Ernesto Neto ja sademetsän henki Kiasmassa

Ernesto Neto on monella tavalla tyypillinen globaalisti tunnettu nykytaiteen edustaja, toisaalta kuitenkin myös omintakeinen. Nykytaiteen museo- ja galleriamaailmallehan on tyypillistä luoda eräänlaisia supertähtiä tai ainakin laajasti tunnettuja hahmoja, jotka vetävät yleisöä katsomaan teoksia. Siinä ei ole sinänsä mitään moitittavaa, vaikka tavallaan näiden isojen nimien oksistot varjostavat taiteen jopa kiinnostavampaa aluskasvillisuutta. Lista Neton töitä hankkineista museoista on vaikuttava: Museum of Modern Art (New York), Tate Gallery (Lontoo) , Solomon R. Guggenheim Museum (New York), Carnegie Museum of Art (Pittsburgh), Museum Boijmans van Beuningen (Rotterdam), Centre Pompidou (Pariisi), Hara Museum (Tokio), Contemporary Art Center of Inhotim (Brazil), Hirshhorn Museum and Sculpture Garden (Washington, D.C.), Milwaukee Art Museum, Museum of Contemporary Art (Los Angeles) ja vielä tukku muita. Näyttelyiden lista koostuu sekin eri maiden keskeisistä nykytaidemuseoista.

Brasiliaisen Neton teokset ovat kookkaita, elämyksellisiä eli monella tavoin aistittavia ja hänen oma roolinsa niiden luomisessa on ennen kaikkea konseptin suunnittelu. Tämä on nykyisin suuntaus, johon kuuluu myös esimerkiksi vastikään HAMissa esillä ollut Ai Weiwei. Osa tällä tavalla toimivista taiteilijoista kontrolloi tarkasti teosten jokaista yksityiskohtaa, toiset jättävät työryhmilleen enemmän vapauksia. Neto kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Kuvanveistotaustalla aloittanut Neto on laajentanut töidensä luonnetta yhdistämään myös muita elementtejä arkkitehtuurista installaatioihin. Nykyisin töitä on leimannut Amazonin alkuperäiskansa huni kuin luona vietetty aika. Luonnonmuotojen- ja materiaalien hyödyntäminen oli hänelle tyypillistä jo aiemmin, ja se on korostunut parin viime vuoden aikana. Suomessa Neto oli esillä ryhmänäyttelyssä vielä suhteellisen tuntemattomana taiteilijana jo vuosituhannen alussa; sen jälkeen hänen taiteensa onkin ollut melkoisessa nosteessa.

Näyttelyn lehdistötilaisuudessa Neto tarinoi pitkään kokemuksistaan Amazonilla. Paikallisten läheinen luontosuhde ja siihen kytkeytyvä uskonnollisuus rituaaleineen, yhteisöllisyyden luoma vahva sidos sekä onnellisuuden rakentuminen olivat keskeisiä teemoja. Rituaaleihin liittyi myös tajuntaa laajentavien nautintoaineiden käyttö, mikä tuotti, kuten psykedeelit tapaavat, haltioutuneita elämyksiä mutta myös ahdistuksia. Jälkimmäiset kuuluvat asiaan ja vapauttavat mielen, Neto totesi. Välillä Neton ajatus katkeili tarinoinnin, eivätkä kaikki anekdootit välttämättä avautuneet kiinnostavina. Romanialaisten viljelijöiden EU-jäsenyyden myötä saama kielto myydä kotitekoista ketsuppia kuvastaa tietysti meikäläistä byrokratiaa mutta sen liittyminen tähän näyttelyyn jäi vähän hämäräksi. Neto moitti yleisesti länsimaisen elämäntavan materialistisuutta, kuten typeryyttä jonottaa vaikkapa uutta iphonea. Koomisen piirteen tähän toi se, että hänen oma puhelimensa soi taskussa kesken puheenvuoron. Toisaalta Neto ei kiellä omaa länsimaisuuttaan ja elämäntapansa huonoja piirteitä. Viime vuosien aikana hän kokee kuitenkin muuttuneensa valtavasti ja oppineensa huni kuin 8000 hengen yhteisöltä. Ainakin vanhoihin kuviin verrattuna uudella elämäntyylillä näytti olleen myönteinen vaikutuksensa myös hänen olemukseensa. Ja matka jatkuu.

Näyttelyn nimi Boa tulee tuon yhteisön mytologiassa keskeiseltä eläimeltä, ja sen mukaan on nimetty myös Kiasman vitoskerroksessa oleva sinne varta vasten rakennettu teos, Yubẽ bushka, boan pää, kädet yhdessä suomennettuna. Se on valtava kudottu käärmeenpää, joka muistuttaa sademetsän valtavien puiden keskellä olevaa kokoontumispaikkaa, rituaalien näyttämöä. Huni kuin -väelle boa edustaa viisautta ja toimii luontosuhteen symbolina, kristityille eli meille länsimaalaisille käärme sen sijaan on pahuuden välittäjä. Tämä kertoo Neton mukaan suhtautumisesten erosta hyvin konkreettisesti. Ilman käärmeen edustamaa viisautta ei olisi meitäkään. Suomessa Neto on vieraillut useasti ja piti meidän suomalaisten luontosuhdetta, etenkin saamelaisten, paljon vahvempana kuin esimerkiksi kotikaupunkinsa Rio de Janeiron asukkailla. Hänellä on täältä paljon mukavia muistoja, kossua on tullut juotua ja baareissa istuttua mutta myös koettu Lapin luonnon taikaa. Se ei tuntunut silkalta kohteliaisuudelta, ja Neto vaikutti muutenkin hyvin vilpittömältä ja iloiselta tyypiltä. Sellainen hän oli kuulemma jo takavuosina. Myös hänen sanomaansa luontosuhteen, yhteisöllisyyden ja tavaroihin liittyvän ahneuden turmiollisuudesta on helppo samastua. Kaikki ne ovat tärkeitä teemoja. Mutta näkyykö se hänen teoksissaan?

Kyllä, itse asiassa jopa hämmästyttävällä tavalla Neto pystyy välittämään näitä aihepiirejä. Tietysti siihen osaltaan vaikutti myös kaikki taustoittava tarinointi, mutta teokset toimivat omillaankin. Eräänlaista Madventures -meininkiä siis luvassa, vaikka Riku ja Tunna puuttuvatkin. Vitoskerroksen Boaan mennessä riisutaan kengät (siistit sukat siis jalkaan!) ja tilan matto pehmentää ääniä. Kokonaisuus irrottaa tavanomaisesta valkoisten seinien katselusta. Minua viehätti myös taiteen helppo lähestyttävyys, koskeminen on sallittua ja tilan haltuunotto luo tunnelman. Tämä sopii erinomaisesti myös lapsille. Aikuisiakaan ei rasiteta liialla älyllisyydellä, vaan teosten kokemiseen voi heittäytyä. Mukaan tarttuu kuitenkin myös kuin vaivihkaa pohdittavaa asioiden tärkeysjärjestyksistä ja monesta muusta.

Kuvat: Petri Virtanen/ Kiasma paitsi Neton kuva Taidekiikarin kännykkäotos.

2016-03-02-12-23-13 2661-ernesto-neto-11 2674-ernesto-neto-9 2700-mg-8608

Samaan aikaan avautui myös Jani Ruscican näyttely Conversation in Pieces. Sitä on siinä mielessä vaikea tässä vaiheessa kommentoida, koska se herää eloon performanssitilanteessa. Teos koostuu kuudesta esineteoksesta, joiden kanssa järjestetään esitys. Esimerkiksi vatsastapuhujanukke, jolla on taiteilijan itsensä kasvot, esiintyy ventrilogistin kanssa. Tai marionettinukkepari herää nukketeatteritaiteilijan käsissä. Kiasman sivuilta löytyvät tarkemmat tiedot. Esineet ovat toki itsessäänkin mielenkiintoisia: esimerkiksi toteemipaalun näköinen puhallinsoitin, neandertalin ihmisen turkisasu yhdessä japanilaisen musiikkiteatterin naamion kanssa. Ruscica on tehnyt paljon videotaidetta ja myös valokuvannut. Elokuvamaiset, monitasoiset työt ovat olleet esillä myös maailmalla merkittävissä museoissa, AVEK-palkinnon Ruscica sai 2010. Hänen teoksissaan on usein hyvin omintakeinen idea ja toteutustapa. Suosittelen vierailua hänen verkkosivuillaan ja tietenkin myös Kiasman esityksissä.

2016-03-02-12-27-58 2016-03-02-12-28-49