Erno Enkenberg Galleria Heinolla

Enää viikko jäljellä Erno Enkenbergin (s.1975) näyttelyä Galleria Heinolla , joten on korkea aika katsella sen antia.

Erno Enkenberg on ollut muutamia vuosia esillä ahkerasti näyttelyissä ja teoksia on päätynyt useammankin museon kokoelmiin. Hänen työnsä ovat siis jo tuttuja kuvataidealaa seuraaville, ja ehkä seuraavaksi nimi tulee tutuksi vielä laajemmin. Uusimman näyttelyn teema on maailma ilman aikuisia ja heidän luomiaan rakenteita; lapset ovat oudossa mielikuvitusmaailmassa, jossa uhkat ja houkutukset kulkevat rinnalla. Meistä luvattiin pitää huolta -näyttely onkin temaattisesti yhtenäinen kokonaisuus, vaikka teokset puhuttelevat kyllä yksittäinkin. Lasten näkökulma ei ole ollut teoksissa aiemminkaan kaukana, nyt siihen on ehkä tullut myös henkilökohtaista syvyyttä oman isyyden vuosina. Minulle tämä unenomainen maailma näyttäytyy visuaalisuutensa ohella myös hyvin kirjallisena tai tarinallisena. Katsojan mielikuvitus ryhtyy luomaan sitä mystistä maailmaa, jossa nyt ollaan. Tavallaan siinä on jotain samaa kuin hiljattain katsomassani Jarmo Mäkilän näyttelyn kadonneissa pojissa. Enkenbergin töissä läikähtää tunnelmia arkisesta todellisuudesta, mutta päällimmäisenä on katsojasta riippuen silti hienovaraisen painostava vieraus tai jännittävän seikkailun kutkuttavuus. Toisinaan mielessä käy valokuvat Tsernobylin hylättyjen kortteleiden varjot, tai Kiinan kaupunki 404 joka oli ennen ydinaseteollisuuden keskus. Henkilöiden anonyymisyys säilyttää etäisyyttä, vaikka tapahtumien keskelle pyrkiikin katsojana samastumaan.

 

Teoksissa itsessään ei ole mitään sattumanvaraista, mikä liittyy myös taiteilijan työskentelymetodiin. Erno väsää ja askartelee ensin pienoismallin, mikä on ihan paperi-sakset-liima -touhua. Taitoa ja huolellisuutta tarvitaan toki siinäkin – ja ennen kaikkea jo alusta lähtien hyvin täsmentynyt kuvallinen idea. Seuraavaksi pienoismalli täytyy valokuvata, ja sen jälkeen kuva heijastetaan kankaalle. Siitä alkaa tarkka maalaaminen, joka vaatii keskittyneisyyttä ja malttia. Erno tunnetaankin säntillisenä miehenä (ainakin työhuoneellaan). Minulle tällainen työskentelytapa ei ollut kovin tuttua, mutta Ernon mukaan maailmalta löytyy joitakin muitakin samantyyppistä otetta soveltavia taiteilijoita. Tällaisen monivaiheisen ja tarkan prosessin myötä teoksiin imeytyy paljon ajatuksellista, jopa filosofista sisältöä. Ja se palautuu tuohon aiemmin mainitsemaani kirjalliseen olemukseen.

Visuaalisuus on kurinalaista. Sinänsä jopa yksinkertaisella tavalla esittävissä maalauksissa on jännitteitä ja koukkuja, jotka eivät ryntää katsojan silmille mutta jättävät katsojan mieleen eräänlaisen arvoituksen. Toisaalta teknisesti tarkka maalaustapa on välillä hieman kylmä ja etäinen, mikä edelleen korostaa kuvien tarinan merkityksellisyyttä. Taitavana siveltimen käyttäjänä Erno voisi ehkä enemmän rikkoa työskentelytyylinsä rajoitteita luopumatta siitä kokonaan. Erilaiset installaatiot, tässäkin näyttelyssä ja esimerkiksi viime kesänä Ars Auttoisissa, ovat luontevaa jatkumoa maalausten hengelle. Työskentelytyyli on niin leimallinen, että sitä voisi verrata vaikka Kaurismäen tapaan tehdä elokuviaan. Vaikka tarina vaihtuu, niin olemus ja kieli ovat samoja. Sellaisessa on tietysti vahvuutensa, mutta myös riskinsä: hevonen asettuu kärryjen taakse. Minusta olisi jännittävää nähdä myös spontaanimpaa ja vaistonvaraisempaa jälkeä.

Vas. Luola, installaatio

Sunnuntaina 21.5. näyttää olevan galleriassa myös taiteilijatapaaminen. Kannattaa käyttää tilaisuus, jos Enkenbergin maailma kiinnostaa.