Eija-Liisa Ahtila Hämeenlinnassa

Eija-Liisa Ahtila Hämeenlinnassa

Eija-Liisa Ahtila näyttely kotikaupunkinsa Hämeenlinnan taidemuseossa koostuu kahdeksasta teoksesta, joista suurin osa on mediateoksia. Mukana on myös valokuvia uran alkutaipaleelta. Ahtilaa ei Suomessa tunnettu uran alkuvaiheessa juurikaan, mutta ulkomailla saatu tunnustus toi mainetta täälläkin. Hän oli Kuvataideakatemian professorinakin useita vuosia ja on taiteen akateemikko. Kuvassa oleva Jos 6 olis 9 rakentuu 3-kanavaisesta projisoinnista, joita näyttelytekstissä …

Read More Eija-Liisa Ahtila Hämeenlinnassa

Kiasmassa Jani Leinonen, Markus Heikkerö ja Eri mieltä-ryhmänäyttely

Kiasmassa Jani Leinonen, Markus Heikkerö ja Eri mieltä-ryhmänäyttely

Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu on ehtinyt olla avoinna jo reilun kuukauden syyskuusta alkaen ja kerännyt kuulemma runsaasti yleisöä. Se on nähtävissä peräti 31.1.2016 saakka. Yhteiskuntakriittisenä vasemmistolaisena Leinonen ampuu ennen kaikkea monikansallisia yrityksiä. Ainakin maali on niin iso, että osuminen on helppoa. Kapitalismin logiikan ja lieveilmiöiden arvostelulle on perusteita, mutta Leinosen nuolet ovat minusta tylsiä. Siitäkin huolimatta, …

Read More Kiasmassa Jani Leinonen, Markus Heikkerö ja Eri mieltä-ryhmänäyttely

Taidesalongin juhlanäyttely HAMissa

Taidesalongin juhlanäyttely HAMissa

Käyntiä Tennispalatsissa ei kannata jättää vain Ai Weiwein taiteen varaan. Nähtävää riittää paljon muutenkin. Taidesalongin 100-vuotisjuhlanäyttely on kunnianosoitus perinteikkäälle gallerialle. Se tarjoaa oivallisen retken meikäläisen maalaustaiteen historiaan. Gallerian linja on ollut perinteistä maalaustaidetta ja väreistä ammentavia taiteilijoita arvostava. Näihin reunaehtoihin istuvista taiteilijoista on onnistuttu poimimaan aikansa helmiä. Itse asiassa koko Helsingin taidemuseo on perustettu aikanaan …

Read More Taidesalongin juhlanäyttely HAMissa

Ai Weiwei @ Helsinki

Ai Weiwei @ Helsinki

Ai Weiwei on siinä mielessä erikoinen nykytaiteilija, että valtavasta julkisuudesta huolimatta hänen teoksiaan tuntee harva – ainakin suuresta yleisöstä. Ehkä parhaiten hänen töistään tiedetään olympialaisia varten rakennettu Pekingin Linnunpesä-stadion, jossa Ai Weiwei toimi “taiteellisena konsulttina” eli oli ideoimassa rakennuksen konseptia. Enemmän kuin taiteellaan Ai Weiwei on ollut esillä sananvapaustaistelijana ja Kiinan viranomaisten häneen kohdistamista kuritoimista, …

Read More Ai Weiwei @ Helsinki