelymäisenä kokonaisuutena on epätasaisempi. Kaikkiaan näyttely on kuitenkin ehdottomasti käynnin arvoinen. Kirsikkana kakun päällä on Jääkellarissa sijaitseva Jukka Tuomisen illusorinen installaatio.

Kuvissa Simbergiä, Kim Simonssonia, Osmo Rauhalaa, Petri Ala-Maunusta, Kaisaleena Halista sekä Juhani Heikkilän puinen seinäteos, joka muistuttaa Simberg symbolistisia kuolemahahmoja.

2016-07-12-16-01-55 2016-07-12-16-01-40  2016-07-12-16-06-05 2016-07-12-16-09-11 2016-07-12-16-10-36 2016-07-12-16-27-08

Villa Roosan kesänäyttelyyn Orimattilaan ehtii vielä 7.8. asti. Sehän hoituu tietysti samalla reissulla kuin Hollolassa Pyhäniemessä käyminenkin. Taiteilijoiksi on kutsuttu Emma Ainala, Anna Estarriola, Mari Hokkanen, Mikko Kallio, Virva Kanerva, Tuula Lehtinen, Marjo Levlin, Sonja Löfgren, Metaria -ryhmä, Sami Pennanen, Henna Pohjola, Elina Sarlin, Elisa Sorvali, Kaarlo Stauffer, Pilvi Takala ja Kirsti Tuokko.

Tarjolla on siis mukava sekoitus tuoreita nimiä ja jo enemmän esillä olleita tekijöitä.  Moni on ollut melko hiljattain paljonkin julkisuudessa, kuten Emma Ainala ja Anna Estarriola. Tarjolla on myös siinä mielessä innostava kokonaisuus, että maalausten lisäksi esillä on installaatioita, veistoksia, valokuvaa ja sekatekniikoita hyödyntäviä töitä. Onnistunut ripustus entisessä huopatossutehtaassa on riittävän väljä ja monelle teokselle tuntuu löytyneen paikka, johon ne tuntuvat ikään kuin kuuluvan luonnostaan. Kirsti Tuokko on yksi niistä taiteilijoista, joiden omaleimainen tyyli ja tekniikka ihastuttavat aina uudelleen. Vaikka yli puolet teoksista olin nähnyt muissa ympäristöissä jo aiemmin, oli niiden olemus tässä kokonaisuudessa taas uudenlainen. Myös Anna Estarriolan mainio installaatio oli löytänyt konttorista itselleen juuri sopivan tilan.

Kuvissa Emma Ainalaa, Virva Kanervan ihmisvartaloisista eläinhahmoista piirtävä apina sekä Kirsti Tuokon kookas triptyykki.

2016-07-22-16-18-05 2016-07-22-16-21-10 2016-07-22-16-20-19

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoman näyttely Kasvu juhlistaa osuuskunnan 20-vuotista taivalta. Näyttelyn on kuratoinut galleristi, valokuvaaja Katja Hagelstam. Fiskarsin Kuparipajassa toteutettavan päänäyttelyn ja Helsingin Lokal Galleriassa toteutettavan satelliittinäyttelyn muodostamaan kokonaisuuteen osallistuu yhteensä 60 eri alojen taiteilijaa ja muotoilijaa. Teoksia nähdään niin yksittäisiltä tekijöiltä kuin työpareilta ja työryhmiltä. Fiskarsin ruukki on mainio kesäretkikohde, ja turisteja olikin liikkeellä runsaasti. Harmillisen harva kuitenkin päätyi pääsymäksulliseen näyttelyyn. Toisaalta olin kyllä itse hiukan pettynyt kokonaisuuteen. En tarkoita, etteikö näyttelyssä olisi sinänsä kiinnostavia teoksia – kyse on pikemminkin kokonaisuuden tarjoamasta elämyksestä. Osa liittyy ripustukseen, jossa on ei minusta ole oikein asetettu töitä vuorovaikutukseen keskenään. Toisaalta monet töistä ovat ikään kuin “helppoja”, eli ne eivät pysähdytä, yllätä tai haasta. Ne ovat kyllä yleensä yksittäisinä töinä ihan kiinnostavia ja taitava käsityöläisyys on vaikuttavaa. Silti eräänlainen tasapaksuus vaivasi itseäni kokonaisuuden osalta. Yksi virkistävä poikkeus on Ron Nordstömin video. Oma perspektiivini on ehkä väärä, koska kyse ei ole ensisijaisesti kuvataidenäyttelystä vaan muotoilun ja käsityön leikkaamisesta kuvataiteen kanssa. Mukana on edellisen vuoden Nuori taiteilija Ville Andersson yhdellä valokuvalla ja yhdellä serigrafialla, muita tunnetumpia nimiä ovat lisäksi esimerkiksi Sasha Huber, Sami Parkkinen ja Kristina Riska. Samoin Maiju Salmenkivi ja Petri Eskelinen ovat ehkä tuttuja tekijöitä. Nämä olivat ainakin itselleni aiempien töidensä kautta koettuja tekijöitä.

Kuvissa Camilla Moberg ja hänen työryhmänsä puhalletusta lasista tehty teos, Kristina Riskan keramiikkaa, Janna Syväojan ruusun terälehdistä koostuvan teoksen yksityiskohta sekä Ron Nordströmin video.

2016-07-28-15-21-15 2016-07-28-15-18-442016-07-28-15-21-55

2016-07-28-15-15-24