Keräilijöiden kokoelmat esillä: Seppo Fräntin Haava ja Rakkaudella Heino

Kuvataiteen ystävälle on jälleen tarjolla runsaasti herkkuja, kun kokoelmien lisäksi on gallerioissa useita mielenkiintoisia näyttelyitä. Kun keräilijöistä puhutaan, niin laitetaanpa muutama sana keräilyn psykologiasta. Aihetta on tutkittu kohtuullisen paljon ja varsinkin sitä ulottuvuutta, kun keräilystä tulee pakkomielteistä. Itse asiassa keräily jossain muodossa on varsin yleistä, sillä vähintään neljännes ja joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmannes meistä keräilee jotakin. Taiteen kerääminen on oma erityinen lajinsa, mutta siihen pätevät samat mekanismit. Keräilyä on selitetty ihmisen lajihistoriasta kumpuavalla piirteellä varmistaa selviytyminen erilaisia resursseja keräilemällä. Tyypillisesti keräilyn luomaan mielihyvään liittyy onnistuminen tietyn esineen saalistamisessa; itse jahti on tärkeää ja sille asetetun tavoitteen saavuttaminen erityisesti. Juuri tämä osa keräilystä luo riippuvuutta, addiktiivisuutta.
Toiseksi keräilyyn liittyy kokoelman hallitsemisen luoma turvallisuuden tunne: puuhailu, luetteloiminen ja järjesteleminen. Kolmanneksi useisiin keräilyharrastuksiin liittyy sosiaalinen elementti, jossa on samanmielisiä ihmisiä ja usein myös eräänlaisia kilpailijoita. Keräily kuitenkin kiinnittää viiteryhmään. Yksilöpsykologisessa kehityksessä etenkin freudilaiset ovat nähneet kytköksiä varhaislapsuuden vaiheisiin. Omistaminen toistaa lapsen halun ja sen hallinnan mekanismeja. Itse Sigmund näki siinä pottakasvatuksen piirteen eli kiinnittymisen anaalivaiheeseen, jossa keräily toistaa suolen hallinnan ja sen tuotosten käsittelyyn liittyvää psykologiaa. Että sillä lailla… No, hänellä oli itsellään kohtuullisen mittava antiikkiesineiden kokoelma.
Keräilyyn tosiaan liittyy myös se puoli, jolloin pakkomielteisyys valtaa koko elämän. Menee rahat ja mielenrauha. Silloin yleensä juuri hankkiminen tuo mielihyvin – mutta vain hetkeksi. Kokoelmasta nauttiminen sen sijaan jää vähälle. Englanniksi puhutaan hoardingista eli hamstraamisesta. Taiteen keräämisessä itse esineeseen voi syntyä erityisen vahva emotionaalinen side, mutta yhtä hyvin hankittu taide-esine voi päätyä jonnekin muiden jatkeeksi. Silloin keräilyllä voi olla korostetusti sosiaalisen statuksen hankkimisen tarkoitus. Kulttuuriesineiden keräily yleistyi 1700-1800-luvuilla vauraissa piireissä, joissa niillä esiteltiin omaa varallisuutta mutta myös sivistyneisyyttä. Mutta mennäänpä itse asiaan.

Seppo Fränti on ostanut kuvataidetta jo 70-luvulta lähtien, ja vauhti on kiihtynyt tällä vuosituhannella, etenkin viime vuosina. Eläkkeelle jääminen panttivankikriisin jälkeen om mahdollistanut ajan käyttämisen ja epäilemättä tuonut myös sisältöä elämään. Osakekaupoilla hankittu varallisuus on tukena, mutta on taiteen ostaminen myös valinta. Kokoelmassa on kaikkiaan viitisensataa teosta, joista nyt on esillä 80 ja yksi tilaustyö näyttelyyn. Paljon jää siis näkemättä. Seppo on itse valinnut teokset Haava-näyttelyyn ja kuratoinnin lisäksi myös ripustanut työt. Paikka on Lapinlahden sairaalan ylilääkärin entinen asunto, joka koostuu useista huoneista. Tapetit on revitty ja ajan hammas on nakertanut, kuten koko sairaalaa. On hienoa, että Lapinlahden lähde on virittänyt alueelle kulttuuritoimintaa ja sinne tulee taiteilijoiden työtiloja sekä galleria. Liikun alueella ulkoilemassa usein ja elämän paluu sinne on hienoa! Fränti on ollut mieltynyt ekspressiiviseen taiteeseen mutta yhtä hyvin mukana on myös pelkistettyjä, minimalistia töitä. Yhteistä teoksille on eräänlainen vahva läsnäolo esineenä, ei vain kuvana. Ja rohkea fyysinen maalaustapa on osa tätä. Vaikka kyse on nimenomaan nykytaidekokoelmasta, niin toisaalta juuri maalauksista. Digiaika ei täällä vallitse. Seppo on osana keräilyä tutustunut taiteilijoihin ja hankkinut paljon teoksia heiltä jo opiskeluaikana. Monesta on kasvanut myöhemmin nimekäs maan eturivin taiteilija. Herkkyys havaita lahjakas tekijä on siis hallussa ja useilta löytyy kokoelmasta monia teoksia. Myyntiin töitä ei ole kuitenkaan hankittu, vaan nautittavaksi. Nimilista taiteilijoista on suomalaisen nykytaiteen kärkeä. Haava on näyttelynä mahtava kulttuuriteko yhdeltä mesenaatilta ja kävijälle valtavan hieno elämys. Kahden käyntikerran jälkeenkään ei ole ammennettu kuin pintaa. Teokset elävät oman tunnelman mukaan.

Kuvien taiteilijat: Janne Räisänen, Reima Nevalainen, Jyrki Riekki ja Henna Jula. Alimpana yleiskuva ripustuksesta.

2016-04-03-14-40-51  2016-04-03-14-44-36   2016-04-03-15-00-41 2016-04-03-14-47-39 2016-04-03-14-59-48

Rakkaudella Heino esittelee HAMissa siivun Heinojen perheen kokoelmasta. Hätkähdyttävä 1400 teoksen kokoelma tarjoaisi pohjaa monenlaisille valinnoille, mutta kuraattorit Mikko Oranen ja Jari Björklöv ovat tehneet omansa varmasti erinomaisesti. Mukaan on valittu ennen kaikkea kokoelman tuoreempaa kaartia, ja vanhemmat keskustelevat niiden kanssa hyvin. Toki ripustuksesta voi keskustella pitkään, kun mukana on melkein ähkyksi asti hienoja teoksia toisensa perään. Viime vaiheessa osa aiotuista töistä jäi pois juuri siksi, ettei kokonaisuudesta tulisi liian raskas. Arkkitehtuurissa on painotettu myös isoja töitä, koska kokoelmassa on tätä “museokokoista” taidetta paljon. Ilman niitä pienempien töiden nauha olisi puuduttava. Kokoelmassa on paljon myös videotaidetta, mutta teknisistä syistä niitä ei otettu: videot tarvitsevat paljon tilaa ja ääni hallitsee muutakin tilaa. Moni niistä on ollut myös lainassa ja nähtävissä viime aikoina. Myös muita teoksia on nähty lainalla muualla, kuten jatkossakin tehdään. Raimo ja Raini Heino ovat luoneet varallisuutensa Heinon tukun liiketoiminnalla, mutta keräily on ollut siihen liittymätön harrastus. Kokoelmakeräilyksi homma riistäytyi vaivihkaa ja nyt teoksia on kolmessa eri varastossa. Galleria Heinoa pyörittävä Rauli on taidehistorioitsijana tuonut oman ammattimaisemman panoksensa toimintaan ja hankintoja on tehty paljon myös omasta galleriasta. Yksimielisesti teoksia on silti hankittu silti koko perheen voimin ja vanhemman polven silmä on ollut tarkka jo alussa 70-luvulla. Oli aika huvittavaa, kun Rauni kertoi alkuaikojen epävarmuuksista ylipäätään gallerioissa kiertämisessä ja oman näkemyksen esille tuomisessa. Taidesalonki oli yksi alkuaikojen tärkeimmistä hankintapaikoista ja opetti samalla alaa.

Minua ilahduttaa myös valokuvan osuus kokoelmassa. Rauli “löysi” valokuvan hienouden ymmärtääkseni aika myöhään siihen nähden, että oli ollut taidealan syövereissä jo pitkään. Nykyisin myös Heinon galleriassa on paljon upeaa valokuvaa esillä, kuten Elina Brotherusta. Kun näyttelyssä on mukana 111 teosta, niin on turha ryhtyä niitä nimeämään. Erityisen hienoa on se, että näin laajassa näyttelyssä ei ole heikkoja lenkkejä. Kaikista teoksista ei varmaankaan pidä mutta tyhjänpäiväistä ei ole mukana. HAM saa olla ylpeä uusista tiloistaan, jotka osoittivat toimivuutensa jo edellisessä näyttelyssä. Tilan määrä mahdollistaa myös useiden näyttelykokonaisuuksien pitäminen mukana. Nyt esimerkiksi HAM mix eli poiminnat kokoelmista ja HAMin juuret ovat oivallisia. Jopa graffitia on esillä Kampin metroaseman näyttelytilassa.

Taiteilijat kuvissa: Heikki Marila, Jani Hänninen ja Martti Jämsä, Henry Wuorila-Stenberg, Erno Enkenberg ja Wiggo Wallensköld.

2016-04-06-10-05-51 2016-04-06-10-06-12   2016-04-06-10-04-13 2016-04-06-10-02-11  2016-04-06-10-07-10 2016-04-06-10-03-20