Samuli Heimonen Galleria Heinolla

Samuli Heimosen töihin tutustuin ensi kerran, kun hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2008. Näyttely Tampereen taidemuseossa oli vaikuttava, vaikka tilaa vaativat teokset eivät aina päässeetkään aivan oikeuksiinsa. Niistä ajoista maalausten koko on pienentynyt, mutta tekniikka on yhä sama. Tai pikemminkin: tekniikka on edelleen hioutunut. Aiheet kumpuavat usein eläimistä, tällä kertaa susista Galleria Heinon uudessa näyttelyssä. Nämä sudet ilmestyvät todellisuuden ja mielikuvien hämärästä rajamaastossa. Heimosen kuvissa minua kiehtoo muutenkin niiden unenomaisuus, ja kun niihin katsojana ikään kuin lipuu sisälle, on vaikutelma vangitseva. Maalaus elää sen mukaan, mistä sitä katsoo. Läheltä löytää lukuisten yksityiskohtien runsauden, joka etäämpää rakentuu toisenlaiseksi kokonaisuudeksi. Maalausta saattaa katsoa pitkäänkin eri suunnista ja etäisyyksiltä, silti siitä löytyy uusia ulottuvuuksia ja sävyjä. Näyttelyripustus toimii siksi useimpien teosten suhteen, mutta osa kaipaisi vielä enemmän ilmaa ympärilleen. Näistä verkkosivujen kuvista ei saa käsitystä maalausten vaikuttavuudesta. Aiheiden suhteen Heimonen on toisinaan jo lähellä kliseitä ja eräänlaista satukirjamaisuutta. Ilman teknistä virtuositeettia maalaukset voisivat liukua turhankin turvallisiksi. Samalla täytyy todeta, että tämänkin näyttelyt työt ovat Heimosen jäljeksi tuttua. Jos hänen töistään pitää, niin tarjolla on kertakaikkisen upea elämys. Uutta hänen töistään hakeva ei kovin paljon sellaista löydä. Vaikka sävyjä on tullut lisää ja tekniikka lumoaa, niin olisi kiinnostavaa nähdä Heimosen ottavan askelen uuten suuntaan ja haastavan taituruutensa rikkomalla rajojaan rohkeammin. Itse kuulun niihin, jotka kerta toisensa jälkeen vaikuttuvat hänen töistään. Uskon, että jatkossakin käy niin.

samuli_heimonen_romulus_2015_626 samuli_heimonen_ruohonjuuri_2015heimonen1 heimonen2

Samalla tuli käytyä lähistöllä Galleria Brondassa vilkaisemassa nuoren (s. 1988) Sofia Kukkosen näyttely. Antiikin veistokset ovat Firenzessä työskentelevän taiteilijan aiheena. Elävä maalausjälki huokuu inhimillistä lämpöä ja valoa, vaikka aiheessa on vaaransa. Gallerian ulkopuolella pariskunta kävi keskustelua töistä juuri sisustuksellisina elementteinä. Toisteisuuskin hieman häiritsee, kokonaisuus ei nouse yksittäisten teosten tasolta. Päävärien käyttö taustana on lattea ratkaisu ja niistä tulee mieleen, ehkä tarkoituksella, valokuvaajan taustakangas. Maalauksissa on kuitenkin samaa klassisuuden viehätystä kuin vaikka Kuutti Lavosen töissä tai Esko Männikön kuvissa. Minua kiinnosti ennen kaikkea siveltimen jälki. Täytyy pitää silmällä, mitä Sofialta syntyy seuraavaksi.

kukkonen1 kukkonen2